Tulli

Vielä ehdit Tullimuseoon tänä kesänä! Astu autolauttojen maailmaan ja sukella salakuljetuksen syövereihin

Jaa

Aina maksuttomassa Suomenlinnan Tullimuseossa pääsee tutustumaan Tullin toimintaan ja Itämeren autolauttaliikenteeseen. Tullimuseo on avoinna 1.9. saakka tiistaista sunnuntaihin kello 12.30-17.30.

Tullimuseo sijaitsee Suomenlinnan Susisaaressa. Kuva: Tulli.
Tullimuseo sijaitsee Suomenlinnan Susisaaressa. Kuva: Tulli.

Tullimuseon kesäkausi on ollut vilkas ja jatkuu vielä syyskuun alkuun saakka. Uuden reittivideon myötä museoelämysten ääreen löytää nyt entistä helpommin. Tullimuseossa on esillä vaihtuva teemanäyttely ja Tullin historiasta kertova perusnäyttely.

Elokuussa ehtii vielä tutustumaan Tullin historiaan, katsomaan ja kuulemaan tarinoita esimerkiksi autolautoista, salakuljetuksesta ja Tullilaboratorion tutkimuksista.  

Herätä omat risteilymuistosi ja katsasta Finnjetin nopeusmittari

Lautalla Lännestä -teemanäyttelyssä syvennytään Tullin ja Itämeren autolauttojen historiaan. Nostalgiantäyteisessä näyttelyssä tutustutaan autolauttojen maailmaan vanhan lauttaesineistön, pienoismallien ja Tullin toimintaan kuuluneiden tavaroiden kautta.

Nykypäivänä Itämeren autolautat tunnetaan ennen kaikkea elämyksistä, ostoksista ja ajanvietteestä. Autolautat ovat olleet Suomelle ja suomalaisille tärkeänä linkkinä länteen 1900-luvun puolivälistä lähtien. Tärkeimpiä matkakohteita olivat pitkään Ruotsi ja Saksa. Myöhemmin mukaan tuli Viro ja Tallinnan liikenne. Näyttelyssä syvennytään Tullin tärkeään rooliin esimerkiksi tullimääräysten ja salakuljetuksen näkökulmasta.

Näyttelyssä voi nähdä esitteitä, matkatuliaisia ja valokuvia koko värikkään autolauttahistorian varrelta, ja oppia miksi autolautat olivat niin suuri menestys juuri Itämerellä.

Kävele läpi Tullin historian ja syvenny salakuljetukseen  

Tullimuseon perusnäyttelyssä käydään puolestaan läpi Suomen tullin historiaa keskiajalta nykypäivään saakka. Näyttelyn kantavia teemoja ovat tullausmenetelmien kehitys, Tullin suuret muutokset sekä kautta historian Tullin työnkuvaan kuulunut salakuljetuksen rajoittaminen. Lisäksi näyttelyssä tarkastellaan esimerkiksi Tullilaboratorion työnkuvaa ja nostetaan esiin mielenkiintoisia tapausesimerkkejä Tullin työstä. Voit tutustua esimerkiksi kieltolain aikaisiin salakuljetustavaroihin ja Tullin takavarikoimiin esineisiin.

Tullimuseon perusnäyttelyä uudistetaan parhaillaan ja tänä kesänä esillä on ensimmäistä kertaa muun muassa rajaviskaalin susiturkki. Näyttely uudistuu vielä laajemmin ensi kesäksi.

Tullimuseo sulkee ovensa 1.9.2024. Syksyllä museoon on mahdollista tutustua sopimalla opastetun ryhmäkierroksen. Näyttelymme avautuvat yleisölle jälleen ensi keväänä.

Tervetuloa viettämään kesäpäivää Suomenlinnaan ja poikkeamaan samalla Susisaaressa sijaitsevassa Tullimuseossa. Museo on aina maksuton.

Tutustu Tullimuseoon ja katso reittivideo saapumiseen museon nettisivuilla.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tulliylitarkastaja, museonhoitaja Janne Nokki, janne.nokki@tulli.fi tai p. 040 332 2774

Kuvat

Tullimuseo sijaitsee Suomenlinnan Susisaaressa. Kuva: Tulli.
Tullimuseo sijaitsee Suomenlinnan Susisaaressa. Kuva: Tulli.
Lataa
Tullimuseon perusnäyttely esittelee Suomen Tullin historiaa keskiajalta nykypäivään. Kuva: Tulli.
Tullimuseon perusnäyttely esittelee Suomen Tullin historiaa keskiajalta nykypäivään. Kuva: Tulli.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Tulli edistää tavarakaupan sujuvuutta ja varmistaa sen oikeellisuuden, tarjoaa asiakaslähtöisiä palveluita sekä suojaa yhteiskuntaa, ympäristöä ja kansalaisia. Tulli kantaa tehokkaasti tullit ja muut maahantuonnin verot ja maksut sekä torjuu ja tutkii rajat ylittävää rikollisuutta. Tulli laatii viralliset tilastot Suomen ulkomaankaupasta sekä tutkii elintarvikkeiden ja kulutustavaroiden turvallisuutta. Lisäksi Tullin tehtäviin kuuluvat hiilirajamekanismiin liittyvät viranomaistehtävät. Tulli on valtiovarainministeriön tulosohjaama virasto, joka toimii yhteistyössä elinkeinoelämän sekä kotimaisten ja ulkomaisten viranomaisten kanssa. Tullin palveluksessa on noin 2 000 henkilöä. Suomen tulli on osa Euroopan unionin tulliliittoa, jossa noudatetaan yhteistä kauppapolitiikkaa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Tulli

Kaksikäyttötuotteiden lakiuudistus toi myös tuotteisiin liittyvät teknologiat ja ohjelmistot valvonnan piiriin18.9.2024 10:57:39 EEST | Tiedote

Kaksikäyttötuotteiden eli niiden tuotteiden, joita voidaan käyttää sekä siviili- että sotilastarkoituksiin, vientivalvontaan on tullut muutoksia. Tullin toimivaltuuksien laajentumisen myötä kaksikäyttötuotteiden valvonta kattaa jatkossa fyysisten tavaroiden lisäksi myös erilaiset kaksikäyttötuotteisiin liittyvät tekniset palvelut, ohjelmistot ja teknologiat. Uudistuneen lainsäädännön myötä Tulli painottaa vientiyritysten kasvanutta vastuuta siinä, ettei kaksikäyttötuotteita päädy vääriin tarkoituksiin.

Tulli paljasti merkittävän huumausaineiden salakuljetusorganisaation – maahan tuotiin lähes 150 kiloa huumausaineita 2,5 miljoonan euron arvosta11.9.2024 09:18:00 EEST | Tiedote

Tulli paljasti keväällä 2024 useista latvialaisista koostuvan huumausaineiden maahantuonti- ja levitysorganisaation. Huumausaineet tuotiin Suomeen Latviasta postilähetyksissä ja ne varastoitiin sekä levitettiin edelleen Etelä- ja Länsi-Suomen alueelle. Tulli painottaa, että viranomaisten kansainvälinen, jatkuva tiedonvaihto on avainasemassa huumerikollisuuden tehokkaassa torjunnassa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye