Jarrumestari-Arnika viettää 13.7. Vuoristoradan syntymäpäivää ensimmäistä kertaa junassa jarrutellen
Linnanmäen Huvipuistossa juhlitaan lauantaina 13.7.2024 nostalgisen Vuoristoradan 73-vuotissyntymäpäivää. Iloisten kesämuistojen vauhtilaite on kyydinnyt huvittelijoita jo vuodesta 1951 lähtien. Linnanmäki tarjoaa juhlan kunniaksi asiakkailleen maksuttomat Vuoristoratakyydit koko juhlapäivän ajan.
Tuore jarrumestari Arnika Palomurto odottaa Vuoristoradan syntymäpäiviä innolla.
– On hienoa päästä ajamaan Vuoristoradan juhlapäivänä, kun kaikki me jarrumestarit myös pukeudumme juhlavasti.
Toisen huvikauden hupimestari aloitti Lintsiuransa viime vuonna Linnanmäen laitetyöntekijänä. Iloinen uutinen legendaarisen Vuoristoradan jarrumestariksi pääsemisestä saapui kuluvan kauden kesäkuussa.
– Olen pienestä pitäen katsonut jarrumestareita ja ajatellut, että “oispa toi siistiä”. Kun haku jarrumestariksi aukesi ja mahdollisuus itse hakea tuli, päätin kokeilla, jospa pääsisin. Ja lopulta pääsin, Arnika hymyilee.
Haku jarrumestariksi tapahtuu Linnanmäen hupimestareiden joukosta perinteisin keinoin – ensin lähetetään hakukirje, jonka jälkeen käy kutsu haastatteluun. Perehdytyksessä oli kuitenkin oma Vuoristorata-lisänsä.
– Istuin ensin pari tuntia vain kyydissä ja varmistimme, että pääni ja mahani kestävät tätä jatkuvaa menoa, Arnika nauraa.
– Seuraavaksi aloimme käydä läpi radan nimityksiä ja teoriaa, kuten missä kohdassa jarrutetaan tai päästetään. Koko teoriaosuuden jälkeen pääsin takapenkkiin kouluttajan kanssa.
Kahden viikon perehdytysjakson jälkeen koitti ensimmäinen itsenäinen ajo. Vaikka ensimmäinen yksinajo jännitti, Arnikalla oli koko ajan kouluttajansa, jarrumestari-Annan, hyvä tsemppaus matkassa mukana.
– Se oli hieno hetki, kun tajusin, että pystyn hallitsemaan laitteen itsenäisesti.
Huvittelijoiden ilo työpäivien kohokohtana
Kun Arnika kävelee Vuoristoradan laiturilla, hänen yllään saattaa huomata muista jarrumestareista poikkeavan asusteen: tuoreen jarrumestarin kaulassa komeilee kello.
– Uusimpana jarrumestarina saan pitää kelloa kaulassa työasuni kanssa. Tämä perinne siirtyy aina nuorimmalle jarrumestarille.
– Ensimmäisen itsenäisen ajoni jälkeen muut jarrumestarit tulivat laiturille, antoivat tämän kellon minulle ja kertoivat sen kuuluvan nyt työasuuni. Siinä oli pieni herkistymisen hetki, kun tajusin, että tein sen ja olen nyt oikeasti jarrumestari.
Vuoristoradan ajamisen ja mahtavan työporukan lisäksi asiakkaiden ilo on Arnikan mukaan yksi parhaista asioista, mitä työ jarrumestarina tuo.
– Linnanmäellä käynti on ollut lapsena itsellenikin aina kesän kohokohta ja nyt pääsen näkemään, kun Vuoristorataan tulee juuri 120 cm pituuden ylittäneitä, jotka iloissaan pääsevät ensimmäistä kertaa kyytiin. Heidän vanhempansa ovat myös innoissaan, kun voivat tuoda lapsensa kyytiin, sillä tämä on ollut monen lapsuuden lempilaite.
– Muiden ilon seuraaminen on ihanaa, kun voin omalla työlläni ilahduttaa heitä.
Arnikan lempikohta ajaa on Vuoristoradan ensimmäinen lasku eli jarrumestarin sanoin “lasku ykkösmutkasta kohti kakkosmutkaa”.
– Siinä kohtaa asiakkaat innostuvat ja alkavat kiljua. Se on parasta. Myös radan lopussa olevan tunnelin tuoksu tuo aina nostalgisen fiiliksen.
Tervetuloa juhlimaan Vuoristoradan syntymäpäiviä Linnanmäelle lauantaina 13.7.2024 klo 11–22. Vuoristoradan kyydit ovat koko juhlapäivän ajan maksuttomat.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jessi VidbergViestintäpäällikkö
Puh:040 510 3847jessi.vidberg@linnanmaki.fiKuvat
Linkit
Linnanmäen Huvipuistoa ylläpitää ja kehittää Lasten Päivän Säätiö, jonka on perustanut kuusi lastensuojelujärjestöä: Lastensuojelun Keskusliitto, Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Barnavårdsföreningen i Finland, Pelastakaa Lapset, Parasta Lapsille ja Ensi- ja turvakotien liitto. Olemassaolonsa aikana Lasten Päivän Säätiö on jakanut nykyrahaksi muutettuna yli 130 miljoonaa euroa suoraan lastensuojelutyölle. Linnanmäellä huvittelemalla kaikki ovat mukana keräämässä varoja lastensuojelutyölle. Linnanmäen pääyhteistyökumppani vuonna 2024 on Oy Hartwall Ab, joka omalla panoksellaan tukee tärkeää lastensuojelutyötä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lasten Päivän Säätiö / Linnanmäki
Swingille kansainvälinen palkinto – Linnanmäen uutuuslaite nimettiin yhdeksi Euroopan parhaimmaksi uutuuslaitteeksi24.9.2024 15:55:16 EEST | Tiedote
Linnanmäen huvikauden 2024 uutuuslaite Swingi on voittanut European Star Award 2024 -palkinnon Euroopan tärkeimmässä huvipuistoalan messutapahtumassa, IAAPA Expo Europessa.
Lasten Päivän Säätiön uusi toimitusjohtaja on valittu17.9.2024 11:01:02 EEST | Tiedote
Lasten Päivän Säätiön toimitusjohtajaksi on nimitetty KTM Satu Järvelä. Hän aloittaa tehtävässään 1.11.2024. Lasten Päivän Säätiö ylläpitää ja kehittää Linnanmäen Huvipuistoa.
Linnanmäen iik!week-kauhufestivaali herättää painajaismaiset kauhuelämykset eloon2.9.2024 15:36:45 EEST | Tiedote
Linnanmäen oma kauhutapahtuma iik!week valtaa huvipuiston syyskuun ajaksi 6.-29.9. Kauhufestivaali tarjoilee kauhun ystäville karmivan kivoja elämyksiä perjantaista sunnuntaihin neljänä eri viikonloppuna.
MUISTUTUSKUTSU: Mikä on Linnanmäen herkullisin jäätelöannos? – Tervetuloa mukaan huvipuiston jäätelökierrokselle keskiviikkona 17.7.15.7.2024 14:35:03 EEST | Kutsu
Huvipuistomaisen hauskoista jäätelöannoksistaan tunnettu Linnanmäki esittelee keskiviikkona 17.7. huvikauden 2024 jäätelöherkkuja. Ilmoittauduthan mukaan viimeistään maanantaina 15.7.
KUTSU: Mikä on Linnanmäen herkullisin jäätelöannos? – Tervetuloa mukaan huvipuiston jäätelökierrokselle keskiviikkona 17.7.10.7.2024 14:23:12 EEST | Kutsu
Huvipuistomaisen hauskoista jäätelöannoksistaan tunnettu Linnanmäki esittelee keskiviikkona 17.7. huvikauden 2024 jäätelöherkkuja. Tervetuloa maistelemaan muun muassa hattarajäätelöä, popparipehmytiä ja jädehelmiä! Ilmoittauduthan mukaan viimeistään maanantaina 15.7.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme