Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry

MTK vaatii lunastuslain korvausuudistukseen tarkennuksia

Jaa

Lunastuslain korvausuudistus on parhaillaan lausuntokierroksella. Uudistus on välttämätön, jotta perusoikeuksiemme tasapaino pystytään turvaamaan, korostaa MTK.

Maanomistajat saavat voimala-alueilta markkinahintaista vuosivuokraa. Saman hankkeen tie- ja voimajohtoalueet toteutetaan kuitenkin usein lunastustoimituksen kautta.
Maanomistajat saavat voimala-alueilta markkinahintaista vuosivuokraa. Saman hankkeen tie- ja voimajohtoalueet toteutetaan kuitenkin usein lunastustoimituksen kautta. MTK/kuvapankki

MTK saa ylivoimaisesti eniten palautetta sähkölinjalunastuksista. Toiseksi eniten maanomistajia vaivaavat kuntien aggressiiviset toimet maanhankinnassa. Näillä lunastuksilla on yhteiskunnassamme tympeä maine, jota nyt täytyy korjata. 

Lunastuskorvauksiin liittyy vanha periaate siitä, että lunastuksen kohteeksi joutuvan varallisuusasema ei saa muuttua lunastuksessa.  

”Lunastuksilla vaurastuminen on siis sallittu vain lunastajalle, ei maanomistajalle. Tämä on keskeinen asia, joka esityksessä täytyy vielä muuttaa. Lunastuksen kohteeksi joutuvalla täytyy olla oikeus myös vaurastua lunastuksen myötä, mikäli lunastaja käyttää lunastettua omaisuutta oman liiketoimintansa mahdollistamiseen”, MTK:n elinvoimajohtaja Leena Kristeri kommentoi. 

Esityksellä halutaan tuoda +25% tasokorotus lunastuskorvauksiin. Korotus on MTK:n mielestä tasoltaan oikea. 

Suurin lunastuskorvauksiin liittyvä epäoikeudenmukaisuuden kokemus kohdistuu voimakkaasti lisääntyviin voimajohtohankkeisiin, jotka mahdollistavat tuuli- ja aurinkovoimaloiden liittämisen kantaverkkoon. 

Varsinaisilta voimala-alueilta maanomistajat saavat markkinahintaista vuosivuokraa, joka on usein sidottu voimalan tuottoon. Samasta hankkeesta johtuvat tie- ja voimajohtoalueet toteutetaan lunastustoimituksen kautta, viimekädessä kertaluonteista lunastuskorvausta hyödyntämällä. Arviointikäytännön säilyessä nykymuotoisena, ei pelkkä +25% tasokorotus tule ratkaisemaan tätä tuhansien maanomistajien mielessä olevaa epäkohtaa, vaan myös arviointikäytännön täytyy muuttua. 

”Lunastuslain uudistamisessa on aivan oikeat elementit olemassa, mutta sieltä puuttuu selkeä viesti siitä, että lunastettavan alueen markkina-arvo löytyy jatkossa luotettavimmin lunastuksen taustalla olevan hankkeen vuokrasopimuksista. Ne ovat aidosti markkinahintaisia sopimuksia ja kertovat maan markkina-arvon realistisesti” Kristeri täydentää. 

MTK odottaa, että lunastuslain korvausuudistus tulee kehittämään sopimuskulttuuria sekä arviointikäytäntöjä merkittävästi. 

Lausuntoja voi jättää lausuntopalveluun 16.8. asti. MTK:n koko lausunto on luettavissa MTK:n verkkosivuilla. 

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry

MTK:n ja SLC:n Kasvukausikysely: Sääolojen vaihtelun vuoksi satonäkymät keskivertoa heikommat – tilojen tulevaisuus huolettaa viljelijöitä7.7.2025 13:57:41 EEST | Tiedote

Sääolosuhteet vaihtelivat merkittävästi eri alueiden välillä, mutta alkukesän sateet heikensivät satonäkymiä lähes koko maassa. Yli puolet vastaajista arvioi satonäkymien olevan hieman tavanomaista heikommat. Lisäksi taloudellinen epävarmuus sekä huoli maatalouden kannattavuudesta varjostavat viljelijöiden tulevaisuudennäkymiä. Erityisesti pienillä tiloilla lopettamista harkitaan yhä useammin.

Komission tiukkaa ilmastotavoitetta ei voida saavuttaa maankäyttösektorilla2.7.2025 14:59:35 EEST | Tiedote

EU-komissio julkaisi tänään tavoitteensa vähentää unionin alueen kasvihuonekaasupäästöjä 90 prosentilla vuoteen 2040 mennessä. Tavoite on kunnianhimoinen ja linjassa pitkän aikavälin ilmastotavoitteiden kanssa. Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK pitää ilmastotyötä välttämättömänä, mutta korostaa, ettei tiukkaa yleistavoitetta voida saavuttaa nykyisillä, epärealistisilla odotuksilla maankäyttösektoriin liittyen.

Avomaankurkun satokausi on käynnissä – ennuste lupaa keskitasoista satoa25.6.2025 07:50:00 EEST | Tiedote

Avomaankurkku on nyt kotimaisimmillaan ja parhaimmillaan. Avomaankurkku on tutun kasvihuonekurkun topakka ja luonteikas serkku, mutta herkkä sellainen. Väärä kuljetuslämpötila, vetoisa tai kylmä säilytys kaupassa ja kotona voivat pilata kurkun matkan pellolta lautaselle. Kun viljely, kuljetus ja säilytys tehdään oikein, on lopputuloksena suomalaisten rakastama kesäherkku, joka maistuu sellaisenaan tai osana kesäruokia ja jatkaa ilahduttamista pitkälle syyskesään.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye