Yksityislääkärikäynnit eivät ole lisääntyneet merkittävästi – Kela-korvausten nostosta lisäeuroja kohdentui eniten suurituloisille
Läs meddelandet på svenska (fpa.fi).
Kelan tutkijoiden tuore selvitys osoittaa, että yksityislääkärikäynnit eivät ole merkittävästi lisääntyneet alkuvuoden aikana. Käyntien määrä on tammi–kesäkuussa 2024 lisääntynyt noin 2 prosenttia ja Kela-korvausmenot näistä käynneistä kolminkertaistuneet viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon nähden. Hyvätuloisille kohdentui enemmän lisäeuroja kuin pienituloisille.
Petteri Orpon hallitus nosti yksityislääkärikäynneistä maksettavien Kela-korvausten tasoa huomattavasti vuoden 2024 alusta alkaen. Yksityislääkärin vastaanottokäynnistä korvataan nyt 30 euroa ja videovastaanotosta 25 euroa, kun vuonna 2023 korvaus oli 8 euroa. Tavoitteena oli purkaa julkisen perusterveydenhuollon hoitojonoja ohjaamalla hoitokäyntejä yksityiselle sektorille.
Kela korvasi heinäkuun 2024 loppuun mennessä kaikkiaan noin 1 717 000 tammi–kesäkuussa tapahtunutta yksityislääkärikäyntiä. Vastaavana aikana vuonna 2023 Kela korvasi kaikkiaan noin 1 669 000 käyntiä. Käyntejä oli siis kaikkiaan noin 2 prosenttia tai vajaa 50 000 kappaletta enemmän.
– Selvityksemme perusteella ei voida osoittaa, mikä osa pienestä muutoksesta käyntimäärissä johtuu Kela-korvausten nostosta ja mikä muista asioista. Joka tapauksessa näin pieni muutos yksityislääkäreiden käyntimäärissä ei luultavasti ole merkittävästi vaikuttanut hyvinvointialueiden jonoihin, sanoo Kelan erikoistutkija Heta Moustgaard.
Menot kolminkertaistuivat – suurin osuus meni hyvätuloisille
Kela maksoi heinäkuun loppuun mennessä korvauksia tammi–kesäkuun yksityislääkärikäynneistä yhteensä lähes 47 miljoonaa euroa. Viime vuonna vastaavalta ajanjaksolta Kela maksoi korvauksia noin 15 miljoonaa euroa. Korvauksia maksettiin siis yli kolminkertainen määrä tai 30 miljoonaa euroa enemmän.
Tutkijat jakoivat Kela-korvausten saajat tuloviidenneksiin selvittääkseen, mille tuloryhmille korvausten nosto kohdentui. Lisäksi saajista eroteltiin lapset, työikäiset ja eläkeikäiset.
Hyvätuloiset saivat enemmän lisäkorvauksia kuin pienempituloiset. Ylimpään tuloviidennekseen kuuluville maksettiin alkuvuoden aikana lähes seitsemän miljoonaa euroa enemmän korvauksia kuin viime vuonna. Alimpaan tuloviidennekseen kuuluville noin kolme miljoonaa euroa enemmän.
– Yksityisiä terveyspalveluita käyttävät eniten keski- ja suurituloiset, joten ei tullut yllätyksenä, että myös tällainen maltillinen korvaustason nosto näyttäisi hyödyttäneen eniten heitä, sanoo Moustgaard.
Lähinnä eläkeläiset kävivät yksityislääkärillä aiempaa enemmän
Yksityislääkärikäynnit alkuvuoden aikana lisääntyivät viime vuoteen verrattuna yhtä paljon miehillä ja naisilla: noin 2 prosenttia. Eri tuloryhmissä käynnit lisääntyivät suunnilleen yhtä paljon.
Eläkeikäisillä kasvua yksityislääkärikäynneissä oli enemmän kuin muilla ikäryhmillä. Käynnit lisääntyivät eläkeikäisillä naisilla 3,5 prosenttia ja eläkeikäisillä miehillä 4,1 prosenttia. Muutos oli kuitenkin eläkeläisilläkin pieni, vain noin yksi lisäkäynti sataa henkeä kohden.
Eläkeikäisillä tuloryhmien väliset erot käyntimäärissä olivat suuremmat kuin työikäisillä. Käyntien määrä henkeä kohden kasvoi kuitenkin saman verran kaikissa eläkeläisten tuloryhmissä.
– Käyntimäärien suurempi kasvu eläkeläisillä kuin muilla voi johtua siitä, että eläkeikäisillä ei yleensä ole pääsyä työterveyshuoltoon. Eläkeikäisillä yksityislääkärin käyttö painottuu vahvasti erikoislääkäreihin, joista tyypillisin on silmälääkäri, kertoo Moustgaard.
Tulevat pienet korvaustason muutokset tuskin myöskään vaikuttavat suuresti
Hallitus suunnittelee kasvattavansa vuoden 2025 alusta Kela-korvausta edelleen 50 euroon siten, että muutamia erikoisaloja lukuun ottamatta korvausta saisi erikoislääkärillä käynnistä vain yleislääkärin tai yleislääketieteen erikoislääkärin lähetteellä. Tutkijat arvioivat, että tuleva muutos ei luultavasti vaikuta suuresti siihen, mitkä ryhmät käyttävät yksityislääkäripalveluita tai kuinka paljon.
– Nykymuotoisen Kela-korvauksen nostaminen edelleen kaksikymmentä euroa tuskin saa suurta määrää ihmisiä siirtymään julkiselta puolelta yksityislääkärien asiakkaiksi. Pienet muutokset perusterveydenhuollon hintoihin eivät tutkimusten perusteella vaikuta suuresti kysyntään, ja toisaalta osa korotuksesta saattaa siirtyä hintoihin, sanoo Moustgaard.
Yhteyshenkilöt
Heta MoustgaarderikoistutkijaKela
Puh:020 634 2087heta.moustgaard@kela.fiKelan viestintäKelan viestinnän mediapuhelin palvelee arkisin klo 9–16. Numerossa ohjaamme haastattelupyyntöjä asiantuntijoillemme. Voit jättää haastattelupyynnön myös sähköpostitse.
Puh:020 634 7745viestinta@kela.fiKuvat
Kansaneläkelaitos (Kela) hoitaa Suomen sosiaaliturvaan kuuluvien perusturvaa eri elämäntilanteissa.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kela/FPA
FPA rekommenderar att stora arbetsgivare börjar ansöka om förmåner via inkomstregistret1.10.2024 10:19:09 EEST | Pressmeddelande
En del stora arbetsgivare ansöker om FPA-förmåner med eSARA-filer. Användningen av dessa filer upphör i september 2025. Efter det kan stora arbetsgivare ansöka om FPA-förmåner via inkomstregistret. Det är enkelt att ansöka om förmåner via inkomstregistret, men det kan kräva ändringar i lönesystemet. Därför rekommenderar FPA att arbetsgivarna förbereder sig för övergången redan nu.
Kela suosittelee, että isot työnantajat alkavat jo hakea etuuksia tulorekisterissä1.10.2024 10:19:09 EEST | Tiedote
Läs meddelandet på svenska (fpa.fi). Osa isoista työnantajista hakee Kelan tukia eSARA-tiedostoina. Näiden tiedostojen käyttö päättyy syyskuussa 2025. Sen jälkeen isot työnantajat voivat hakea Kelan tukia tulorekisterissä. Tukien hakeminen tulorekisterissä on helppoa, mutta se saattaa vaatia ensin muutoksen palkkajärjestelmään. Siksi siirtymään kannattaa valmistautua jo nyt.
Öppettiderna vid FPA:s serviceställe i Borgå ändras30.9.2024 10:28:37 EEST | Pressmeddelande
FPA:s serviceställe i Borgå är i fortsättningen öppet tisdag–onsdag och fredag kl. 12–16 och på bokad tid. Så gott som alla FPA-ärenden går också att sköta per telefon eller i e-tjänsten.
Kelan Porvoon palvelupisteen aukioloaika muuttuu30.9.2024 10:28:37 EEST | Tiedote
Kelan palvelupiste Porvoossa on jatkossa avoinna ti–ke ja pe klo 12–16 sekä ajanvarauksella. Lähes kaikki Kela-asiat voi hoitaa myös verkossa tai puhelimessa.
FPA ber 20 000 studerande lämna in en utredning om varför studierna inte har framskridit tillräckligt30.9.2024 09:34:37 EEST | Pressmeddelande
FPA följer årligen upp att framgången i studierna varit tillräcklig, både när det gäller studerande på andra stadiet och högskolestuderande. En studerande måste ha framskridit tillräckligt i sina studier för att FPA ska kunna betala ut studiestöd.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme