Vihreät - De Gröna

Fatim Diarra lataa suorat sanat hallituksen rasisminvastaisesta kampanjasta

Jaa

Hallitus julkisti tänään rasisminvastaisen Me puhumme teoin -kampanjansa. Vihreiden Diarra kiittää kampanjan työstöön osallistuneita asiantuntijoita, mutta muistuttaa, että yksittäinen kampanja ei riitä, ellei hallitus itse ole valmis konkreettisiin muutoksiin rasismin kitkemiseksi.

Vihreiden kansanedustaja Fatim Diarra
Vihreiden kansanedustaja Fatim Diarra

“Jo pelkkä kampanjan nimi on räikeän ristiriitainen, ottaen huomioon, että hallituksen riveistä on toistuvasti viljelty rasistista ja ihmisoikeuksia sortavaa kieltä, mutta yhtäkään konkreettista tekoa rasismin kitkemiseksi ei ole toistaiseksi nähty, päinvastoin”, Diarra lataa.

Diarran mukaan sama ristiriitaisuus läpileikkaa koko hallituksen kampanjaa. Kampanjaan osallistuvilta edellytetään muun muassa turvallisemman tilan periaatteiden käyttöönottoa toiminnassaan.

“Tämä kuulostaa epäuskottavalta sen valossa, että moni perussuomalaisten ja kokoomuksen kansanedustaja on käyttänyt koko kesälomansa yhdenvertaisuusperiaatteiden pilkkaamiseen ja turvallisen tilan konseptin mollaamiseen”, Diarra toteaa.

Diarra myös toteaa olevansa pettynyt siihen, että tiedotustilaisuudessa kampanjaa oli esittelemässä ainoastaan pääministeri. Diarran mukaan tämä herättää kysymyksiä siitä, onko valtioneuvoston sitoutuminen kampanjaan ainoastaan nimellistä.

“Tämä vahvistaa mielikuvaa siitä, että kampanja on pääministeripuolue kokoomuksen, ei koko hallituksen asia. Orpo totesi tiedotustilaisuudessaan, etteivät päättäjät pysty purkamaan rasismia yksin. Siihen ei kuitenkaan tähän asti ole edes pyritty”, Diarra toteaa.

Hallituksen kampanja sai jo aiemmin kritiikkiä muun muassa yhdenvertaisuusvaltuutetulta, Oulun kaupungilta sekä JHL:ltä, joka päätti vetäytyä kampanjasta sen ristiriitaisen viestin vuoksi. Kampanjaan on lopulta sitoutunut vain 16 toimijaa, joka on häviävän pieni osa suomalaisista yrityksistä, instituutioista ja järjestöistä.

“Tämä kertoo siitä, ettei kansalaisyhteiskunnalta löydy luottoa siihen, että tältä hallitukselta löytyisi aitoa tahtotilaa torjua rasismia. Kampanja on toki täynnä kauniita puheita, tavoitteita ja toimenpiteitä, mutta niin kauan kuin aitoja muutoksia tapahtuu, ne ovat vain sitä”, Diarra toteaa.

Diarra muistuttaakin, että rasisminvastainen kampanja on lopulta vain kampanja. Tarvittavat muutokset rasismin kitkemiseksi tehdään lopulta hallituksesta käsin.

“Aikooko hallitus tehdä konkreettisia päätöksiä, jotka tulevat aidosti lisäämään esimerkiksi kampanjassa mainittuja anonyymiä rekrytointia tai työ- ja harjoittelupaikkojen tarjoamista etnisiin vähemmistöihin kuuluville nuorille? Sen haluaisin tietää”, Diarra kysyy.

“Hallituksen politiikka on ollut ulkomaalaisvastaista ja sen maahanmuuttopolitiikka rasistista, eikä yksi kampanja sitä muuksi muuta. Tällaisenaan rasisminvastainen kampanja ohittaa täysin sen kritiikin, jota hallitukselle rasismikohun aikaan annettiin”, Diarra lisää.

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye