Luonnossa riittää ihmeteltävää ja selitettävää, siksi Heli Laaksonen kirjoitti lukijoiden rakastamalle kirjalleen jatko-osan

Jatkos kertoo yllättävät uutiset tutusta varpusesta ja esittelee vähän vieraammat piipot ja peipit. Se paljastaa rotan sisimmän sulotuoksun ja maailman suurimman kukan kalmanhajun. Se kertoo, miksi kaikkien on syytä rakastaa pujoa mutta varoa lillukanvarsia.

Jos ei koko kaikkeus mahdu kansiin tälläkään kertaa, niin säkeittäin tietoa maailman ihmeistä kuitenkin. Kirjailijan itsensä kuvittama teos palaa luonnon ihmeitten äärelle. Näin suurta, näin pientä, näin kertakaikkisen ihmeellistä maailmasta löytyy! Kuten vaikkapa pöly:

Pöly

Ikkunalaudan pöly on kooste,
lyhennelmä ympärillä olevasta.
Siinä on
eloperäisiä osasia kuten
hilsettä, karvanpätkiä, vaatekuituja,
siitepölyä, tuhkaa, sieni- ja homeitiöitä
ynnä epäorgaanisia hitusia:
hiekoitushiekkaa, betoninkirskettä, suolaa.
Kuta lähempänä rempataan,
sitä todennäköisemmin laskeutuu pinnoille
lasikuitua, talkkia, muovia, silikaattimineraaleja.

Pöly on pakoreitin merkki:
jossain vuotaa, kun sitä ilmaantuu.
Umpioon ei pöly tule.
Biologisen museon
lasintakaiset hienot dioraamat
valtameristä, viidakoista ja aapasoista
tiivistetään ja suljetaan ylipaineella.
Vitriineihin pääsee vain tarkasti hepa-suodatettu ilma.
Muuten pitäisi palkata erikseen
siistijä pyyhkimään
tiikeristä tomu ja
haista home.

Ihminen torjuu pölyä
– imuroiden, huiskien, luututen –
mutta ihmeen leikkisästi.
Kuinka onkaan nähty keksimisen vaivaa
parketeilla vilistäviä,
nurkkiin kertyviä ilmiöitä varten,
siitä puhuvat eri kielten kirjavat
villakoirien (!) hellittelynimet:
englantilaisten pölypuput,
ruotsalaisten -rotat,
saksalaisten villahiiret,
virolaisten tomurullat,
baijerilaisten papiljotit.

Pöly on vahva vertauskuva.
Kun katselee pölyn kisailua ilmassa
kirkkaassa valossa
ymmärtää maallisen osansa
avaruuden mittakaavassa.

Jatkos ilmestyy 20.8.2024.