Ilkka vahvistaa yhteistyötään VAMKin kanssa
Ilkka-konserni on allekirjoittanut avainkumppanuussopimuksen Vaasan ammattikorkeakoulun kanssa. Avainkumppanuus mahdollistaa systemaattisen ja tuloksellisen yhteistyön.
Vaasan ammattikorkeakoulu ja Ilkka-konserni, Pohjalainen markkinoinnin, tiedon ja teknologian taitaja, ovat allekirjoittaneet avainkumppanuussopimuksen 2.9..2024. Sopimuksen keskeisenä tavoitteena on lisätä opiskelijayhteistyötä erityisesti liiketalouden alalla. Yhteistyösopimuksen allekirjoittivat Ilkan mediapalveluiden liiketoimintajohtaja Timo Ranta ja Vaasan ammattikorkeakoulun rehtori, toimitusjohtaja Hannu Vahtera.
”Odotamme innokkaasti, että pääsemme tekemään yhteistyötä uuden avainkumppanimme Ilkan kanssa. Kumppanuuden myötä meillä on näköalapaikka nopeasti muuttuvaan markkinoinnin ja viestinnän maailmaan. Yhteistyö auttaa meitä pitämään koulutuksen ajantasaisena ja alan tarpeita vastaavana. Haluamme olla hyvä yhteistyökumppani ja auttaa Ilkkaa menestymään omalla alallaan”, toteaa Elina Martin, Vaasan ammattikorkeakoulun liiketalouden yksikön johtaja.
”Yhteistyö Vaasan ammattikorkeakoulun kanssa antaa meille mahdollisuuden hyödyntää nuorten ja innokkaiden opiskelijoiden osaamista. Opiskelijat voivat tuoda yritystoimintaamme uusia näkökulmia ja innovatiivisia ratkaisuja esim. Ilkka-Trainee-ohjelman kautta. Kun teemme yhteistyötä ammattikorkeakoulun kanssa, saamme myös mahdollisuuden esitellä laajemmin yritystämme ja sen toimintaa opiskelijoille. Näin voimme tulevaisuudessa houkutella nuoria ammattilaisia yrityksemme tuleviin rekrytointeihin”, kertoo Ilkan henkilöstöjohtaja Annika Tuovinen.
”Olen erittäin iloinen tulevasta yhteistyöstämme, sillä nykymaailman informaatiotulvassa on tärkeää muistaa luotettavan ja puolueettoman sekä joskus jopa mielipiteitä haastavien uutisten tärkeys”, toteaa Vaasan ammattikorkeakoulun palveluliiketoiminnan päällikkö Jenna Puska.
Avainkumppanuusmalli
Vaasan ammattikorkeakoulu tarjoaa yrityksille ja yhteisöille erinomaisen mahdollisuuden kehittää liiketoimintaansa kestävästi ja vastuullisesti, houkutella alan parhaita osaajia ja osallistua huippuluokan tutkimus-, kehittämis- ja innovaatioprojekteihin. Vastikkeellisella avainkumppanuudella yritys saa systemaattisen ja tuloksellisen yhteistyön, joka rakentuu vuosittaisen yhteistyösopimuksen varaan. Tämä yhteistyö on suunniteltu tukemaan yritysten ja organisaatioiden kasvua ja varmistamaan, että niiden käytössä on huomisen osaava työvoima.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jenna Puskapalveluliiketoiminnan päällikköVAMK Vaasan ammattikorkeakoulu
Puh:+358 50 4724 330jenna.puska@vamk.fiMaria Miettinen-Battistiniasiantuntija, viestintä ja markkinointiVAMK Vaasan ammattikorkeakoulu
Puh:+358 40 586 6444maria.miettinen-battistini@vamk.fiKuvat
Vaasan ammattikorkeakoulusta valmistuu kansainvälisiä ja asiantuntevia insinöörejä, tradenomeja, sairaanhoitajia, terveydenhoitajia ja sosionomeja. Työelämälähtöiset opintomme ja elinvoimainen Vaasan seutu varmistavat erinomaiset työllistymisen mahdollisuudet. Opiskelijoita on noin 3 700 ja henkilöstöä 200. VAMK painottaa koulutuksessaan energiatehokasta tekniikkaa, vientiteollisuuden liiketoimintaosaamista ja moderneja sosiaali- ja terveyspalveluja. Teemme tiivistä yhteistyötä alueen korkeakoulujen sekä seudun energiateknologian keskittymän kanssa, joka on Pohjoismaiden merkittävin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan ammattikorkeakoulu VAMK
VAMK edistää uuden strategiansa mukaisesti hyvinvointitaloutta23.9.2024 07:30:00 EEST | Tiedote
Vaasa ammattikorkeakoulun uusi strategia 2035 luotiin vuorovaikutteisessa ja osallistavassa prosessissa. Uuden strategiansa mukaan VAMK profiloituu hyvinvointitalouden edistäjäksi ja on erityisesti kestävän kehityksen ja energiamurroksen kansainvälinen edelläkävijä.
VAMK’s new strategy – promoting a wellbeing economy23.9.2024 07:30:00 EEST | Press release
Vaasa University of Applied Sciences' new strategy 2035 was created through an interactive and participatory process. According to its new strategy, VAMK is positioning itself as a promoter of the wellbeing economy and is particularly an international leader in sustainable development and the energy transition.
VAMK tarjoaa maksutonta laillistamiskoulutusta sairaanhoitajille EU- ja ETA-alueen ulkopuolelta17.9.2024 07:30:00 EEST | Tiedote
Vaasan ammattikorkeakoulu tarjoaa sairaanhoitajan laillistamiskoulutusta EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta tuleville sairaanhoitajille. Koulutus on maksuton ja sen rahoittaa Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskus. Laillistamiskoulutus kestää noin vuoden, jonka jälkeen opiskelija voi hakea Valviralta lopullista päätöstä sairaanhoitajaksi laillistamiseen.
AFRY vahvistaa yhteistyötään VAMKin kanssa12.9.2024 07:40:00 EEST | Tiedote
AFRY on allekirjoittanut avainkumppanuussopimuksen Vaasan ammattikorkeakoulun kanssa. Avainkumppanuus mahdollistaa systemaattisen ja tuloksellisen yhteistyön.
Yhtä opiskelupaikkaa VAMKissa tavoittelee parhaimmillaan lähes 100 hakijaa11.9.2024 16:07:46 EEST | Tiedote
Vaasan ammattikorkeakouluun jätettiin yhteishaussa yhteensä n. 5 000 hakemusta. Erityisesti tekniikan alan englanninkielinen Energy Technology-tutkinto-ohjelma kiinnosti jälleen hakijoita. Joustavat verkko-opinnot lisäsivät erityisesti sosiaali- ja terveysalan opintojen suosiota.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme