Elokuu on erokuu: ”Lapsi tarvitsee tukea, ei riitelyä”
Noin 4 000 ihmistä saa vuosittain apua Ensi- ja turvakotien liiton (ETKL) jäsenyhdistysten eropalveluista. Eniten apua haetaan heti lomakauden jälkeen. Nykyajan suorituskeskeinen kulttuuri kannustaa ihmisiä hoitamaan asiat tehokkaasti ja siirtymään elämässä eteenpäin vauhdilla. Asiantuntija varoittaa kuitenkin kiirehtimisestä: ”Vaikka eroon liittyvät käytännön asiat voi aikatauluttaa, niin omien ja erityisesti lasten tunteiden käsittelyyn kannattaa käyttää aikaa”, sanoo lapsiperheiden eron asiantuntija Päivi Hietanen.
Ero on yksi elämän isoimpia kriisejä, johon liittyvien tunteiden kohtaamiseen ei voi valmistautua etukäteen. Pelko, syyllisyys, häpeä, viha ja suru ovat tavallisia tunteita erotessa ja liittyvät oleellisesti kriisistä selviämiseen. Tunteet ovat usein voimakkaimmillaan eroamisen alkuvaiheessa, kun ero todentuu itselle ja muutokset elämässä tapahtuvat. Moni ottaa eron yhtenä suoritettavana asiana muiden joukossa.
– Tunteet on kohdattava ja annettava itselle aikaa toipua. Erossa tunteiden merkitys on auttaa ihmistä siirtymään uuteen elämän vaiheeseen, irrottautumaan päättyneestä parisuhteesta sekä ymmärtämään omaa kokemusta, sanoo Hietanen.
Lapsella on oikeus saada apua
Ensi- ja turvakotien liiton Ero lapsiperheessä työn palveluissa autetaan vuosittain 4 000 ihmistä. Vanhemmat hakevat yleisimmin apua oman erokriisin ja erotunteiden käsittelyyn sekä lasta koskeviin sopimusasioihin. Vanhemmat ilmaisevat huolta liittyen lapsen hyvinvointiin ja miten toteuttaa hyvä ja turvallinen ero.
Vanhempien ero ja erilleen muutto on aina lapselle iso perheeseen liittyvä muutostilanne, johon sopeutuakseen lapsi tarvitse tukea vanhemmiltaan.
– Tilanne voi olla lapselle hämmentävä, jos kotona asiat ovat lapsen näkökulmasta katsottuna sujuneet hyvin ja lapsi on kokenut perhe-elämän itselleen turvallisena. Vanhempien eron myötä lapsi menettää mahdollisuuden olla yhtä aikaa vanhempien kanssa ja aika jakautuu eron jälkeen vanhempien välille. Kokemus on lapselle aina ainutkertainen ja heijastuu hänen koko tulevaisuuteensa, omiin parisuhteisiin ja omien lasten elämään asti, sanoo Hietanen.
Vaikka lapsi ei ole vanhempien erossa juridisesti asianosainen, on hänellä lain mukaan oikeus osallisuuteen eli kuulluksi tulemiseen, mielipiteen ilmaisuun sekä oikeus saada tietoa elämäänsä koskevista ratkaisuista ja muutoksista.
– Lapsella on oikeus avunsaantiin, mikä tarkoittaa mahdollisuutta puhua eroasioista ja ilmaista tunteitaan, mielipiteitään ja näkemyksiään, Hietanen muistuttaa.
Eropalvelut auttavat oman ja lapsen tunteiden käsittelyssä
Ensi- ja turvakotien liiton Ero lapsiperheessä työssä autetaan lapsia yksilötapaamissa sekä erovertaisryhmissä. Tarkoituksena on mahdollistaa lapsen oikeus saada itsenäisesti apua vanhempien erotessa sekä kahden kodin arjessa. Yksilötapaamisissa suurin asiakasryhmä ovat alakoululaiset 7-12-vuotiaat lapset ja tämän jälkeen 13-17-vuotiaat nuoret.
– Lasten kanssa on useimmiten keskusteltu mm. asumiseen ja tapaamisten toteutumiseen liittyvistä asioista. Lapsen avun saaminen näkyy vanhempien mukaan siinä, että kotona eroasioista puhuminen mahdollistuu paremmin, eroasioista on helpompi jutella ja lapsi myös aktivoituu kysymään mieltään askarruttavista kysymyksistä vanhemmiltaan, Hietanen sanoo.
Lapsen näkökulmasta oleellista on turvallisten ja myönteisten suhteiden jatkuminen vanhempiin erosta huolimatta. Asiantuntija muistuttaa, että ero on haitallinen lapselle, jos eroa ei käsitellä lapsen kanssa ja syntyy pitkittynyt ja konfliktoitunut eroriitely. Tällöin eron jälkeinen elämä ei pääse muotoutumaan turvalliseksi ja tasapainoiseksi.
Oleellista on myös se, miten vanhemmat irtautuvat päättyneestä parisuhteesta ja siirtyvät eron jälkeiseen vanhemmuuteen. Vanhempien toimimaton yhteistyö näkyy lapselle riitelynä ja vaikeutena ylläpitää vanhempien välistä suhdetta. Lapselle vanhempien tulehtuneet välit ja yhteistyön ongelmat näkyvät muun muassa joustamattomuuteena arjen käytännöissä ja asioiden sopimisessa.
Vuoroasuminen on yleistyvä asumisratkaisu
Vanhemmista valtaosa sopii yhteishuoltajuudesta. Asumisratkaisuista yhä yleistyvämpi muoto on vuoroasuminen, jossa lapsi asuu yhtä paljon molempien vanhempien luona.
Vuoroasumiseen päädytään, jotta lapsen olisi mahdollista viettää yhtä lailla aikaa ja arkea vanhempien kanssa. Kyseessä voi olla myös lapsen ilmaisema toive tai vanhempien tapa jakaa huolto- ja kasvatusvastuuta tasapuolisesti.
Hietanen sanoo, että lapsen selviytyminen vanhempien erosta riippuu oleellisesti siitä, miten yksimielisiä vanhemmat ovat lasta koskevista asioista.
– Vanhempia olisi aktiivisesti autettava eron pohdintavaiheessa ja eropäätöksen yhteydessä pohtimaan asioita myös lapsen näkökulmasta sekä ymmärtämään keskinäisen yhteistoiminnan merkitys.
Huomaa lapsi erossa - vinkit eroaville vanhemmille
1. Kerro lapselle erosta rehellisesti mutta lapsen ikään sopivalla tavalla. Varmista, että hän tietää, ettei ero ole hänen syytään, ja että molemmat vanhemmat rakastavat häntä edelleen.
2. Ole läsnä lapselle ja kuuntele hänen tunteitaan ja huoliaan. Anna lapselle tilaa ilmaista tunteitaan, olipa kyseessä suru, viha tai pelko.
3. Pyri pitämään arjen rutiinit mahdollisimman ennallaan, jotta lapsella olisi turvallinen ja vakaa ympäristö muutoksista huolimatta.
4. Tee yhteistyötä toisen vanhemman kanssa lapsen parhaaksi. Vältä riitoja ja negatiivista puhetta toisesta vanhemmasta lapsen kuullen.
5. Tee asioita, joista lapsi nauttii, ja osoita hänelle, että olet sitoutunut hänen elämäänsä.
6. Jos tilanne tuntuu vaikealta, hae apua ammattilaisilta ja vertaisilta. Myös lapselle voi olla hyödyllistä puhua ammattilaisen kanssa.
7. Ole johdonmukainen säännöissä ja rajoissa, jotta lapsi tietää, mitä häneltä odotetaan ja mitä hän voi odottaa sinulta.
8. Vaikka tilanne voi olla haastava, yritä ylläpitää positiivista asennetta tulevaisuuden suhteen. Tämä voi auttaa lasta näkemään, että elämä jatkuu ja voi olla hyvää erosta huolimatta.
Ensi- ja turvakotien liiton Ero lapsiperheessä työn palvelut vanhemmille ja lapsille
Valtakunnallinen Apua eroon-chat on tarkoitettu eroa pohtiville ja eronneille vanhemmille. Chat on avoinna arkisin kello 12-18. Lasten ja nuorten chat on tarkoitettu alle 18-vuotiaille. Chatissä voi keskustella vanhempien eroon ja kahden kodin arkeen liittyvistä aiheista. Lasten ja nuorten chat on avoinna arkisin kello 15-19 ja 1.9. alkaen arkisin klo 15-21 ja la klo 12-16.
Apuaeroon.fi -sivustolta löytyy kattavat tieto-osiot sekä infoa eri eropalveluista. Sivustolta löytyy myös itsenäisesti suoritettava Vanhempana eron jälkeen -verkkokurssi.
Jäsenyhdistykset tarjoavat vanhemmille maksutonta tukea; yksilö- ja paritapaamisia, erovertaisryhmiä sekä vertais- ja kokemusasiantuntijatoimintaa. Alle 18-vuotiaille on yksilötapaamisia ja erovertaisryhmiä. Jäsenyhdistykset ylläpitävät myös tapaamispaikkoja.
Yhteyshenkilöt
Päivi HietanenEnsi- ja turvakotien liitto
Puh:050 4385290paivi.hietanen@etkl.fiTietoja julkaisijasta
Ensi- ja turvakotien liitto - Olemme valtakunnallinen lapsi- ja perhejärjestö, joka auttaa vaikeissa ja turvattomissa oloissa eläviä lapsia ja perheitä sekä tekee perheväkivaltaa ehkäisevää työtä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ensi- ja turvakotien liitto
Suomalaiset uskovat alkoholin kotiinkuljetuksen lisäävän lastensuojelun työmäärää30.9.2024 11:19:15 EEST | Tiedote
Järjestöjen toteuttaman kyselyn mukaan suomalaiset eivät luota siihen, että alkoholijuomien kotiinkuljetuksessa pystytään valvomaan ikärajoja ja päihtyneille myynnin kieltoa riittävän tehokkaasti.
Hyvä teko lapselle -palkinto Riitta Särkelälle: ”Perheiden toivo paremmasta hiipuu, päättäjien on aika toimia”19.9.2024 15:45:25 EEST | Tiedote
Ensi- ja turvakotien liiton (ETKL) Hyvä teko lapselle -palkinto sosiaalineuvos, yhteiskuntatieteiden tohtori Riitta Särkelälle. Hän on tehnyt pitkän uran sosiaali- ja terveysjärjestöissä, Ensi- ja turvakotien liitossa pääsihteerinä sekä yhteiskunnallisiin päätöksiin vaikuttajana.
Nuorten kokemaan seurusteluväkivaltaan etsitään ratkaisuja5.9.2024 09:38:05 EEST | Tiedote
Nuoret kokevat seurustelusuhteissaan paljon väkivaltaa. Väkivaltaan ei aina osata puuttua tai sitä ei tunnisteta edes ammattilaisten toimesta. Nyt seurusteluväkivaltaa pyritään katkaisemaan kehittämällä uusia menetelmiä ammattilaisten työn tueksi.
Ensi- ja turvakotien liiton selvitys: Lapsiperheiden taloudellinen tilanne vaikeutumassa ja osin kriisiytymässä28.8.2024 07:56:20 EEST | Tiedote
Ensi- ja turvakotien liiton (ETKL) tuore selvitys "Jokaisen numeron takana on ihminen" paljastaa karua kuvaa kyselyyn vastanneiden lapsiperheiden taloudellisesta tilanteesta kesällä 2024. Kyselyyn vastanneista perheistä kolme neljästä kokee jatkuvasti tai usein huolta ja stressiä siitä, riittävätkö rahat arjen perusmenoihin. Tulokset osoittavat, että osa lapsiperheistä kamppailee vakavien taloudellisten haasteiden kanssa, ja sosiaaliturvan leikkaukset ovat näissä perheissä pahentaneet tilannetta entisestään.
Apua väkivaltaan saa koko kesän ajan28.6.2024 09:23:31 EEST | Tiedote
Lomakausi saattaa kärjistää tilanteita kotona. Apua lähisuhdeväkivaltaan on saatavilla myös kesällä. Ensi- ja turvakotien liiton chatit ja turvakodit ovat avoinna läpi kesän.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme