Vanhempien mukaan lähes puolet lapsista haluaa rajoittaa puhelimella viettämäänsä aikaa
Lasten halu rajoittaa omaa puhelimen käyttöään on kasvanut viime vuodesta, selviää DNA:n teettämästä Koululaistutkimuksesta. Tämän vuoden Koululaistutkimuksen mukaan jopa 45 prosenttia sekä 5–12-vuotiaista että 13–16-vuotiaista lapsista ja nuorista haluaa itse rajoittaa puhelimella viettämäänsä aikaa, arvioivat lasten vanhemmat. Suurin osa vanhemmista arvioi, että 5–12-vuotiaille lapsille sopiva päivittäinen puhelimen käyttöaika olisi maksimissaan 1–2 tuntia päivässä. Todellisuudessa puhelinta käytetään enemmän.
DNA:n vuosittaisessa Koululaistutkimuksessa vanhemmat arvioivat 5–16-vuotiaiden lastensa puhelimen käyttöä. Puolet 5–12-vuotiaiden lasten vanhemmista arvioi, että alakouluikäiselle sopiva aika puhelimen parissa olisi enintään 1–2 tuntia arkipäivisin. 16 % pitää puolestaan alle tuntia sopivana aikana puhelimella, ja 2-4 tuntia on sopiva lähes neljänneksen mielestä.
“Vanhempien arvioimat todelliset puhelimen käyttöajat ovat kuitenkin sopivaksi koettua aikaa pidempiä. Koululaistutkimuksen mukaan 5–12-vuotiaista lapsista 37 prosenttia käyttää puhelinta yhdestä kahteen tuntia arkipäivässä, vaikka jopa puolet vanhemmista arvioi maksimissaan 1–2 tunnin käyttöajan sopivaksi. 40 prosenttia alakouluikäisistä käyttää puhelinta puolestaan 2–4 tuntia päivittäin, vaikka ainoastaan neljännes vanhemmista arvioi tämän sopivaksi puhelimen käyttöajaksi”, sanoo DNA Kaupan toimitusjohtaja Sami Aavikko.
45 prosenttia kaikista lapsista ja nuorista haluaa kuitenkin itse rajoittaa puhelimella viettämäänsä aikaa. 5–12-vuotiaiden ikäryhmässä rajoittajien määrä on 8 prosenttiyksikköä suurempi kuin viime vuonna, ja 13–16-vuotiaiden ikäryhmässä määrä on kasvanut 9 prosenttiyksiköllä.
”On hienoa, että lapset ja nuoret ovat aiempaa aktiivisemmin itse tahtoneet rajoittaa puhelimella viettämäänsä aikaa. Aikuisen tehtävänä on tällöin kannustaa ja tukea lasta tässä tavoitteessa. Samalla aikuisten olisi hyvä tarkastella lastensa ruutuaikaa laajemminkin, sillä se saattaa olla paljon suurempi, kuin puhelimen parissa vietetty aika. Kokonaisuutena ruutuaika sisältää myös television, tietokoneen, tabletin ja muiden älylaitteiden sekä pelikonsoleiden äärellä vietetyn ajan”, kertoo Aavikko.
Nuorista noin joka kymmenes käyttää puhelinta yli kuusi tuntia arkipäivisin
Vanhempien lasten ikäryhmässä sopivana puhelimen käyttöaikana pidetään alle neljää tuntia päivässä. Vanhempien arvion mukaan 13–16-vuotiaista 45 prosenttia viettää arkipäivisin puhelimen äärellä 2–4 tuntia, mikä on 15 prosenttiyksikköä enemmän kuin viime vuonna. Noin viidesosa (23 %) käyttää puhelinta 4–6 tuntia päivässä, ja 12 prosenttia jopa yli kuusi tuntia päivässä.
Vanhempien mielestä yksi lapsen puhelimen käytön riskeistä onkin se, että puhelimella vietetään liikaa aikaa. Noin kolmannes lasten ja nuorten vanhemmista on kohdannut tämän haasteen lapsensa puhelimen käytössä. Muista älypuhelimiin liittyvistä negatiivisista ilmiöistä 5–12-vuotiaiden lasten vanhempia huolettaa eniten puhelimen katoaminen sekä päihteisiin, seksiin tai väkivaltaan liittyvät haitalliset sisällöt tai kontaktit. 13–16-vuotiaiden lasten vanhemmat ovat puolestaan huolissaan puhelimen käytön kielteisistä vaikutuksista lapsensa unen laatuun ja terveyteen.
Lapset käyttävät puhelinta aktiivisesti muun muassa koulu- ja opiskelutehtäviin, harrastuksiin sekä videoiden ja kuvien editointiin. Lisäksi he hyödyntävät sosiaalisen median sovelluksia yhteydenpitoon kavereidensa kanssa.
”Lapset ja nuoret ovat suurimmaksi osaksi fiksuja puhelimen käyttäjiä, ja vanhemman oma esimerkki sekä koko perheen yhteiset älylaitteiden käytön pelisäännöt ovat tässä keskeisessä roolissa. Suurin osa perheistä viettääkin säännöllisesti yhteistä älylaitteetonta aikaa. Näin toimitaan 70 prosentissa 5–12-vuotiaiden lasten perheistä, ja myös yli puolet nuorten perheistä kertoo viettävänsä toistuvasti aikaa perheenä ilman älylaitteita”, toteaa Aavikko.
DNA:n yhdessä Nepa Insightin kanssa tekemä Koululaistutkimus selvittää kouluikäisten lasten ja nuorten puhelimen käyttöön ja hankintaan liittyviä tekijöitä. Tutkimus on toteutettu jo yli kymmenen vuoden ajan. DNA:n vuoden 2024 Koululaistutkimukseen vastasi online-paneelissa noin tuhat 5–16-vuotiaan lapsen vanhempaa. DNA:n Koululaistutkimukseen voi tutustua täällä.
Lisätietoja medialle:
DNA:n viestintä, puh. 044 044 8000, viestinta@dna.fi
Toimitusjohtaja Sami Aavikko, DNA Kauppa Oy, puh. 044 044 3069, sami.aavikko@dna.fi
DNA Kauppa on Suomen laajin matkapuhelimia ja muita mobiilipäätelaitteita sekä matkaviestinliittymiä myyvä ketju, johon kuuluu noin 60 myymälää. DNA Kaupan valikoimissa ovat myös tv- ja laajakaistapalvelut sekä niihin liittyvät päätelaitteet. Ketju on osa DNA-konsernia, jonka liikevaihto vuonna 2023 oli 1 067 miljoonaa euroa. DNA:lla on noin 3,7 miljoonaa matkaviestin- ja kiinteän verkon liittymäasiakkuutta. Lisätietoa osoitteessa www.dna.fi, X:ssä @DNA_fi ja Facebookissa.
Avainsanat
DNA on yksi Suomen johtavista tietoliikenneyhtiöistä. Tehtävämme yhteiskunnassa on yhdistää tärkeimmät. Tarjoamme yhteydet, palvelut ja laitteet koteihin sekä töihin ja pidämme näin huolta yhteiskunnan digitalisaatiosta. DNA:n asiakkaat ovat jo vuosien ajan olleet mobiilidatan käyttömäärissä maailman kärkijoukossa. DNA:lla on noin 3,7 miljoonaa matkaviestin- ja kiinteän verkon liittymäasiakkuutta. Yhtiö on palkittu lukuisia kertoja erinomaisena työantajana ja perheystävällisenä työpaikkana. Vuonna 2023 liikevaihtomme oli 1 067 miljoonaa euroa ja yhtiössä työskentelee noin 1 700 henkilöä ympäri Suomea. DNA on osa Telenoria, joka on Pohjoismaiden johtava tietoliikenneyhtiö. Lisätietoa osoitteessa www.dna.fi - http://www.dna.fi, X:ssä @DNA_fi, Facebookissa @DNA.fi ja LinkedInissä @DNA-Oyj.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta DNA Oyj
Raportti: DNA:n asiakkaat käyttävät mobiilidataa eniten Euroopassa – kasvava datankäyttö vaatii energiatehokkaan verkon3.10.2024 10:00:00 EEST | Tiedote
Tutkimusyhtiö Tefficientin tuoreen raportin* mukaan DNA:n asiakkaat käyttävät eniten mobiilidataa liittymää kohden Euroopassa ja kolmanneksi eniten maailmassa. Datamäärien lisääntyessä verkon energiankulutus ei ole juuri noussut, sillä 5G-verkko on edeltäjiään energiatehokkaampi. Älylaitteiden käyttöön liittyy myös huolia.
Report: DNA’s customers are the most active users of mobile data in Europe – growing data usage requires an energy-efficient network3.10.2024 10:00:00 EEST | Press release
According to the recent report* released by the research company Tefficient, DNA’s customers have the highest mobile data usage per subscription in Europe and the third highest in the world. As data volumes have grown, the energy consumption of the network has not increased significantly, as the 5G network is more energy efficient than its predecessors. There are also concerns about the use of smart devices.
DNA:n syyskuun 2024 myydyimmät puhelimet, älykellot ja tietokoneet1.10.2024 08:00:00 EEST | Tiedote
Syyskuussa Applen iPhone 16 -uutuussarja nousi välittömästi DNA:n kuluttajien myyntilistalle, ja laitteiden kysyntä oli suurta myös yritysasiakkaiden keskuudessa. Kuluttajalistan kärkeen hyppäsi iPhone 13 5G, ja yritysasiakkaiden ykkössijan vei iPhone 15 5G. Sekä kuluttajien että yritysasiakkaiden myydyimpien laitteiden listalla komeili myös lukuisia Androidin 5G-puhelimia. Xploran lasten kellopuhelin piti jälleen syyskuussa kärkipaikkansa kuun myydyimpien älykellojen listalla.
DNA:n ja Telian 3G-verkko sammuu Pohjois-Pohjanmaalla, Koillismaalla ja Lapissa30.9.2024 09:00:00 EEST | Tiedote
3G-verkon alasajo vapauttaa vanhan tekniikan käytössä olleet taajuudet ja resurssit turvallisemmille ja energiatehokkaammille 4G- ja 5G-verkkoteknologioille, jotka tarjoavat samalla peittoalueella enemmän kapasiteettia ja nopeampia yhteyksiä.
DNA:n ja Telian 5G-verkon laajennustyöt jatkuvat entistä laajemmalla alueella Pohjois-Pohjanmaalla, Lapissa, Keski-Suomessa ja Pohjois-Savossa – samalla sammuu 3G-verkko4.9.2024 09:00:00 EEST | Tiedote
Nivalan, Haapajärven, Haapaveden, Reisjärven, Kärsämäen, Kuusamon, Kemijärven, Sallan, Pyhäjärven, Pihtiputaan, Kinnulan, Lestijärven, Viitasaaren, Pielaveden, Keiteleen, Kuopion ja Maaningan asukkaat pääsevät pian nauttimaan entistä kattavammista yhteyksistä. DNA:n ja Telian yhteisesti omistama Suomen Yhteisverkko Oy (SYV) jatkaa nopean 5G-verkon laajentamista elo-syyskuussa. Samalla myös alueen 4G-yhteydet paranevat.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme