Tilastokeskus

Sukupuolten väliset palkkaerot pitkälti kiinni koulutustasosta

Jaa

Korkea koulutus pienentää sukupuolten välisiä palkkaeroja. Alemmilla koulutusasteilla naisten mediaaniansio vaihteli viime vuonna 75–81 prosentin välillä suhteessa miesten ansioihin, mutta ylemmillä koulutusasteilla ero pieneni selvästi.

Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen tuoreesta yksityisen sektorin kuukausipalkat 2023 -tilastojulkistuksesta.

”Ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneilla naisten mediaaniansio oli 16 prosenttia pienempi kuin miehillä,  ja tutkijakoulutuksen saaneilla eroa oli enää kymmenen prosenttia”, Tilastokeskuksen yliaktuaari Harri Nummila kertoo.

Koulutuksen tasoa mitataan koulutusasteluokituksella. Viime vuonna yli 90 prosenttia palkansaajista oli suorittanut vähintään toisen asteen koulutuksen, ja vähintään ylempi korkeakoulututkinto oli vajaalla neljänneksellä yksityisen sektorin kuukausipalkkaisista palkansaajista.

”Koulutusasteittaisessa vertailussa on otettava huomioon, että eri aloilla ansiotaso vaihtelee, vaikka vaadittava koulutusaste olisi sama. Miesvaltaisilla aloilla ansiotaso on keskimäärin korkeampi kuin naisvaltaisilla aloilla”, Nummila täsmentää.

Pelkästään ikäryhmiä tarkastellessa miesten ja naisten väliset ansiotason erot näyttäisivät repeävän varsinkin 55 ikävuoden jälkeen lähes kaikilla koulutustasoilla ja erityisesti eniten tienaavassa kymmenyksessä.

Osa näistä eroista selittyy alavalinnoilla, mutta yksityisellä sektorilla sukupuolittaiset erot eri koulutusasteiden osuuksissa myös kasvavat mentäessä vanhempiin ikäluokkiin.

”Esimerkiksi 50–54-vuotiaissa miehistä 47 prosentilla oli vähintään alempi korkeakoulututkinto ja naisista 42 prosentilla. 55–59-vuotiaissa miehistä 40 prosentilla oli vähintään alempi korkeakoulututkinto mutta naisista vain 30 prosentilla. Tämä vaikuttaa ikäluokittaiseen miesten ja naisten palkkaeroon”, Nummila havainnollistaa.

”Lisäksi suhteellisiin eroihin voi vaikuttaa se, että miehiä alkaa poistua työelämästä naisia aikaisemmin alemmilla koulutustasoilla, mutta tämän todentaminen vaatisi palkkadatan vertaamista koko väestöpohjaan.”

Eikä huomiotta kannata jättää myöskään sitä, että ansioiden hajonta on suurempaa vaativimmissa ammattiluokissa.

"Kun esimerkiksi palvelu- ja myyntityössä vähiten tienaavan kymmenyksen ja eniten tienaavan kymmenyksen ero oli noin 67 prosentin luokkaa, vastaava ero oli asiantuntija- ja erityisasiantuntija-ammateissa kaksinkertainen ja johtajilla jopa kaksi ja puoli -kertainen."

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Tilastokeskus
Työpajankatu 13
00580 HELSINKI

Vaihde 029 551 1000

https://www.tilastokeskus.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Tilastokeskus

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye