Kiinteistöliitto

Yhteisöllisyydestä apua ikääntymisen tuomiin haasteisiin taloyhtiöissä

Jaa

Yhteisöllisyydestä on apua asukkaiden ikääntymisen ja heikentyneen toimintakyvyn tuomissa haasteissa taloyhtiöissä. Kiinteistöliiton jäsenyhdistysten sekä ympäristöministeriön Ikä- ja muistiystävällinen taloyhtiö -hanke teki taloyhtiöille kyselyn, jonka vastaajista noin 60 prosenttia kertoi, että heidän taloyhtiössään huolehditaan naapureista ja tarjotaan naapuriapua. Vastaajien mielestä taloyhtiöissä on tarvetta yhteisölliselle toiminnalle ja sitä edistävälle vastuuhenkilölle.

Kyselyn tulosten perusteella yli puolet taloyhtiöistä on kohdannut asukkaiden ikääntymiseen liittyviä haasteita. Suomen väestöstä lähes joka kymmenes on vähintään 75-vuotias, ja heistä yli 90 prosenttia asuu omissa kodeissaan, pääosin tavallisissa taloyhtiöissä.

”Kyselyn vastaajista noin kolmasosa kertoi, että heidän taloyhtiössään on yhteisöllistä toimintaa, kuten erilaisia tapahtumia ja juhlia. Tällaiset tilaisuudet ovat erityisen arvokkaita ikääntyneille, joiden elämänpiiri saattaa olla kutistunut esimerkiksi liikkumiseen liittyvien rajoitteiden takia. Kun naapurit tulevat yhteisissä tilaisuuksissa tutuiksi, myös kynnys avun pyytämiseen madaltuu”, sanoo Ikä- ja muistiystävällinen taloyhtiö -hankkeen hanketyöntekijä Maura Tiuraniemi.

Ikääntyneiden taloyhtiöissä eniten yhteisöllistä toimintaa

Kyselyn tulosten perusteella yhteisöllinen toiminta taloyhtiöissä on sitä organisoidumpaa, mitä enemmän yhtiössä asuu ikääntyviä. Näissä taloyhtiöissä yhteisöllistä toimintaa suunnittelee ja toteuttaa usein nimetty vastuuhenkilö. Jos ikääntyneitä asukkaita on vain vähän, yhteisöllisyys perustuu usein vapaamuotoisempaan naapureista huolehtimiseen ja auttamiseen.

Uudehkot ja isoimmat taloyhtiöt toteuttavat yhteisöllisyyttä muita järjestäytyneemmin. Kyselyn perusteella taloyhtiöissä toivotaan tietoa yhteisöllisyyden toteuttamisen tavoista. Samoin taloyhtiöissä kaivataan tietoa ikääntyneiden ja muistioireisten tukemiseen sopivista keinoista.

Yhteisen toiminnan mahdollistavia yhteisiä tiloja oli harvemmassa kuin joka kolmannessa vastaajataloyhtiöistä. Vanhoissa taloyhtiöissä niitä on muita enemmän, mutta niihin ei aina ole esteetöntä kulkua.

”Yhteistä toimintaa on mahdollista toteuttaa taloyhtiössä joko oma-aloitteisesti tai erilaisten järjestötoimijoiden avulla. Hankkeen taloyhtiöpiloteissa kokeillaan niistä molempia. Muutamassa pilottikokeilussa taloyhtiön esteellisiä tai vajaakäytössä olevia tiloja muutetaan esteettömiksi kerhotiloiksi, minkä jälkeen niissä aletaan järjestää asukkaiden toivomaa toimintaa”, Maura Tiuraniemi kertoo.

Ikä- ja muistiystävällinen taloyhtiö -hanke toteutti keväällä 2024 Kiinteistöliiton jäsentaloyhtiöille verkkokyselyn, johon tuli noin 3000 vastausta eri puolilta Suomea.

 

Lisätiedot medialle:

Hanketyöntekijä, sosionomi Maura Tiuraniemi

Ikä- ja muistiystävällinen taloyhtiö -hanke

puh. 02 7249203

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

Vuonna 1907 perustetun Kiinteistöliiton muodostavat 23 alueellista yhdistystä ja valtakunnallinen toimialajärjestö, Suomen Vuokranantajat ry. Kiinteistöliittoon kuuluu noin 30 000 taloyhtiötä, joissa asuu yhteensä lähes kaksi miljoonaa ihmistä.

Kiinteistöliitto on kiinteistönomistajien edunvalvoja, kiinteistöalan asiantuntijaorganisaatio ja alan johtava vaikuttaja. Jäsenillä on käytössään alan tuorein tieto ja kiinteistöalaan erikoistuneiden asiantuntijoiden palvelut. Lue lisää Kiinteistöliiton valtakunnallisista ja alueellisista palveluista www.kiinteistoliitto.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kiinteistöliitto

Hinnankorotukset eivät ole ilmoitusasia palveluntarjoajilta taloyhtiölle24.9.2024 08:10:00 EEST | Tiedote

Taloyhtiöt saavat palveluntarjoajiltaan, kuten esimerkiksi isännöintiyrityksiltä tai kiinteistönhuoltoyhtiöiltä, syksyisin esityksiä sopimuksiin tehtävistä hinnankorotuksista. Taloyhtiön hallituksen on tärkeää tiedostaa, että kyseessä ei ole yksipuolinen ilmoitusasia, vaan palvelun ostajan on sopijaosapuolena käsiteltävä esitys asianmukaisesti. Käytännössä tämä tarkoittaa taloyhtiön hallituksen päätöstä.

Taloyhtiöissä ryhdyttävä ratkomaan asukkaiden ikääntymiseen liittyviä haasteita27.8.2024 07:33:00 EEST | Tiedote

Suuri osa suomalaisista taloyhtiöistä kohtaa asukkaiden ikääntymisestä ja heikentyneestä toimintakyvystä johtuvia haasteita. Kiinteistöliiton jäsenyhdistysten sekä ympäristöministeriön Ikä- ja muistiystävällinen taloyhtiö -hanke teki taloyhtiöille kyselyn, jonka tulosten perusteella yli puolet taloyhtiöistä on kohdannut haasteita liittyen asukkaiden heikentyneeseen toimintakykyyn.

PTT:n, Kiinteistöliiton ja Omakotiliiton selvitys: Asumismenojen kasvu jatkuu viime vuotta loivempana20.8.2024 09:01:00 EEST | Tiedote

Asumismenojen kasvu laantuu tänä vuonna, selviää Kiinteistöliiton ja Omakotiliiton PTT:lla teettämästä Asumismenot 2024 -selvityksestä. Korkojen ja sähkön hinnan lasku painavat kotitalouksien asumismenoja, mutta muut asumisen erät kallistuvat edelleen. Tontin kiinteistöveron alarajan nosto sekä vesi- ja jätehuollon kustannusten nousu kasvattavat asumisen menoja niin kerros- kuin omakotitaloissa. Taloyhtiöiden menoja kasvattaa myös kaukolämmön kustannusten nousu.

Kiinteistöliitolta tukea ja työkaluja taloyhtiöiden hallitusten jäsenille13.8.2024 08:33:00 EEST | Tiedote

Lomakauden jälkeen taloyhtiöissä jatkuu arkinen aherrus, ja yhtiökokouksessa valitut hallituksen jäsenet pääsevät tarttumaan toimeen yhteisten asioiden hoitamiseksi. Kiinteistöliitto on koonnut hallitusten jäsenille tarkastuslistan ja muita hallitustyön kannalta hyödyllisiä työkaluja. Kiinteistöliiton jäsentaloyhtiöillä on käytössään myös kattavat neuvonta- ja koulutuspalvelut.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye