SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malm: Orpon hallituksen väitteet paikallisesta sopimisesta harhaanjohtavat – todellinen tavoite on työntekijän turvan heikentäminen
- Petteri Orpon hallitus on nimennyt paikallisen sopimisen työmarkkinoiden suurimmaksi rakenneuudistukseksi. Tämä väite ei pidä paikkaansa. Paikallista sopimista tehdään jo nykyisellään useilla aloilla työehtosopimusten (TES) puitteissa, erityisesti yksityisellä sektorilla, kuten teollisuudessa, hoivapalveluissa ja rakennusalalla, kertoo SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malm.
Hallitus ajaa todellisuudessa muutosta, joka veisi työntekijöiltä tärkeän suojan paikallisia sopimuksia tehtäessä, eli TES:n tarjoaman vähimmäisturvan.
- Tämä tarkoittaisi esimerkiksi sitä, että unkarilaisen rakennusmiehen tai hoiva-alan työntekijän työsopimus voitaisiin solmia suoraan Unkarissa, ilman Suomen valvontaa, Malm sanoo ja jatkaa:
- Tästä seuraa se, että perussuomalaiset ovat kokoomuksen häntäheikkinä mahdollistamassa halvan ulkomaisen työvoiman tuonnin Suomeen ja samalla heikentävät näiden työntekijöiden sopimusturvaa.
Tämä on erityisen ristiriitaista, sillä samalla kun Orpon hallituksen johdolla Purra sallii ennennäkemättömän määrän alipalkattuja ulkomaisia työntekijöitä Suomeen, perussuomalaiset vastustavat maahanmuuttoa. He ovat kuitenkin itse avaamassa tätä Pandoran lipasta.
- Kun toinen käsi ei tiedä mitä toinen tekee (paitsi että molemmilla on sakset kädessä) niin tässä on syntymässä ennennäkemätön työmarkkinakatastrofi, päättää Malm.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Niina MalmSDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja
Puh:0400588978niina.malm@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP
SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malm: Vihdoinkin valtioneuvosto päätti lisäpanostuksista itäiseen Suomeen10.10.2024 15:49:26 EEST | Tiedote
Valtioneuvosto on päättänyt osoittaa alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman tukemisen määrärahaa Imatran seudun äkillisen rakennemuutostilanteen hoitoon sekä itäisen Suomen kestävän matkailun kasvuohjelmaan yhteensä seitsemän miljoonaa euroa.
SDP:n varapuheenjohtaja Nasima Razmyar: Perussuomalaiset ministerit kävelevät taas pääministerin yli9.10.2024 17:10:53 EEST | Tiedote
HS:n mediatietojen mukaan perussuomalaiset pyrkivät vähentämään kiintiöpakolaisten ottamista muslimimaista ja ottamaan heitä sen sijaan kristillisistä maista. SDP:n 1. varapuheenjohtaja Nasima Razmyar pitää ministerin toimesta tapahtuvaa poliittista ohjausta ja uskonnollista profilointia kiintiöpakolaisten kohdalla moraalittomana.
Eduskunta hylkäsi hallituksen esityksen, joka olisi Suomen kantana hyväksynyt Unkarin ajaman yksityisviestien tietoturvan murtamisen EU-tasolla9.10.2024 14:54:27 EEST | Tiedote
Digitaalinen viestintä on useissa palveluissa salattua eli kryptattua siten, että viestinnän salaus säilyy. Tätä pidetään keskeisenä yksityisyyden suojana oikeusvaltioissa. Suuren valiokunnan sd-ryhmä korostaa, että tämä periaate on vaarassa, mikäli hallitus hyväksyy Unkarin esittämän asetuskompromissin.
SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malm: Hyviä tulevaisuusuutisia Itä-Suomeen9.10.2024 09:34:28 EEST | Tiedote
Juuri tulleen tiedon mukaan LAB-ammattikorkeakoulu ja LUT-yliopisto rakentavat Lappeenrantaan biomateriaalien osaamiskeskusta. Kansainvälinen biotalouden keskittymä mahdollistuu lokakuussa myönnetyn rahoituksen myötä.
SDP:n Näkkäläjärvi ja Järvi Progressiivisen Allianssin johtokuntaan7.10.2024 10:31:53 EEST | Tiedote
Edistyksellisiä puolueita yhteen kokoava Progressiivinen Allianssi (Progressive Alliance, PA) kokoontui viikonloppuna Santiagossa Chilessä. Kokouksessa Progressiivisen Allianssin johtokunnan jäseniksi valittiin äänestyksellä SDP:n puoluesihteeri Mikkel Näkkäläjärvi ja poliittisen osaston päällikkö Miia Järvi. Progressiivinen Allianssi on vuonna 2013 perustettu keskustavasemmistolaisten sosialidemokraattisten puolueiden maailmanlaajuinen verkosto. SDP on yksi järjestön perustajajäsenistä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme