Atena

Anna Soudakovan ajankohtainen romaani Haikara levittää siipensä kysyy, mitä tapahtuu kansalle, jolta yritetään viedä oma kieli

Jaa

Haikara levittää siipensä on haikea romaani diktatuurin erilleen repimistä valkovenäläisistä sisaruksista. Se kertoo perheestä ja sen tuhosta, mutta samalla Valko-Venäjän kansan taistelusta vapaudestaan. 

Anna Soudakova: Haikara levittää siipensä
–Olen seurannut Valko-Venäjän poliittista ilmapiiriä pitkään, katsonut sivusta, kuinka se on muuttunut vuosi vuodelta tiukemmaksi. Lopulta vuoden 2020 presidentinvaalien jälkeiset valtavat mielenosoitukset ja niiden erittäin väkivaltainen tukahduttaminen saivat minut kehittämään tämän kirjan tarinan, Anna Soudakova sanoo.

Andréi on Svetaa kymmenen vuotta vanhempi ja usein sisarelleen enemmän isä kuin veli. Kun köyhän pojan tulevaisuus hämärtyy koulun jälkeen, Andréi jättää taakseen Valko-Venäjän, Svetan sekä alakuloisen maan yli lentävät haikarat.

Aikuistuttuaan Sveta-sisar taistelee maan itsevaltaista hallitsijaa vastaan. Hän osallistuu mielenosoituksiin, joutuu vaikeuksiin ja kysyy kauas muuttaneelta veljeltään, miksi tämä käänsi kotimaalleen selän. 

Haikara kantaa siivillään ikuista murhetta. Romaani kysyy, mitä tapahtuu kansalle, jolta yritetään viedä oma kieli. Saako ihminen itse valita oman paikkansa maailmassa? Kuinka kansa voi taistella vapautensa puolesta itsevaltiaan presidentin vallan alla?

Anna Soudakovan kolmas romaani soi upeasti kysyen mieltä mielettömyyteen, ymmärrystä ihmisten ja sisarusten välille.

Anna Soudakova (s.1983) on äidinkielen, sekä ranskan ja venäjän kielen opettaja. Hän asuu miehensä ja kahden lapsensa kanssa Vantaalla. Hän on syntynyt Pietarissa taiteilijaperheeseen. 8-vuotiaana hän muutti vanhempiensa kanssa Turkuun. Soudakovan esikoisromaani Mitä männyt näkevät kertoi Stalinin vainoihin kadonneiden isoisovanhempien tarinan ja pohjautui Annan isoisän elämään. Kirja oli Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkintoehdokkaana vuonna 2020.
Soudakova on rakastanut kirjoja ja kirjoittamista kouluajoista lähtien. Hänen mukaansa siinä, kuinka äänteet yhdistyvät sanoiksi ja sanat tarinoiksi, on taikaa. Hän rakastaa sanoja, jotka maistuvat herkullisilta ja joita yhdistämällä tarinasta tulee laulu.

Haikara levittää siipensä julkaistaan 9.9.2024.

Kirja ilmestyy kaikissa formaateissa. Äänikirjan lukee Alina Tomnikov.

Haastattelupyynnöt ja pdf-vedokset: jenni.heiti@otava.fi
Arvostelukappaleet: arvostelukappale@otava.fi

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Atena on osa Otava-konsernia. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Atena

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye