Vahingoittunutta raakkuesiintymää ennallistetaan Suomussalmella
Hakkuutöistä on aiheutunut mittavia vahinkoja Suomussalmella sijaitsevaan raakkuesiintymään. Metsähallitus on aloittanut alueen ennallistamistoimet. Kainuun ELY-keskus jatkaa tiivistä yhteydenpitoa Metsähallituksen kanssa ja on tehnyt oman tutkintapyyntönsä esiintymän vahingoittumisesta poliisille. Harkinnassa on myös luontovahinkoon liittyvän hallintomenettelyn aloittaminen.
Suomussalmen raakkujoen alueen hakkuista on tehty metsänkäyttöilmoitus keväällä 2024. Kainuun ELY-keskus on siihen antamassaan kirjallisessa vastauksessa ohjeistanut toiminnanharjoittajaa huomioimaan jokihelmisimpukan muun muassa siten, ettei koneilla saa ylittää niiden esiintymispaikkaa. Jokihelmisimpukka eli raakku on erittäin uhanalainen, rauhoitettu ja erityisesti suojeltava laji, joten sen esiintymisalueilla suoritettaviin metsänkäyttötoimiin liittyy erityisiä ohjeistuksia.
Kainuun ELY-keskus on saanut Metsähallitukselta tiedon metsähakkuisiin liittyvästä jokihelmisimpukan esiintymispaikan vahingoittumisesta Suomussalmella viime viikolla. Raakkututkijat havaitsivat vahingon, joka on aiheutunut metsäkoneen ajaessa toistuvasti joessa sijaitsevan raakkuesiintymän yli. Myös toiminnanharjoittaja on ollut yhteydessä ELY-keskukseen.
Kainuun ELY-keskus reagoi saamaansa tietoon tuhoista viipymättä ja suoritti alueella tarkastuksen. Tilanne osoittautui sellaiseksi, että lisävahinkojen välttämiseksi alueella oli tarve ryhtyä kiireellisiin ennallistamistoimenpiteisiin. Kainuun ELY-keskus on hyväksynyt Metsähallituksen raakkuasiantuntijoiden laatiman suunnitelman suoritettavista toimenpiteistä, ja niitä suoritetaan parhaillaan.
Ennallistamistoimet ovat käynnissä
Metsähallituksen koordinoiman LIFE Revives -hankkeen asiantuntijat ovat päässeet ennallistamistoimissa hyvään vauhtiin. Metsäkoneen jättämät ajourat on saatu peitettyä onnistuneesti ja niiden tilalla kohoaa nyt mustikanvarpua. Seuraavaksi tarkoituksena on saada siirrettyä hiekkaa ja maa-ainesta pois joen uomasta, mutta uoman putsaaminen on osoittautunut todella haastavaksi. Hiesua ja liejua on levinnyt jo jopa 400 metrin päähän vauriokohdasta.
“Tärkeää olisi saada ennallistamistoimet tehtyä ennen syksyn vesisateiden aiheuttamaa virtaaman nousua, sillä muutoin vahingot leviävät entisestään”, hankkeen projektipäällikkö Pirkko-Liisa Luhta painottaa.
Raakkuja on tällä hetkellä siirretty noin 4000 kappaletta ja niiden jaloilleen nousemista on seurattu, sillä ne ovat huonossa kunnossa. Lisäksi on mahdollista, että siirto aiheuttaa tappeluita eri alueiden raakkujen kesken, joten seuranta on tärkeää. Tarkalleen on mahdotonta arvioida, kuinka paljon raakkuja on kuollut tai tulee vielä kuolemaan.
“On hyvä, että ennallistamistoimet on saatu aloitettua ripeästi. Raakkujoen kunnostaminen vaatii erityisosaamista, ja sitä oli nyt hankkeen myötä onneksi nopeasti saatavilla. Toivottavasti esiintymälle aiheutuneet vahingot saadaan sen ansiosta minimoitua”, Kainuun ELY-keskuksen ympäristö- ja luonnonvarat vastuualueen johtaja Sari Myllyoja toteaa.
ELY-keskus toimii luonnonsuojelun vastuuviranomaisena
ELY-keskus toimii luonnonsuojeluasioissa alueensa luonnon kestävän käytön ja monimuotoisuuden suojelemisen puolestapuhujana, vastaa lakisääteisistä viranomaistehtävistään sekä valvoo luonnonsuojelulain säännösten noudattamista. Raakkukohteen ennallistamisen tiimoilta Kainuun ELY-keskus jatkaa tiivistä yhteydenpitoa Metsähallituksen kanssa ja on tehnyt oman tutkintapyyntönsä esiintymän vahingoittumisesta poliisille. Aiheesta ovat tiedottaneet myös Metsähallitus, poliisi ja Stora Enso.
Kainuun ELY-keskuksen harkinnassa ja selvityksessä on myös luontovahinkoon liittyvän hallintomenettelyn aloittaminen, jossa se on toimivaltainen viranomainen. Asiasta tiedotetaan tarvittaessa erikseen myöhemmin.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kainuun ELY-keskus
ympäristö- ja luonnonvarat vastuualueen johtaja Sari Myllyoja
p. 0295 023 833, sari.myllyoja@ely-keskus.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kainuun elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. Liikenteeseen ja infrastruktuuriin liittyvät palvelut Kainuun alueelle tarjoaa Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kainuun ELY-keskus
Kainuun työttömien määrä kasvoi 16 prosenttia elokuussa24.9.2024 08:00:53 EEST | Tiedote
Kainuun työttömyys lisääntyi elokuussa alueista kolmanneksi eniten. Alueen työttömyysaste oli silti maan viidenneksi matalin. Pitkäaikaistyöttömyys on ollut pitkään kasvussa mutta pieneni elokuussa selkeästi edelliskuusta. Työvoiman saatavuus on parantunut väliaikaisesti matalasuhdanteen takia, osaajista on kuitenkin edelleen pulaa monella alalla.
Suomussalmen Erkkilä ja Sissilinna Kajaanissa saivat Viisikanta-rakennussuojelupalkinnot12.9.2024 16:13:38 EEST | Tiedote
Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan vuoden 2024 Viisikanta-rakennussuojelupalkinnot jaettiin torstaina 12.9.2024 Sissilinnassa klo 13 alkaneessa tilaisuudessa. Palkinnot jakoivat Kainuun ELY-keskus ja Kainuun Museo.
Perusteltu päätelmä Sotkamo Silver Oy:n rikastushiekka-allasalueen laajentamisen ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta11.9.2024 11:33:07 EEST | Tiedote
Kainuun ELY-keskus on antanut YVA-lain mukaisen perustellun päätelmän Sotkamo Silver Oy:n rikastushiekka-alueen laajentamisen sekä malmituotannon ja rikastamon kapasiteetin kasvattamisen ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta. Perustellussa päätelmässä erityistä huomiota kiinnitettiin kaivannaisjätteiden hallintaan ja vesistövaikutuksiin, jotka herättivät eniten myös yleisön kiinnostusta lausuntojen ja mielipiteiden perusteella. Arviointiselostuksessa käsiteltiin myös toiminnan lopettamisen jälkeisiä vaikutuksia.
Elementis Finland Sotkamon Lahnaslammen talkkikaivoksen ja tehdasalueen tarkkailuohjelmaa päivitetään (Kainuu, Lappi)10.9.2024 10:00:46 EEST | Tiedote
Kainuun ja Lapin ELY-keskuksissa on vireillä Sotkamossa sijaitsevan Lahnaslammen talkkikaivoksen ja tehdasalueen käyttö-, päästö- ja ympäristövaikutustarkkailusuunnitelman hyväksyminen.
Kainuun ELY-keskus teki Puolangalla maastotarkastuksia raakkukohteisiin6.9.2024 08:55:57 EEST | Tiedote
Kainuun ELY-keskus on tarkastanut eilen 5.9.2024 kaksi raakkukohdetta metsänkäyttöön liittyneiden epäiltyjen rikkomusten vuoksi. Kohteet sijaitsevat Puolangalla. ELY-keskus ei paljasta kohteiden tarkempaa sijaintia julkisuuteen raakkuesiintymien suojelemiseksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme