Aviador Kustannus

Lastenromaani mielikuvituksen voimasta

Jaa

1.-4.-luokkalaisille suunnattu elämänmakuinen lastenromaani Neela Neulansilmä on ylistyslaulu mielikuvitukselle ja sen uskomattomalle voimalle. Romaani rymistelee Peppi Pitkätossun ja Peter Panin jalanjäljissä tehden teräviä havaintoja aikuisten järjestämästä maailmasta, jossa pienet ihmiset ovat vaarassa muuttua näkymättömiksi.

Kansi: Ulpu Kaikkonen
Kansi: Ulpu Kaikkonen

Satu-Lotta Pitkon lastenromaani Neela Neulansilmä on julkaistu Aviadorin kustantamana.

9-vuotias Senja aloittaa kolmannen luokan ikävissä merkeissä: Senja ja äiti ovat muuttaneet hienolta Tähdenlennontieltä tylsälle Betonikujalle ilman isää, ja kaikki Senjan kaverit ovat jääneet vanhaan kouluun. Uudessa koulussa Senja joutuu huomaamaan, kuinka vaikeaa on olla yksi muista. Kukaan ei enää kutsu Senjaa syntymäpäiville, kuiskuta salaisuuksia korvaan tai tahdo vannoa sormivalaa ikuisesta ystävyydestä. Sen sijaan supatus ja ilkeät katseet kiirivät kintereillä, vaikka Senja kuinka yrittäisi olla kuin muut.

Eräänä harmaana syyspäivänä kotimatkan varrelta kuitenkin löytyy Neela, joka on tosi hyvä leikkimään barbeilla ja jolta mielikuvitus ei lopu koskaan kesken. Senja on vihdoin löytänyt uuden parhaan ystävän. Mutta miksi Neela ilmestyy aina oudoista paikoista erikoisiin aikoihin ja katoaa sitten varoittamatta kesken leikin?

Satu-Lotta Pitko (s. 1998) on Tampereella asuva teatterintekijä ja taidealan monityöläinen. Pitko on valmistunut Turun AMK:n Taideakatemiasta teatterin ja esittävien taiteiden koulutusohjelmasta ja jatkaa syksyllä 2024 näyttelijän maisterinopintoihin Lontoon East 15 Acting Schooliin. Neela Neulansilmä on Pitkon esikoisteos.

Alun perin Pitko on kirjoittanut Neela Neulansilmän tarinan näytelmäksi, jota esitettiin kiertue-esityksenä turkulaisissa kouluissa ja ammattiteattereissa. Näytelmä sai paljon ylistävää palautetta etenkin sen tavasta käsitellä kiusaamista rehellisesti ja koskettavasti, mutta kuitenkin lapsikatsojalle sopivalla tavalla.

PITKO, SATU-LOTTA : Neela Neulansilmä
90 sivua
Sidottu, kovakantinen
ISBN 9789523812789
Ilmestymisaika: Syyskuu 2024

Arvostelukappaleet, pressikuvat ja haastattelupyynnöt

Lähetämme pyynnöstä arvostelukappaleen teoksesta joko painettuna tai sähköpostitse. Arvostelukappalepyynnöt voi lähettää osoitteeseen tilaukset@aviador.fi. Haastattelupyynnöt sekä tiedustelut pressikuvista pyydämme esittämään Aviadorin tiedottaja Miksu Väkiparralle.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kansi: Ulpu Kaikkonen
Kansi: Ulpu Kaikkonen
Lataa
Satu-Lotta Pitkon kuva © Satu-Lotta Pitko
Satu-Lotta Pitkon kuva © Satu-Lotta Pitko
Lataa

Linkit

Tietoa julkaisijasta

Aviador Kustannus
Suotie 15
05200 RAJAMÄKI

http://www.aviador.fi

Aviador Kustannus on kotimainen kustantamo, joka julkaisee kauno- ja tietokirjallisuutta. Valikoimiimme kuuluvat niin klassikot kuin nykykirjallisuuskin, musiikkikirjat sekä käännökset vähän huomioiduilta kielialueilta – kotimaista laatuproosaa ja runoutta unohtamatta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aviador Kustannus

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye