Kreatelle yli 5 miljoonalla töitä Ruotsissa: työt kolmella metroasemalla käynnistyvät syyskuussa
Kreaten vahvistuminen Ruotsissa etenee suunnitelmallisesti. Kreate Sverige AB on voittanut kahden metroaseman ja niiden välisen tunnelin sisustamisen sekä kolmannen metroaseman maarakennusurakan. Laajentuminen uusiin rakentamisen lajeihin on alkanut, sillä maarakennusurakka on Kreaten historian ensimmäinen Ruotsissa. Yhteensä urakoiden arvo on yli 5 miljoonaa euroa.

Kreate Sverige AB on allekirjoittanut noin 40 miljoonan Ruotsin kruunun eli yli 3,4 miljoonan euron arvoisen sopimuksen italialaisen Itineraspa Scandinavia Filialin kanssa kahden maanalaisen metroaseman sekä näiden välisen tunnelin salaojamattojen ja teknisten pulttien asentamisesta. Urakoitava Arenastade – Södra Hagalund -asemien välinen metrotunneli on 2,5 kilometriä pitkä.
– Tukholman metron laajennus on erittäin mittava kokonaisuus, ja olemmekin asentaneet pultteja ja salaojamattoja useissa urakoissa, kuten Järfällassa, Londonviaduktening-ajotunnelissa, Farstassa ja Sofian asemalla. Uusin voittamamme urakka osoittaa, että osaamme homman ja meihin luotetaan, kertoo Kreate Sverige AB:n toimitusjohtaja Veli Taatila.
Projektiin kuuluu noin 50 000 kappaletta teknisiä pultteja ja 37 000 neliömetriä salaojamattoja. Työt alkavat syyskuussa ja jatkuvat vuoden 2025 loppuun.
Kreatelle historian ensimmäinen maarakennusurakka Ruotsissa
Kahden metroaseman sisustusurakan lisäksi Kreate Sverige on solminut sopimuksen Implenia Sverige AB:n kanssa Sofian metroaseman ja tunnelien maarakennustöistä. Sofian asema sijaitsee Södermalmin kaupunginosassa ja ajotunneli näkyy muun muassa Viking Linen lauttaterminaalista. Urakan arvo on noin 20 miljoonaa Ruotsin kruunua eli reippaat 1,7 miljoonaa euroa, ja se käynnistyy elokuussa 2024 jatkuen vuoden 2025 loppuun.
Kreate Sverigen toimitusjohtaja Veli Taatila on tyytyväinen, sillä maarakennusurakka on Kreaten historian ensimmäinen puhdas maarakennusurakka Ruotsissa.
– Olemme tehneet maarakentamista jo pitkään osana kallio- ja betonirakennuskohteitamme, mutta nyt voittamallamme maa- ja putkiurakalla avaamme ovet uuteen markkinaan. Uskon, että seuraava maarakennuskohteemme on vain nurkan takana, Taatila iloitsee.
– Ruotsin-liiketoimintamme on kehittynyt suunnitellusti ja uusi aluevaltaus maarakennuspuolella tukee hyvin strategisia tavoitteitamme Ruotsin osalta. Olemme vahvistaneet organisaatiotamme ja odotamme vaativan infrarakentamisen markkinan kehittyvän suotuisasti Ruotsissa myös loppuvuonna, sanoo Kreate Groupin toimitusjohtaja Timo Vikström.
Kuluvan vuoden osalta Kreate tavoittelee Ruotsissa 24 prosentin kasvua eli 320 miljoonan kruunun liikevaihtoa. Pidemmän aikavälin tavoitteena on kasvattaa Ruotsin liiketoiminnasta toinen maantieteellinen tukijalka konsernille. Strategiakaudella 2024–2027 Kreaten tavoitteena on saavuttaa 650 miljoonan kruunun liikevaihto kasvamalla aliurakoitsijasta pääurakoitsijan rooliin sekä laajentumalla niin maantieteellisesti kuin uusiin rakentamisen lajeihin.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Veli TaatilaToimitusjohtajaKreate Sverige AB
Kreate Sverigen toiminta ja urakat
Timo VikströmToimitusjohtajaKreate Group Oyj
Puh:+358 400 740 057timo.vikstrom@kreate.fiKirsi-Marjut DickmanViestintäpäällikköKreate Oy
Materiaalipyynnöt
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Kreate Group on Suomen johtavia infrarakentajia. Yhtiö tarjoaa ratkaisuja siltoihin, teihin ja ratoihin, ympäristö- ja pohjarakentamiseen, kiertotalouteen sekä geoteknisiin tarpeisiin. Kreate laajensi vuonna 2022 toimintaansa Ruotsiin, missä Kreate Sverige AB:n liiketoiminta keskittyy vaativaan kallio- ja tunnelirakentamiseen. Konsernin liikevaihto vuonna 2023 oli 320 miljoonaa euroa ja yhtiö työllistää yli 450 henkilöä. Kreate Group on listattu Nasdaq Helsinkiin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kreate Group Oyj
Kreate rakentaa lähes 11 miljoonan urakassa Ritaportin alueen kadut ja vesihuollon Oulussa30.6.2025 11:02:04 EEST | Tiedote
Kreate on allekirjoittanut lähes 11 miljoonan euron sopimuksen Ritaportin alueen katujen ja vesihuollon rakentamisesta. Valtatien 4 varteen suunniteltu alue tulee toimimaan useita Oulun kaupunginosia palvelevana kaupallisten ja muiden palveluiden keskittymänä. Kreaten väylä- ja siltayksiköt aloittavat rakentamisen Oulun kaupungin, Oulun Veden ja Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen tilaamassa urakassa heinäkuun alussa.
Kreate vahvistaa asemiaan tunnelien sisustajana Ruotsissa: uusi 144 miljoonan kruunun sopimus allekirjoitettu25.6.2025 09:22:57 EEST | Tiedote
Kreate Sverige ja Trafikverket ovat solmineet sopimuksen mittavaan Tukholman ohitustie -hankkeeseen kuuluvan Lovön tunnelien sisustusurakasta. Välittömästi alkavan urakan arvo on noin 144 miljoonaa Ruotsin kruunua eli noin 13 miljoonaa euroa, ja se on kirjattu Kreaten toisen vuosineljänneksen tilauskantaan. Arvoltaan se kiilaa Kreate Sverigen historian suurimmaksi sopimukseksi.
Suomen tiettävästi pisimmät paalut lyötiin Koiviston sillalla ennätykselliseen 92 metrin syvyyteen17.6.2025 12:32:17 EEST | Tiedote
Valtatiellä 11 Kokemäenjoen ylittävällä Koiviston sillalla on tehty paalutushistoriaa: Kreaten urakoima silta perustetaan poikkeuksellisen pitkillä teräsputkipaaluilla, joista syvimmät on lyöty 92 metrin syvyyteen – kyseessä on mahdollisesti pisin koskaan Suomessa lyöty paalupituus. Pituutta riittää myös sillan pääpalkeilla, joista pisimmät ovat jopa 47-metrisiä. Kaikki pääpalkit nostettiin viikonlopun kestäneessä operaatiossa onnistuneesti paikoilleen.
Kreate uusii Polsun sillan Säkylässä – tilauskantaan 5,3 miljoonaa euroa12.6.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
Puupaalujen päälle rakennettu Polsun silta Säkylässä on päässyt huonoon kuntoon ja osassa paaluja on todettu lahovaurioita. Siksi muun muassa raskaan kaluston liikkumista sillalla on rajoitettu. Nyt Kreate on allekirjoittanut sopimuksen uuden sillan rakentamisesta ja vanhan purkamisesta Varsinais-Suomen ELY-keskuksen kanssa. Noin 5,3 miljoonan urakkahinta kirjataan Kreaten toisen vuosineljänneksen tilauskantaan.
Koskelan varikon purkutöissä kiertotalous keskiössä: materiaaleille uusi elämä6.6.2025 08:51:49 EEST | Tiedote
Miltä näyttää purkutyömaa, jossa vanhaa ei heitetä hukkaan, vaan lähes kaikki purettu materiaali käytetään uudelleen – jopa tiiliä putsataan käsin ja käytetään uudelleen. Helsingissä Koskelan varikon työmaalla vanhan varikkorakennuksen purkutyöt eivät ole vain vaihe isossa hankkeessa, vaan esimerkki siitä, miten vastuullisuus ja tehokkuus voivat kulkea käsi kädessä. Tällä hankkeella tekemistä ohjaa kunnianhimoiset ympäristötavoitteet, tarkka aikataulutus ja kekseliäs purkumateriaalin uudelleenkäyttö.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme