Aluehallitus koolla: vuoden 2025 talousraami suunnitellaan siten, ettei lisäalijäämää synny
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen aluehallitus kokoontui 3.9.2024 puheenjohtaja Tapani Töllin johdolla. Aluehallitus sai katsauksen Pohteen taloustilanteeseen heinäkuun 2024 lukujen valossa ja määritteli talouden suunnittelukehyksiä. Tavoite vuodelle 2025 on, että lisäalijäämää ei synny.
Heinäkuun talouskatsaus osoittaa, että vuoden 2024 ensimmäiset seitsemän kuukautta toteutuvat talousarvion mukaisesti. Alijäämän arvioidaan kuitenkin kasvavan loppuvuoden aikana. Toimintamenot ovat kasvaneet heinäkuun tilanteessa. Kansallisessa vertailussa menokasvu on ollut maltillista. Merkittävää kasvu on ollut avustuksissa, erityisesti omaishoidon tuessa.
Ajankohtaiskatsauksessaan hyvinvointialuejohtaja Ilkka Luoma korosti, että Pohde, kuten kaikki Suomen hyvinvointialueet, kehittävät toimintaansa haastavasta talouden tilanteesta ja väestön palvelutarpeen kasvusta huolimatta.
− Vastoin yleistä käsitystä monet hyvinvointialueiden järjestämistä palveluista ovat paremmalla tolalla kuin ennen uudistusta, toteavat hyvinvointialuejohtajat yhteisessä kannanotossaan.
Lue kannanotto: Hyvinvointialuejohtajat: Hyvinvointialueiden palvelut eivät ole kriisissä - Pohde
Raamituksen periaatteet tarkentuvat
Aluehallitus on määritellyt toimialueille talousarvion suunnittelukehykset vuosille 2025–2027. Päätöksenteon yhteydessä on todettu, että raameja tarkennetaan vuoden 2024 talouden tilannekuvan tarkentuessa, kansallisten rahoitustietojen päivittyessä sekä syyskuussa käytävissä talousarvioneuvotteluissa.
Lain mukaan taloussuunnitelma on laadittava siten, että se on tasapainossa tai ylijäämäinen viimeistään vuoden 2026 loppuun mennessä. Osavuosikatsauksessa 1–6/2024 Pohteen vuoden 2024 alijäämäennuste on tarkentunut 60,1 miljoonasta 90 miljoonaan euroon.
Vuodelle 2024 ennustettu kasvava alijäämä haastaa suunnitteluvuosien 2025–2026 taloutta. Kun otetaan huomioon vuoden 2024 päivittynyt toteumaennuste, on vuoden 2025 suunnittelukehystä tarpeen tarkentaa. Lähtökohtana ovat aluehallituksen 11.6.2024 hyväksymät periaatteet raamitukselle.
Aluehallitus määrittelee tarkentuneet suunnittelukehykset kahdessa vaiheessa. Nyt hyväksytyssä ensimmäisessä vaiheessa asetetaan Pohteen raamin taso vuodelle 2025 siten, että lisäalijäämää ei synny.
Seuraavassa vaiheessa määritellään Pohteen raamin taso suunnitelmavuosille 2026–2027 ja raamin jakaantuminen toimialueille vuodelle 2025. Toisen vaiheen suunnittelukehyksiin vaikuttavat muun muassa syyskuussa päivittyvät rahoituslaskelmat, toimialueiden syyskuussa käytävät talousarvioneuvottelut sekä Pohteen kokonaistalouden tilannekuvan tarkentuminen.
Kokousajat ja pöytäkirjat Pohteen sivuilla
Aluehallitus kokoontuu seuraavan kerran tiistaina 10.9.2024.
Kokousajat, esityslistat ja tarkastetut pöytäkirjat löydät Pohteen verkkosivuilta aluehallituksen sivulta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tapani TölliAluehallituksen puheenjohtajaPohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Puh:050 511 3180tapani.tolli@pohde.fiIlkka LuomaHyvinvointialuejohtajaPohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Puh:040 767 1609ilkka.luoma@pohde.fiJouko LuukkonenKonsernipalvelujen johtajaPohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Puh:050 564 6947jouko.luukkonen@pohde.fiPohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde vastaa yli 415 000 asukkaan hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta 1.1.2023 alkaen. Työllistämme noin 18 500 sosiaali- ja terveysalan sekä pelastustoimen osaajaa. Yhdessä tarjoamme Pohjois-Pohjanmaan ihmisille tukea elämään ja apua terveyteen tai hätään aiempaa paremmin. Toimimme vaikuttavasti ja uusin tavoin – samalla henkilöstöömme panostaen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Millaista arki ja elämä Pohjois-Pohjanmaalla on? Vastaa kyselyyn, vaikuta tulevaisuuteen ja osallistu arvontaan2.10.2024 10:13:11 EEST | Tiedote
Mikä arjessasi ja elämässäsi Pohjois-Pohjanmaalla on hyvin? Mikä huolettaa? Mihin kaipaat muutosta?
Aluehallitus sai katsauksen uuteen sairaalaan muutosta1.10.2024 18:02:34 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen aluehallitus kokoontui 1.10.2024 puheenjohtaja Tapani Töllin johdolla. Aluehallitus sai katsauksen uuden sairaalan muuton tilanteesta. Ensimmäiset toiminnot ovat aloittaneet uusissa tiloissa syyskuun alussa.
Kansainvälistä palliatiivisen hoidon ja saattohoidon viikkoa vietetään 7.-13.10.20241.10.2024 13:50:13 EEST | Tiedote
Palliatiivisen hoidon kehittämisen tärkeimpänä tavoitteena on mahdollistaa potilaan hoidon tarpeen ja toiveiden mukainen oikea-aikainen hoito oikeassa paikassa. Kansainvälisen palliatiivisen ja saattohoidon viikon teemana vuonna 2024 on Palliatiivinen hoito – Muutoksessa mahdollisuus.
Pohteen nimityö on ehdolla Vuoden selväsanaiseksi30.9.2024 14:20:04 EEST | Tiedote
Pohteen nimityö on valittu kolmen finalistin joukkoon Vuoden selväsanainen -kilpailussa. Kilpailun järjestään Kotimaisten kielten keskus.
Esitys Oulaskankaan sairaalan muutoksista etenee tulevaisuuslautakunnasta aluehallitukseen27.9.2024 17:50:18 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen tulevaisuuslautakunta käsitteli kokouksessaan 27.9.2024 Oulaskankaan sairaalan toiminnan muutoksia. Lautakunnan esitystä käsitellään seuraavaksi aluehallituksessa ja aluevaltuusto tekee päätöksen toiminnan muutoksista kokouksessaan 29.10.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme