Dinosaureeni on Sami Oskari Lahtisen poikkeuksellisen vahva esikoisromaani

Dinosaureeni on omaääninen kirjallinen alkuräjähdys, joka kertoo kädestä pitämättä elävistä ja kuolleista, kiinni pitämisestä, luopumisesta, anteeksiannosta, itsensä kohtaamisesta ja kysymyksistä, joiden vastauksia ei voi etsimällä löytää. 

Isänsä kuoltua Jussi Korhonen huomaa, ettei osaa surra. Ajatus jää vaivaamaan, ja Jussi ryhtyy etsimään isäänsä kirjoittamalla lapsuudenmuistoistaan novelleja.

Ajatus siitä, etten itkenyt isäni hautajaisissa, ei ole lakannut vaivaamasta minua. Kun kirjoitan isästäni, pysähdyn välillä lukemaan kirjoittamaani, ja minut valtaa kuitenkin outo kaipuu. Sanat ovat ottaneet kyynelten roolin, ja kun ne ovat minusta lähteneet eivät ne ole enää minun. Jos koskaan olivatkaan.

Kirjailijanaapurin rohkaisemana Jussi huomaa pian kirjoittavansa kirjaa isästä, pojasta ja näiden välisestä tilasta. Kun fiktio sekoittuu todellisuuteen, muuttuu itsetutkiskelun kierre pyörremyrskyksi, joka on peittää alleen kaiken muun.

Koen itseni ulkopuoliseksi myös vertauskuvallisella – vähemmän kehollisella, mutta yhtä vaikeasti kommunikoitavalla – tavalla. Olen usein tuntenut epämääräistä, mutta silti murskaavaa surua siitä, etten koskaan voisi jakaa ajatuksiani kenenkään kanssa, korkeintaan voisin yrittää muodostaa niistä lauseita, joita toivoisin jonkun ymmärtävän. Se ei ole sama asia. Likimainkaan.

Sami Oskari Lahtiselle myönnettiin vuonna 2018 työkyvyttömyyseläke kaksisuuntaisen mielialahäiriön perusteella. Sitä ennen hänellä oli vuosia kestänyt kuntoutustukiputki ja taistelu toimeentulosta, joskus kuukausi kerrallaan. 

"Toipumista vaikeutti se, että minulla oli kymmenen vuotta väärä diagnoosi, joka purettiin vasta alkuvuodesta 2020, kun minulla todettiin ADHD. Silloin todettiin, että kyseessä onkin ollut yksisuuntainen depressio, jonka rinnalla on ADHD-oireita. Samalla lääkitys korjattiin paremmin sopivaksi. Tästä alkoi uudenlainen itseni tarkkailu, joka johti lopulta myös uuteen luovaan heräämiseen."

Self-help-maailmassa tuntuu olevan muotia erilaiset se ja se voimavarana -oppaat. Liki jokainen kuviteltavissa oleva ongelma tai vaikeus on ilmeisesti oikealla tavalla ymmärrettynä valjastettavissa voimavaraksi, jotkut peräti supervoimiksi.

Tällainen voimien paraati on houkutteleva. Kourallisella oppaita minusta saisi varmaan suoranaisen yli-ihmisen. Mutta tosiasia on, että erilaisuuteni, masennukseni, jännittäminen, ADHD ja kaikki muut voimavarani ovat jo paremmassa käytössä. Olen kasannut ne kaikki isoksi pinoksi, jonka päällä seisten näen ympärilleni rakennettujen muurien yli.

Lahtinen oli vuosia kirjoittanut sekalaisia lyhytproosan pätkiä, kappaleen mittaisia poliittisia manifesteja ja filosofisia tutkielmia, ja aloittanut useita romaaneja muttei koskaan saanut mitään valmiiksi.

"Diagnoosin saatuani aloin tarkastella itseäni uudessa, suopeammassa valossa ja vähitellen tuntui, että ajatukseni olivat paremmin kasassa ja käsitykseni itsestäni oli muuttunut, lopulta melko radikaalisti, ja sitä myöten alkoi tekstien parissa työskentelykin muuttua järjestelmällisemmäksi ja kurinalaisemmaksi. Aloin saada tekstejä valmiiksi.

Olin koko ikäni pitänyt itseäni tyhmänä ja saamattomana, mutta ADHD-kuntoutuksen myötä opin näkemään itseni toisin, ennemminkin erilaisena kuin vääränlaisena. Ymmärsin että aivoni eivät ole sen huonommat kuin muillakaan, ne vain toimivat eri tavalla."

Tekstien valmiiksi saaminen paransi itsetuntoa ja tuntui palkitsevalta, ja tämä auttoi kirjoittamaan lisää tekstejä valmiiksi.

"Tästä syntyi luultavasti elämäni ensimmäinen positiivinen itseään ruokkiva kierre. Kirjoittaminen on vaativaa, pitkäjänteistä työtä, ja huomasin, ettei kirjallinen saamattomuuteni ollutkaan lahjoista tai halusta kiinni vaan siitä, että minun piti löytää omille neuroepätyypillisille aivoilleni sopivat työmenetelmät ja luotto siihen, että minulla on lupa kirjoittaa, että minun kuuluu kirjoittaa."

2020-luvun alussa Lahtinen aloitti useita novelleja. Kriittisen korkeakoulun Kirjoittajakoulussa Lahtinen työsti niitä valmiimmiksi ja kirjoitti uusia, mutta vähitellen hän huomasi myös niiden liittyvän toisiinsa ja alkoi kirjoittaa niiden ympärille romaania.

"Dinosaureenin päähenkilön mielenmaisema muistuttaa paljon omaani, uskoakseni hän on kokenut paljon samoja asioita kuin minäkin."

Tosiasiassa en edes tiedä, olenko enää kiinnostunut tekemään eroa todellisuuden ja kirjani välillä. Tähänastinen yritykseni pitää novellit ja romaanikerronta jotenkin rinnakkaisina, vuorottelevina ääninä tuntuu nyt väärältä. Ei ole romaania, eikä novelleja sen sisällä, on vain yksi kaiken niellyt Dinosaureeni.

Sami Oskari Lahtinen (s. 1981) on helsinkiläinen esikoiskirjailija. Hän on asunut pitkään Pihlajistossa ja Pihlajamäessä, minne iso osa hänen esikoisromaanistaankin sijoittuu.

Kursiivilla merkityt osat ovat otteita romaanista.

Sami Oskari Lahtinen: Dinosaureeni
Aula & Co 2024
Kirja on kirjakaupoissa 16.8.