Taideyliopiston rehtori Kaarlo Hildén: Orpon hallituksen tulee pitää kiinni hallitusohjelman kulttuurialaa koskevista kirjauksista
Taideyliopiston rehtori Kaarlo Hildén painottaa blogikirjoituksessaan, että 3.–4.9. budjettiriihessä tehtävillä päätöksillä tulee tukea elinkeinoelämän murrosta laatimalla luoville aloille oma kasvustrategia ja panostaa taidekasvatukseen. Hildénin mukaan Orpon hallituksen tulee lisäksi pitää kiinni hallitusohjelman kulttuurialaa koskevista kirjauksista.
Hildén painottaa, että kulttuuriala on joutumassa kohtuuttoman suurten vähennysten kohteeksi.
"Kyse on lopulta arvovalinnoista, ei pakosta. Taiteen ja kulttuurin itseisarvon tunnustaminen on myös edellytys elinkeinoelämän murrokselle ja henkiselle hyvinvoinnillemme”, Hildén sanoo.
Budjettiriihessä tulee Hildénin mukaan huomioida neljä asiaa:
- Tuetaan elinkeinoelämän murrosta laatimalla luoville aloille oma kasvustrategia.
”Yritystukien ja tki-investointien kohdentamisessa on siirryttävä säilyttävästä uudistavaan ja pitkällä aikajänteellä kilpailuetua synnyttävään politiikkaan. Luovilla aloilla, joiden liikevaihto oli vuonna 2022 noin 14 miljardia euroa, on suuri kehityspotentiaali. Luoville aloille on laadittava oma kasvustrategia ja Suomen tulisi pikaisesti määrittää perinteisten alojen tutkimusta ja tuotekehitystä laajempi tavoite tulevaisuusinvestointeja tehtäessä sekä yritystukien ja verohelpotusten uudelleenkohdentamisessa.”
2. Katkaistaan henkisen hyvinvoinnin syöksykierre panostamalla taidekasvatukseen ja kulttuuriin.
”Oma hyvinvointimme on sekä keskeisin tuotannontekijä että yhteiskuntapolitiikan tärkein tavoite. Kulttuuriala tuottaa henkisen hyvinvoinnin kannalta keskeisiä palveluita, joiden kehittäminen on paitsi työn tuottavuuden, myös mielekkään elämän ja myönteisen yhteiskuntakehityksen kannalta oleellisen tärkeää.”
3. Hallituksen tulee pitää kiinni hallitusohjelman kulttuurialaa koskevista kirjauksista.
”Viisasta politiikkaa olisi tunnistaa realiteetit ja panostaa siihen, mikä juuri nyt on välttämätöntä. Suomen hallituksen on pystyttävä seisomaan suoraselkäisesti hallitusohjelmansa takana. On ristiriitaista luvata panostaa kulttuuriin mm. kulttuuripoliittisen selonteon avulla ja tunnistaa kulttuurin merkitys monipuolisena voimavarana hallitusohjelmassa, kun näiden lupausten jälkeen ilmoitetaan historiallisen suurista kulttuuriin kohdistuvista leikkauksista.”
4. Budjettiriihen leikkausten kokonaisuus tulee pohtia uudestaan ja jakaa tasapuolisesti.
”Kulttuurin ja taiteen kautta jaamme elämän merkityksiä, ymmärrämme itseämme ja olemme yhteydessä toisiimme. Itseisarvon lisäksi taiteella on avainrooli siinä, miten kyvykkäitä olemme luomaan aineetonta arvoa ja kilpailuetua luovilla ratkaisuilla sekä kiinnostavilla ja merkityksellisillä sisällöillä. Kulttuurialaan kohdistuvat leikkaukset aiheuttaisivat ketjureaktion, joka heikentäisi oleellisesti ja pysyvästi sekä luovien alojen kasvupotentiaalia että kulttuuripalveluiden saavutettavuutta Suomessa. Siihen meillä ei ole varaa."
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Liisa KontunenViestinnän asiantuntija
Puh:050 349 7678liisa.kontunen@uniarts.fiLinkit
Taideyliopisto tarjoaa ylintä musiikin, kuvataiteen, esittävien taiteiden sekä kirjoittamisen koulutusta Suomessa. Taideyliopisto on taidealojen koulutuksen ja tutkimuksen kansainvälinen suunnannäyttäjä, joka vahvistaa taidetta yhteiskuntaa uudistavana voimana. Vuonna 2013 perustetun Taideyliopiston muodostavat Kuvataideakatemia, Sibelius-Akatemia ja Teatterikorkeakoulu.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Taideyliopisto
Toivo Kuulan lauluista ensimmäinen kattava yleisesittely2.10.2024 14:42:00 EEST | Tiedote
Säveltäjä Toivo Kuulan (1883–1918) yksinlauluista tehdyssä kirjassa "Sylkytys sydänalassa" esitellään Kuulan 22 yksinlaulua ja 12 kansanlaulusovitusta.
J. Martina Roos blir Finlands första professor i musikteater1.10.2024 14:46:16 EEST | Pressmeddelande
Den nya professuren i musikteater stärker utbildningen inom branschen i Finland. Professuren kan inrättas tack vare femårig finansiering från Waldemar von Frenckells stiftelse.
Suomen ensimmäiseksi musiikkiteatterin professoriksi J. Martina Roos1.10.2024 14:45:41 EEST | Tiedote
Uusi musiikkiteatterin professuuri vahvistaa alan koulutusta Suomessa. Tehtävän mahdollistaa Waldemar von Frenckellin säätiöltä saatu viisivuotinen rahoitus.
Sofia Haapamäki, Jakob Höglund ja Maija Kauhanen ovat Taideyliopiston Vuoden alumnit 202412.9.2024 17:25:50 EEST | Tiedote
Vuoden alumnien valinta on vuosittain jaettava tunnustus Taideyliopiston kasvateille, jotka ovat toiminnallaan vahvistaneet taiteen ja taiteilijakoulutuksen ainutlaatuista arvoa ja merkitystä. Vuoden 2024 alumnit ovat nuoria tekijöitä, jotka erottautuvat näkemällä toisin ja löytämällä uusia taiteen tekemisen tapoja ja yhteyksiä.
Kokeilevia ja leikkisiä teoksia Kandinäyttelyssä10.9.2024 09:00:00 EEST | Tiedote
Kandinäyttely 2024 kokoaa yhteen 24:n Kuvataideakatemian opiskelijan teokset, jotka valtaavat Mylly-rakennuksen ensimmäisen kerroksen 13.9.–6.10. Näyttelyssä nähdään kokeilevia, leikkisiä ja uskaliaita teoksia maalauksen, taidegrafiikan, kuvanveiston ja tila-aikataiteiden opetusalueilta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme