Keskuskauppakamari: Sopeutustoimet tarpeellisia – panostukset kasvuun välttämättömiä
Hallituksen budjettiriihessä päättämät säästöt ja veronkorotukset ovat Keskuskauppakamarin mielestä välttämättömiä, jotta hallitus onnistuu taittamaan valtion velkaantumisen. Vaikka julkisen talouden liikkumavara on pientä, on erittäin tärkeää, että hallitus panostaa myös kasvuun. Keskuskauppakamari tervehtii ilolla valmisteilla olevaa investointien verokannustinta sekä panostuksia väyläinfraan.
”Sopeutustoimet ovat tärkeä askel valtion talouden tasapainottamiseksi ja on hyvä, että niistä pidettiin kiinni. Yhdeksän miljardin euron sopeutustoimista päättäminen yhden vuoden aikana on eurooppalaisessa mittakaavassakin poikkeuksellinen suoritus. Nyt budjettiriihessä jatketaan noiden toimien toimeenpanoa”, sanoo Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi.
Romakkaniemen mukaan on kuitenkin hyvä muistaa, että Suomi tarvitsee myös uutta talouskasvua ja investointeja.
“Valmisteilla oleva investointien verokannuste on hyvä tapa vauhdittaa talouden epävarmuuden vuoksi odottamassa olleita investointeja liikkeelle”, sanoo Romakkaniemi.
Keskuskauppakamari korostaa, että puhtaiden teollisten investointien verokannustin on toteutettava nopeasti, jotta yritykset ehtivät hyödyntää tukea riittävällä tavalla. Lisäksi hallituksella on mahdollisuus käynnistää loppukaudellaan selvitykset laajasta työn tekemistä, investointeja ja omistamista tukevasta veroreformista.
Samalla tavalla myös vielä valmistelussa olevat työlainsäädännön muutokset, kuten paikallisen sopimisen mahdollistaminen yhä useammalle yritykselle, ovat keskeinen osa uuden kasvun luomista.
Väylämaksun nosto heikentää yritysten kilpailukykyä
Keskuskauppakamari on huolissaan hallituksen päätöksestä nostaa meriliikenteen väylämaksuja, vaikka hallitusohjelmassa sitouduttiin niiden pysyvään puolittamiseen. Nosto ajoittuu heikkoon suhdanteeseen, jossa vientiteollisuus ja matkustajaliikenne kamppailevat haasteiden kanssa. Elinkeinoelämä on esittänyt, että vientiteollisuuden kilpailukykyä heikentävistä väylämaksuista tulisi pitkällä aikavälillä luopua kokonaan.
"Väylämaksujen tulisi olla ennakoitavia ja pitkäjänteisiä. Väylämaksutason nosto heikentää kotimaisten satamien kilpailukykyä, erityisesti niissä tavaravirroissa, joissa kilpaillaan suoraan muiden maiden satamien kanssa. Paluu aiempaan, korkeampaan väylämaksun tasoon lisää vientiteollisuuden logistisia kustannuksia ja heikentää kilpailukykyä", toteaa Romakkaniemi.
Osaajapula ei saa muodostua kasvun esteeksi
Keskuskauppakamari kiittää hallitusta tärkeistä panostuksista kansainvälisten osaajien sujuvaan maahan tuloon ja kansainväliseen rekrytointiin. Samalla on kuitenkin pettymys, ettei hallitus päättänyt muutoksista niin kutsuttuun kolmen kuukauden sääntöön. Keskuskauppakamari on esittänyt, että työntekijän omaan ilmoitukseen perustuva työnhakuajan suoja-aika pidennettäisiin 6–12 kuukauteen ja maahantuloon liittyvää byrokratiaa kevennettäisiin.
”Osaavan työvoiman saatavuus on nyt kriittinen kysymys, jonka ei tule antaa muodostua tulevan kasvun pullonkaulaksi”, Romakkaniemi sanoo.
Yhteyshenkilöt
Juho RomakkaniemiToimitusjohtaja
Puh:040 050 5269juho.romakkaniemi@chamber.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari
Keskuskauppakamari: Yritykset luottavat sähkön riittävyyteen talvella, teollisuusyrityksille kasvava hintavaihtelu riski3.10.2024 06:54:00 EEST | Tiedote
Yritykset suhtautuvat rauhallisesti sähkön riittävyyteen tulevana talvena, kertoo tuore kauppakamarikysely. Kasvava sähkön hintavaihtelu huolettaa kuitenkin erityisesti teollisuusyrityksiä.
Kauppakamarien vientijohtajakysely: Suomalaisyritykset näkevät Yhdysvaltain markkinamahdollisuudet myönteisessä kasvussa30.9.2024 06:54:00 EEST | Tiedote
Kauppakamarien vientijohtajakyselyyn vastanneet suomalaisyritykset näkevät Yhdysvallat merkittävänä kasvavana markkinana. Yhdysvallat on yritysten silmissä vahvistumassa entistä tärkeämmäksi kumppaniksi ja kohdemarkkinaksi kansainvälistymisen ja viennin näkökulmasta, toteaa Keskuskauppakamarin kansainvälisten asioiden johtaja Päivi Pohjanheimo.
Keskuskauppakamari: Perintövero poistettava — toisi Suomeen kaivattua talouskasvua ja vaurautta26.9.2024 06:48:00 EEST | Tiedote
Keskuskauppakamari vaatii hallitusta tekemään rohkean päätöksen perintö- ja lahjaverosta luopumisesta jo kevään puoliväliriihessä. Ehdotuksen mukaan verotus tapahtuisi vasta, kun perinnön- tai lahjansaaja luovuttaisi saamansa omaisuuden. Perintöveron poistaminen parantaisi kotimaisen omistamisen edellytyksiä, helpottaisi yritysten sukupolvenvaihdosten tekemistä ja parantaisi tavallisten kansalaisten tilannetta tapauksissa, joissa peritään muuta kuin helposti rahaksi muutettavaa omaisuutta.
Pääekonomisti: Elokuu ei tuonut vielä myönteisiä työllisyysuutisia24.9.2024 09:01:00 EEST | Tiedote
Keskuskauppakamarin pääekonomisti Jukka Appelqvistin mukaan työttömyys on saavuttamassa huippunsa, mutta paluu parempaan kestää pidempään, sillä taloudessa ei ole nähty selkeää myönteistä suhdannekäännettä.
Vientijohtajakysely: Suomalaisyritykset vetäytyneet pois Venäjältä – alle yhdellä prosentilla vetäytymisprosessi kesken20.9.2024 06:55:00 EEST | Tiedote
Kauppakamarien tuore vientijohtajakysely osoittaa, että suomalaisyrityksillä ei enää ole liiketoimintaa Venäjällä. Kyselyyn vastanneista yrityksistä 0,9 prosentilla on vetäytymisprosessi vielä kesken, mutta varsinaista liiketoimintaa kyselyyn vastanneilla ei Venäjällä enää ole.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme