Varsinais-Suomen ELY-keskus on antanut yhteysviranomaisen lausunnon Neoen Renewables Oy:n suunnitteleman Saartennokan tuulivoimahankkeen YVA-ohjelmasta, Mynämäki
Neoen Renewables Finland Oy on toimittanut 6.5.2024 Varsinais-Suomen ELY-keskukselle ympäristövaikutusten arviointiohjelman, joka koskee Saartennokan tuulivoimahanketta.
Neoen Renewables Finland Oy suunnittelee 9–13 tuulivoimalan suuruista Saartennokan tuulivoimapuistoa Mynämäen kuntaan. Hankealue sijaitsee noin 15 kilometrin päässä kunnan keskustaajamasta ja rajautuu Nousiaisten kuntaan. Myös muita kuntia on hankkeen vaikutusalueella.
Tuulivoimahankkeen suunniteltu kokonaisteho on noin 130 megawattia, tuulivoimaloiden korkeus on enintään 300 metriä ja hankealueen pinta-ala on noin 1800 hehtaaria. YVA-menettelyssä tarkastellaan kahta erikokoista hankevaihtoehtoa sekä hankkeen toteuttamatta jättämistä.
Saartennokan tuulivoimahankkeen sähkönsiirrolle suunnitellaan kahta eri vaihtoehtoa, joko 11 kilometrin pituisen ilmajohdon rakentamista Nousiaisten Ristinojalle tai 24 kilometrin pituisen ilmajohdon rakentamista Nousiaisten Rekoisten sähköasemalle. Sähkönsiirtoreittien vaihtoehdot sijaitsevat Mynämäen ja Nousiaisten kuntien alueella.
Arviointiohjelmasta toimitettiin yhteysviranomaiselle 20 lausuntoa ja 6 mielipidettä. ELY-keskus on 12.7.2024 antanut arviointiohjelmasta yhteysviranomaisen lausunnon. Lausunnon mukaan YVA-menettelyn arviointiselostusvaiheessa tulee kiinnittää erityistä huomiota linnustoon, suteen, luonnonsuojelualueisiin sekä asutukseen ja virkistyskäyttöön kohdistuviin vaikutuksiin. Lisäksi yhteysviranomainen pitää tärkeänä pienemmän hankevaihtoehdon tuomista mukaan tarkasteluun, jotta vaikutuksia etenkin luontoon ja virkistyskäyttöön voitaisiin lieventää.
Seuraavaksi YVA-menettely etenee arviointiselostusvaiheeseen. YVA-menettelyssä ja arviointiselostusta laadittaessa tulee ottaa huomioon arviointiohjelma sekä yhteysviranomaisen lausunnossa ja muissa annetuissa lausunnoissa ja mielipiteissä esitetyt näkökohdat.
Yhteysviranomaisen lausunto sekä arviointiohjelma liitteineen ovat kokonaisuudessaan nähtävinä ympäristöhallinnon verkkosivuilla osoitteessa www.ymparisto.fi/Saartennokan-tuulivoimahanke-YVA
Lisätietoja:
15.7.–26.7.2024 johtava asiantuntija Asta Asikainen,
etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi, puh.0295 029 221
Avainsanat
Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. Teemme työtämme Varsinais-Suomen lisäksi Satakunnan alueella liikenne- ja ympäristöasioissa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Varsinais-Suomen ELY-keskus
Varsinais-Suomen ja Satakunnan vuoden 2025 putkisiltatyöt alkavat22.4.2025 11:00:32 EEST | Tiedote
Vuosina 2024 ja 2025 uusitaan yhteensä 14 putkisiltaa eri puolella Varsinais-Suomea ja Satakuntaa. Syksyn 2024 aikana kohteena on jo ollut yksitoista putkisiltaa, urakan loput kolme kohdetta toteutetaan kevään 2025 aikana. Osassa kohteista siltojen uusimistyön ajaksi liikenteelle rakennetaan kiertotie siltapaikalle. Joissain kohteissa liikenne joudutaan katkaisemaan siltapaikalla työn ajaksi ja ohjaamaan kiertoreiteille.
Vähä-Säkylän risteyssillan uusiminen alkaa Säkylässä – liikenne kiertoreitille töiden ajaksi16.4.2025 13:12:02 EEST | Tiedote
Varsinais-Suomen ELY-keskus aloittaa Vähä-Säkylän risteyssillan uusimistyöt Säkylässä maantiellä 12691 (Rantatie). Työt alkavat valmistevilla töillä tällä viikolla (vko 16) ja sillan purkutöiden valmistelut käynnistyvät ensi viikolla (vko 17). Siltatöiden ajaksi joudutaan liikenne ohjaamaan kiertoreitille. Liikenne sillalla katkaistaan tiistaina 22.4.2025 klo 11. Uusi silta on tarkoitus ottaa liikennekäyttöön marraskuun 2025 loppuun mennessä. Urakka valmistuu kesäkuun 2026 loppuun mennessä.
Maanpäänkulman tuulivoimahankkeen ympäristövaikutusten arviointiohjelma nähtäville, Pöytyä15.4.2025 13:42:29 EEST | Tiedote
ABO Energy Suomi Oy suunnittelee tuulivoiman tuotantoalueen rankentamista Pöytyän kunnan alueelle.
Nuorilla harhaanjohtavia käsityksiä ajonopeuksista ja liikenneturvallisuudesta15.4.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Nuorten vakavat liikenneonnettomuudet ovat olleet viime aikoina esillä julkisuudessa. Tilastojen mukaan nuorilla on muita ikäryhmiä korkeampi riski joutua liikenneonnettomuuteen. Monesti liikenneonnettomuuksien taustalla on piittaamatonta liikennekäyttäytymistä. Nuorten asenteisiin vaikuttaminen onkin tärkeä keino riskikäyttäytymisen vähentämisessä. ELY-keskus toteutti nuorille viime syksynä liikenneturvallisuuden somekampanjan ”Maltti on wörttii”. Se vahvisti näkemyksiä nuorten väärinkäsityksistä. Nuorten kommenteissa ihannoitiin ylinopeuden ajamista ja todettiin mm., ettei ajonopeus tapa, vaan äkkipysähdys.
Turun seudulle uusia kävelyn ja pyöräliikenteen laskentapisteitä14.4.2025 11:15:18 EEST | Tiedote
Turun kaupunkiseudulle on asennettu kymmenen uutta jalankulkijoiden ja pyöräliikenteen laskentapistettä yhteistyössä Varsinais-Suomen ELY-keskuksen, Fintraffic Tie Oy:n sekä Kaarinan, Liedon, Naantalin ja Raision kaupunkien kanssa. Laskurien asentaminen on toteutettu osana Turun kaupunkiseudun MAL-sopimusta. Laskentalaitteiden tulokset viedään Turun palvelukartalle, josta jokainen voi seurata niitä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme