Autoilija – hirvet ovat taas liikkeellä
Jälleen on se aika vuodesta, kun hirvionnettomuuksien vaara on suurimmillaan ja liikenteessä on syytä noudattaa erityistä tarkkaavaisuutta. Tilastojen mukaan syys-joulukuussa tapahtuu eniten hirvieläinonnettomuuksia.
Syksyllä hirvien liikehdintä lisääntyy metsästyksen, kiiman ja hirvien talvilaitumille siirtymisen vuoksi. Viime vuonna koko Suomessa pelti rytisi hirven kanssa yli 1500 kertaa. Keski-Suomessa vastaava luku oli 104. Lisäksi on syytä huomioida muut hirvieläimet, kuten metsäkauriit ja valkohäntäpeurat, joiden kanssa onnettomuuksia tapahtuu hirviä huomattavasti enemmän. Viime vuonna Keski-Suomessa tilastoitiin 327 kauris- ja peuraonnettomuutta. Vastaavasti koko maan lukema oli hurjat 11 288 onnettomuutta.
Onnettomuuksien syntymistä pystyy ehkäisemään omalla ajokäyttäytymisellään
– Erityisesti hämärän aikaan ja pimeässä on syytä kiinnittää huomiota omaan ajonopeuteen, pitää riittävä turvaväli edessä ajavaan autoon sekä tarkkailla tien pientareita ja metsän laitoja entistä tiuhemmin, muistuttaa liikenneturvallisuusasiantuntija Johanna Savolainen Keski-Suomen ELY-keskuksesta.
Hirvistä varoittavat liikennemerkit on syytä ottaa vakavasti, sillä ne on asennettu tien reunaan syystä. Varoitusmerkkejä käytetään esimerkiksi paikoissa, joissa on tapahtunut tavallista enemmän hirvionnettomuuksia ja kohdassa on tunnistettu eläinten ylityspaikka. Hirviä liikkuu kuitenkin myös varoitusalueiden ulkopuolella, eikä ole poikkeuksellista törmätä hirveen moottoritiellä tai muilla riista-aidoin varustelluilla teillä.
Näillä toimenpiteillä voit pyrkiä välttämään onnettomuutta:
- Alenna ajonopeutta ainakin hirvivaara-alueilla ja muista pitää riittävä turvaväli edessä ajavaan autoon - saat lisää reagointiaikaa.
- Käytä kaukovaloja tehokkaasti heti hämärän laskeuduttua.
- Seuraa tien vierustoja ja ole erityisen valppaana puustoisilla alueilla.
- Hidasta heti, jos näet hirven. Jos eläin juoksee tielle, yritä väistää eläimen taakse.
- Älä hyppää ratin taakse väsyneenä, sillä väsymystila heikentää huomio- ja reaktiokykyä.
Lisätietoja:
Hirvieläinonnettomuudet kartalla: https://mobilityanalytics.ramboll.com/onn/hirvielain/
Liikenneturvan tiedote 27.8.2024 (liikenneturva.fi)
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Liikenneturvallisuusasiantuntija
Johanna Savolainen
p. 0295 024 753
Keski-Suomen ELY-keskus
Tietoja julkaisijasta
Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keski-Suomen ELY-keskus
Päällystystyöt aiheuttavat haittaa liikenteelle Jyväskylässä Tourulan rampilla, Tikanväylällä ja Keljon rampilla27.9.2024 14:10:35 EEST | Tiedote
Jyväskylässä tehdään pieniä päällystyskohteita viikolla 40. Päällystystyöt ajoitetaan pääsääntöisesti klo 18.00-06.00 väliselle ajalle.
Vedenohjausmuurin rakentaminen haittaa jalankulku- ja pyöräilyliikennettä Vesangantiellä, Jyväskylä27.9.2024 10:12:55 EEST | Tiedote
Keski-Suomen ELY-keskus rakennuttaa vedenohjausmuurin Vesangantien kallioleikkaukselle. Työt alkavat viikolla 40. Niiden kesto on sääolosuhteet huomioiden noin 4–6 viikkoa. Työstä aiheutuu haittaa jalankulku- ja pyöräilyväylän käyttäjille. Työmaa-alueelle järjestetään kiertotie. Myös autoliikenteelle saattaa aiheutua häiriöitä työmaaliikenteestä.
Työttömyys elokuussa 12,4 prosenttia24.9.2024 08:00:32 EEST | Tiedote
Keski-Suomen kaikista työnhakijoista oli työttömiä työnhakijoita 15 578, mikä on 1 045 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Työttömistä työnhakijoista oli elokuun lopussa kokoaikaisesti lomautettuja 930, mikä on 35 henkilöä enemmän kuin vuosi sitten. Lyhennettyä työviikkoa tekeviä työnhakijoita oli lisäksi 900, mikä on 538 enemmän kuin vuotta aikaisemmin.
Erittäin uhanalaisen hienouurresulkukotilon (Clausilia dubia) elinympäristön hoito aloitetaan tiistaina 24.9.23.9.2024 14:21:06 EEST | Tiedote
Jyväskylän kaupungin omistamalla Ylistörinne – Kylmänoron kalliot Natura 2000 -alueella aloitetaan hienouurresulkukotilon sekä valoa vaativien lehtokasvien hoitotoimet osana Helmi-elinympäristöohjelmaa. Luonnonhoitotyöt tehdään syys-lokakuun aikana Keski-Suomen ELY-keskuksen ja Jyväskylän kaupungin toimesta.
Keski-Suomen maakunnallisiksi vastuulajeiksi valikoitui 28 sammal- ja 5 jäkälälajia18.9.2024 11:52:11 EEST | Tiedote
Keski-Suomen maakunnan uusimmat vastuulajit on julkaistu osana LUMOAVA-hanketta, jonka tavoitteena on edistää luonto- ja ilmastotiedon sisällyttämistä päätöksentekoon. Tällä kertaa vuorossa ovat sammalet ja jäkälät. Valtaosa uusista vastuulajeista on uhanalaisia pienvesien äärellä ja lahopuulla eläviä vanhojen metsien lajeja. Niiden esiintymistä merkittävä osa sijaitsee Keski-Suomessa, minkä vuoksi maakunnalla on keskeinen rooli niiden varjelemisessa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme