Työn ja talouden tutkimus LABORE

Yrittäjäksi ryhtyminen kasvattaa tuloja

Jaa

Tuoreen tutkimuksen mukaan parhaiten menestyvien yritysten perustajat ovat usein entuudestaan hyvätuloisia tai tulevat yrittäjäperheestä. Yrittäjäksi ryhtyminen kasvatti kuitenkin merkittävästi tuloja pidemmällä aikavälillä taustasta ja aiemmista tuloista riippumatta.

Kuva: Unsplash

Tutkijat Toni Juuti Laboresta, Tuomas Matikka Valtion taloudellisesta tutkimuskeskuksesta (VATT) ja Jarkko Harju Tampereen yliopistosta  tarkastelivat laajojen väestötason aineistojen avulla suomalaisten yrittäjien tulokehitystä ja menestymistä yrittäjänä. Tutkimuksen mukaan vanhempien yrittäjätausta ja aiempi menestys työelämässä ovat yhteydessä yrittäjänä menestymiseen, mutta yrittäjät ansaitsivat keskimäärin paremmin kuin palkansaajat taustasta tai aiemmasta tulotasosta riippumatta.  

Yrittäjäksi ryhtyminen kasvattaa tuloja kaikilla tulotasoilla 

Tutkimuksessa tarkasteltiin suomalaisten listaamattomien yritysten perustajien tuloja ennen yrittäjäksi ryhtymistä ja sen jälkeen. Tutkimuksen perusteella uuden listaamattoman osakeyhtiön perustajat tienasivat kymmenen vuotta yritystoiminnan aloittamisen jälkeen keskimäärin noin 20 prosenttia enemmän kuin palkkatyössä olevat, kun tuloerot ennen yrittäjäksi ryhtymistä huomioidaan.  

Iso osa yrittäjistä oli hyvätuloisia jo ennen yrittäjäksi ryhtymistään (kuvaaja 1). Peräti 17 prosenttia yrittäjistä kuului parhaiten tienaavan viiden prosenttiin joukkoon väestöstä ja yli viisi prosenttia kuului parhaiten tienaavan prosentin joukkoon. Aiemmin työmarkkinoilla menestyneet korkeapalkkaiset henkilöt myös menestyvät erityisen hyvin yrittäjinä.  

Tutkimus kuitenkin osoittaa, että yrittäjyys on yhteydessä tulojen kasvuun koko tulojakaumalla, eli yrittäjäksi ryhtyminen parantaa tuloja myös aiemmin keski- ja pienituloisilla. Lisäksi uusien yrittäjien todennäköisyys päätyä parhaiten tienaavan prosentin joukkoon on huomattavasti suurempi kuin palkansaajan riippumatta tulojen lähtötasosta.  

"Tutkimuksen mukaan menestyvät yrittäjät ovat usein jo entuudestaan hyvätuloisia, mutta keskimäärin yrittäjyys myös kasvattaa tuloja merkittävästi, alkuperäisestä tulotasosta riippumatta. Lisäksi iso osa yritysten menestyksestä kanavoituu työntekijöille palkkojen kautta", muistuttaa tutkija Toni Juuti Laboresta.  

Menestyvät yrittäjät usein yrittäjäperheestä 

Vanhempien yrittäjätausta lisää sekä todennäköisyyttä ryhtyä yrittäjäksi että menestyä yrittäjänä. Siinä missä palkansaajista noin joka kymmenennellä on ainakin yksi yrittäjävanhempi, yrittäjillä näin on yli puolella.  

Yrittäjäperheiden lasten perustamat yritykset myös menestyvät muita yrityksiä paremmin sekä liikevaihdolla että työntekijöiden lukumäärällä mitattuna. Kun huomioidaan erot alkupääomassa ja toimialojen välillä, kymmenen vuotta perustamisen jälkeen yrittäjäperhetaustaisten yrittäjien yritykset ovat noin kaksi kertaa suurempia. Vanhempien tuloilla ei sen sijaan näytä olevan yhteyttä yrittäjäksi ryhtymiseen tai yrittäjänä menestymiseen.  

"Yrittäjäperheiden lasten yritykset menestyivät keskimääräistä paremmin vanhempien tulotasosta riippumatta, mikä osoittaa, että yrittäjätausta vaikuttaa yrittäjänä menestymiseen enemmän esimerkin ja ylisukupolvisen henkisen pääoman kuin varsinaisen rahallisen pääoman kautta", tutkija Toni Juuti selittää tutkimuksen tuloksia.  

Tutkimuksen aineisto ja menetelmät

Tutkimuksessa käytettiin laajoja suomalaisia väestötason rekisteriaineistoja yrittäjistä ja heidän yrityksistään 90-luvulta 2020-luvulle. Tämä ainutlaatuinen aineisto mahdollisti yksilöiden seuraamisen ajallisesti sekä ennen yrityksen perustamista että sen jälkeen, tarjoten yksityiskohtaisen kuvan yrittäjyyden menestystekijöistä. Tutkimuksen tulokset ovat kuvailevia eivätkä osoita syy-seuraussuhteita yrittäjien taustan ja tulokehityksen tai yrityksen menestyksen välillä.

Yhteenveto:  

  • Korkeat tulot ennen yrittäjyyttä ja vanhempien yrittäjyyskokemus ovat yhteydessä yrittäjäksi siirtymiseen ja yritystoiminnan menestykseen.  
  • Menestys jakautuu laajalle joukolle työntekijöitä, ja yrittäjyyteen liittyvä henkilökohtaisten tulojen kasvu on samanlaista riippumatta yrittäjän tulohistoriasta tai perhetaustasta.  
  • Yrittäjien yliedustus tulojakauman huipulla johtuu sekä hyvätuloisten valikoitumisesta yrittäjiksi että yrittäjyyden tuomasta tulojen kasvusta. 

Tutkimus:
Jarkko Harju, Toni Juuti ja Tuomas Matikka (2024) Stairway to Heaven? Selection into
Entrepreneurship, Income Mobility and Firm Performance. VATT Working Paper 168.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Hajontakuvio, joka esittää uusien yrittäjien osuuksia aiemman palkkatulonsa perusteella. Yli 5 % uusista yrittäjistä on eniten tienanneen prosentin joukossa ja melkein neljännes tulee ylimmästä kymmenyksestä.
Kuvaaja 1: yli 5 prosenttia uusista yrittäjistä on eniten palkansaajina tienanneen prosentin joukossa ja melkein neljännes tulee ylimmästä kymmenyksestä.
Lataa

Liitteet

Linkit

Labore eli Työn ja talouden tutkimus LABORE (ent. Palkansaajien tutkimuslaitos) on vuonna 1971 perustettu itsenäinen tutkimuslaitos, jossa keskitytään yhteiskunnallisesti merkittävään ja tieteen kansainväliset laatukriteerit täyttävään soveltavaan taloustieteelliseen tutkimukseen. Tutkimuksen painopistealueisiin kuuluvat työn taloustiede, julkistaloustiede sekä makrotaloustiede ja toimialan taloustiede. Lisäksi teemme suhdanne-ennusteita ja toimialakatsauksia sekä julkaisemme Talous & Yhteiskunta -lehteä ja podcasteja.

Vahvuuksiamme ovat tutkijoiden korkea tieteellinen osaaminen sekä tiivis yhteistyö kotimaisten ja ulkomaisten yliopistojen ja tutkimuslaitosten kanssa. Tutkijoillamme on tärkeä asiantuntijarooli eri yhteyksissä ja he osallistuvat aktiivisesti yhteiskunnalliseen keskusteluun.

Labore (punainen tekstilogo)

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Työn ja talouden tutkimus LABORE

Esimerkkiperheet 2024–2026: Ostovoima kasvuun synkän kauden jälkeen10.10.2024 00:01:00 EEST | Tiedote

Laboren syksyn 2024 esimerkkiperhelaskelmissa seurataan kahdeksan kuvitteellisen perheen tulojen, verojen ja veronluontoisten maksujen sekä ostovoiman kehitystä. Uutuutena tänä vuonna esitellään uusi esimerkkiperhe: yksinasuva korkeakoulutettu. Ostovoima kääntyy kasvuun melkein kaikilla perheillä kuluvan vuoden aikana. Pääsyynä tähän on inflaation tuntuva hidastuminen. Yleisen asumistuen ja ansiopäivärahan leikkaukset iskevät kipeästi kyseisiä etuuksia saaviin.

M&A-podcast: Onko hoito pahempi kuin tauti?27.9.2024 07:00:00 EEST | Tiedote

Eurooppalaisen tietosuojasäännöstön, eli GDPR:n, tarkoitus on hyvä: turvata kuluttajien yksityisyys. Mutta onko hinta noussut liian korkeaksi? Onko se halvaannuttanut eurooppalaisten yritysten innovoinnin ja hyydyttänyt talouskasvun? Asiaa on pohtimassa M&A:n vieraana Aija Leiponen, joka on strategian ja yritystaloustieteen professorina Cornellin yliopistossa. M&A miettii myös aluepolitiikan tarvetta sekä julkaisee uuden biisin. Revolverihaastattelussa Matti tulittaa Mikaa hänen uudesta kirjastaan.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye