Fingrid harjoittelee kyberturvallisuutta PAPU-harjoituksessa
Fingrid on mukana Puolustusvoimien järjestämässä syksyn PAPU-harjoituksessa. Fingridille paikallispuolustusharjoitus on erinomainen mahdollisuus harjoitella kriittisen infrastruktuurin suojaamista myös kyberturvallisuuden näkökulmasta.
Fingrid on mukana Puolustusvoimien kyberturvallisuuteen keskittyvässä paikallispuolustusharjoituksessa (PAPU) syyskuun alussa. Harjoituksessa keskitytään yhteiskunnan kannalta kriittisen sähköjärjestelmän suojaamiseen ja testataan verkkoon kohdistuvan kyberuhan lisäksi yhteistoimintaa eri toimijoiden välillä.
Fingrid on mukana PAPU-harjoituksessa nyt ensimmäistä kertaa, mutta Puolustusvoimilla on takanaan jo pitkät perinteet paikallispuolustusharjoitusten järjestämisestä eri toimijoiden kanssa. Puolustusvoimat kehittää paikallispuolustusta myös kybertoimintaympäristössä yhteistyössä Maanpuolustuskoulutus MPK:n kanssa.
- Fingridille harjoitus on merkittävä ja tuo varmasti paljon hyötyä ja oppia johtamisesta sekä tilannekuvan ylläpitämisessä näin laajassa mittakaavassa kyberturvallisuuden näkökulmasta. Olemme harjoitelleet kyberturvallisuutta monien eri yhteistyökumppaneiden kanssa ja nyt pääsemme hakemaan oppeja yhteistyöstä Puolustusvoimien kanssa, Fingridin ICT-johtaja Kari Suominen toteaa.
PAPU-harjoituksessa on mukana fingridiläisten osallistujien lisäksi noin 50 reserviläistä sekä Puolustusvoimien ja Maanpuolustuskoulutus MPK:n henkilöstöä.
Lisätietoja
Kari Suominen, ICT-johtaja, Fingrid, puh. 030 395 4134
sähköposti muotoa etunimi.sukunimi@fingrid.fi
Tietoja julkaisijasta
Fingrid on suomalaisten kantaverkkoyhtiö. Turvaamme asiakkaille ja yhteiskunnalle kustannustehokkaasti varman sähkön ja muovaamme tulevaisuuden puhdasta ja markkinaehtoista sähköjärjestelmää.
Fingrid välittää. Varmasti.
www.fingrid.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Fingrid Oyj
Sähkön tuotannon ja kulutuksen kehitysnäkymät päivitetty – Pidemmän aikavälin näkymä ennallaan26.9.2024 14:51:55 EEST | Tiedote
Fingrid on päivittänyt kantaverkon suunnittelussa käytettävät sähkön tuotanto- ja kulutusennusteet. Pidemmän aikavälin näkymä on ennallaan: Suomen mahdollisuudet kilpailla vihreän siirtymän investoinneista ovat lupaavat. Tällä hetkellä etenkin kaukolämmöntuotannon sähköistyminen sekä datakeskusinvestoinnit etenevät Suomessa vauhdikkaasti.
Elsystemet utvidgas och blir mer krävande att hantera – Fingrid höjer stamnätsavgifterna efter årsskiftet25.9.2024 08:01:00 EEST | Pressmeddelande
Stamnätsbolaget Fingrid kommer att höja avgifterna för stamnätstjänster med 8 % i början av 2025. Höjningen beror på investeringar i stamnätet och ökade kostnader för förvaltningen av elsystemet.
Sähköjärjestelmä laajenee ja muuttuu vaativammaksi hallita – Fingrid nostaa kantaverkkomaksuja vuoden alusta25.9.2024 08:01:00 EEST | Tiedote
Kantaverkkoyhtiö Fingrid nostaa kantaverkkopalvelun maksuja 8 % vuoden 2025 alusta. Korotuksen taustalla ovat investoinnit kantaverkkoon ja sähköjärjestelmän hallinnan kustannusten kasvu.
The electricity system is expanding and becoming more challenging to manage – Fingrid to raise grid service fees at the start of the year25.9.2024 08:01:00 EEST | Press release
The transmission system operator Fingrid will raise its fees for grid services by eight per cent from the start of 2025. The increase is necessitated by investments in the main grid and the growing costs of managing the electricity system.
Fingridin avoin data on täydentynyt sähkön käyttöpaikkojen kulutustiedoilla ja pientuotantokäyttöpaikkojen tuotantotiedoilla18.9.2024 13:44:31 EEST | Tiedote
Fingridin datahubiin tallennettua sähkön käyttöpaikkojen kulutustietoa ja pientuotantokäyttöpaikkojen tuotantotietoa on saatavilla Fingridin Avoin data -palvelun kautta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme