Helsingin yliopisto

Lapselle lukeminen vahvimmin yhteydessä kielellisiin taitoihin – myös laulaminen ja tarinointi hyödyllistä

Jaa

Lukeminen, laulaminen ja vapaiden tarinoiden kertominen vahvistavat lapsen kielellisiä taitoja. Kaikkia kolmea olisi suositeltavaa sisällyttää kotiarkeen, sillä ne tukevat lapsen kielenkehitystä hieman eri tavoin, selviää Helsingin yliopiston tutkimuksesta.

Tuoreessa tutkimuksessa selvitettiin lapselle kotona lukemisen, laulamisen ja vapaiden tarinoiden kertomisen yhteyttä 2,5–4-vuotiaiden lasten kielellisiin taitoihin. Vapailla tarinoilla tarkoitetaan vanhempien omin sanoin kertomia tarinoita. 

Lukeminen oli tutkimusperheissä kolmesta tukimuodoista yleisintä. Jokainen tukimuoto erikseen oli positiivisesti yhteydessä lasten aktiiviseen sanavarastoon sekä kokonaiskielelliseen tasoon.

– Mitä enemmän vanhemmat lukivat, kertoivat tarinoita tai lauloivat lapsilleen kotiympäristössä, sitä paremmat olivat lasten tuottava sanavarasto sekä kielellinen kokonaistaso, puheterapeutti ja logopedian väitöskirjatutkija Riikka Mustonen kertoo.

Lisäksi mitä enemmän vanhemmat lukivat tai kertoivat tarinoita lapsilleen, sitä paremmat fonologiset taidot eli esimerkiksi äänteiden tuottaminen ja äänteiden yhdistäminen lapsilla oli.

Omin sanoin kerrotut tarinat tempaavat mukaansa

Lapsen kieli kehittyy parhaiten yhteisissä jaetuissa tilanteissa, joissa lapsi saa kielellisesti rikasta mallia. Leikki-iässä lapset hyötyvät muun muassa siitä, että kuulevat monipuolista sanastoa ja erilaisia lauserakenteita.

Lukemisella, laulamisella ja tarinoiden kertomisella on kaikilla oma paikkansa lapsen kielenkehityksessä. Kirjat sisältävät usein arkipuhetta rikkaampaa sanastoa ja monimutkaisempia lauseita. Laulujen melodia ja rytmi voivat puolestaan edistää sanojen oppimista. 

– Tarinankertomistilanteessa vanhemman on helppo ottaa lapseen katsekontaktia, käyttää puhetta tukevia eleitä sekä elävöittää tarinaa äänenpainoilla. Nämä keinot voivat auttaa lasta keskittymään tarinan kuuntelemiseen, Mustonen kertoo.

Lapselle lukeminen kaikkein hyödyllisintä

Helsingin yliopiston tutkimukseen osallistui 164 tervettä suomenkielistä lasta ja heidän vanhempaansa. Vanhemmat raportoivat seitsemänportaisen asteikon (monta kertaa päivässä - ei koskaan) avulla, kuinka usein lukivat, kertoivat vapaita tarinoita ja lauloivat lapsilleen. Lasten sanaston taitoja, kielen rakenteisiin liittyviä taitoja (fonologiaa ja morfologiaa), sekä kokonaiskielellistä tasoa mitattiin normitettujen ja validoitujen testien avulla laajasti erillisellä käynnillä. 

Tutkituista kolmesta kielenkehityksen tukimuodosta ainoastaan lukeminen oli yhteydessä ymmärtävään sanastoon sekä laajemmin puheen ymmärtämiseen. Lapselle kotona lukemisen määrä selitti myös parhaiten sanaston taitoja sekä kielellistä kokonaistasoa myös silloin, kun lasten ikä, esikoisuusasema, päivähoidon määrä sekä vanhempien koulutustaso kontrolloitiin analyyseissa. Tarinoiden kertominen puolestaan selitti parhaiten lasten kieliopillisten taitojen vaihtelua taustamuuttujien kontrolloimisen jälkeen.   

– Toivoisin, että nykyisessä digitaalisessa maailmassakin perheet muistaisivat, että yksinkertaiset kasvokkaista vuorovaikutusta sisältävät aktiviteetit ovat paras tapa tukea lapsen kielen eri osa-alueiden kehittymistä, Mustonen sanoo.

Tutkimus on osa LEINIKKI-projektia, jossa kerätään tietoa suomenkielisissä perheissä kehittyvien leikki-ikäisten lasten kielen kehityksestä sekä taustatekijöiden vaikutuksesta lapsen kehittyvään kieleen. Tutkimusta tekee Early Language Development -tutkimusryhmä. 

Lue lisää tutkimuksesta

Lisätietoja tutkimuksesta:

puheterapeutti, väitöskirjatutkija Riikka Mustonen
riikka.mustonen@helsinki.fi
044 3816192

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen tiedeyhteisö, joka toimii neljällä kampuksella Helsingissä ja usealla muulla paikkakunnalla Suomessa. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa Helsingin yliopisto sijoittuu maailman parhaan yhden prosentin joukkoon. Helsingin yliopisto on perustettu vuonna 1640.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye