Kulttuuri on oikeudenmukaisen kestävyysmurroksen perusta - Kestävää kulttuuria koskevien politiikkasuositusten julkistustilaisuus
Ekologisesti kestävämmän yhteiskunnan ja maailman toteutuminen vaatii ennen kaikkea kulttuurista muutosta. Uudessa vertaisarvioidussa Wisdom Letters -julkaisussa “Kohti kestävää kulttuuria” esitetään päätöksentekijöille ja kansalaisyhteiskunnan käyttöön suosituksia siitä, millä tavoin kulttuuri voi tukea kestävyysmurrosta. Politiikkasuositukset julkistetaan keskiviikkona 11.9.2024 Jyväskylän yliopiston kirjastolla ja etäyhteyksin Yle Areenassa.
Julkaisussa avataan keskustelua ja ruokitaan tutkimuksellisesti perusteltuja näkemyksiä kolmen kestävän kulttuurin alateeman avulla. Kaikki kolme alateemaa, ekososiaalinen sivistys, kulttuuripolitiikka ja yhteisöllisyys, voivat toimia kestävän kulttuurin työkaluina ja niistä on kirjattu julkaisuun päätöksentekijöille konkreettisia toimintasuosituksia, kuten esimerkiksi tavoitteet:
- kasvattaa Kestävän kehityksen toimikunnan roolia ekososiaalisen sivistyksen ja kestävän kulttuurin edistämisessä,
- ottaa kulttuurinen kestävyysmurros ja ekososiaalinen sivistys mukaan kulttuuripolitiikan strategiatyöhön, sekä
- koota tutkimustietoa kestävyysmurroksen toteuttamista hidastavista kulttuurisista konflikteista ja esteistä ja otetaan saatu tieto huomioon päätöksenteossa.
Tilaisuudessa ministeri Sari Multalan videotervehdys
Wisdom Lettersin julkistustilaisuudessa keskustellaan kestävästä kulttuurista ekologisten ja sosiaalisten kriisien ratkaisukeinoina. Tilaisuudessa julkaisusta on puhumassa julkaisun kirjoittajista Jyväskylän yliopiston professori Miikka Pyykkönen. Lisäksi julkaisusta ovat keskustelemassa Cuporen erikoistutkija Sakarias Sokka, Jyväskylän yliopiston soveltavan ekologian professori Mikko Mönkkönen, Kulttuuritalo Villa Ranan toiminnanjohtaja Vilja Ruokolainen sekä vuoden 2026 Euroopan kulttuuripääkaupunki Oulun ohjelmajohtaja Samu Forsblom. Keskustelijoita on mahdollista haastatella ennen tai jälkeen tilaisuuden.
Tilaisuudessa kuullaan myös tiede- ja kulttuuriministeri Sari Multalan videotervehdyksen koskien julkaisun toimenpidesuosituksia.
Kaikki ovat tervetulleita kuuntelemaan
Tilaisuus järjestetään keskiviikkona 11.9.2024 klo 12:15–14:00 Jyväskylän yliopiston kirjasto Lähteessä (Tietoniekka -sali, 1. kerros). Tilaisuus on avoin kaikille ja se on myös seurattavissa suorana myös Yle Areenasta. Keskustelun jälkeen yleisöllä on mahdollisuus esittää kysymyksiä. Tilaisuuden lopuksi nautitaan kahvit sekä keskustellaan uusien ja vanhojen tuttujen ja kollegoiden kanssa.
Tapahtuman tarkempi ohjelma on katsottavissa Jyväskylän yliopiston verkkosivuilta: https://www.jyu.fi/fi/tapahtumat/kulttuuri-on-oikeudenmukaisen-kestavyysmurroksen-perusta-wisdom-letters-julkistamistilaisuus
Julkaisun tiedot: Pyykkönen, M., Kortekallio, K., Kumpulainen, K., Luonila, M., & Sokka, S. (2024). Kohti kestävää kulttuuria. Wisdom Letters, 2024(1). https://doi.org/10.17011/wl/10
Mikä on Wisdom Letters?
Wisdom Letters on kaksi kertaa vuodessa ilmestyvä poikkitieteellinen, vertaisarvioitu ja avoin verkkojulkaisu, jossa julkaistaan korkeatasoiseen tieteelliseen tutkimukseen perustuvia artikkeleita erilaisissa kestävään kehitykseen, kestävyysmurrokseen ja planetaariseen hyvinvointiin liittyvissä kysymyksissä. Julkaisuissa esitetään toimintasuosituksia, joita voidaan hyödyntää päätöksenteossa ja sivistystyössä. Lisätietoja: https://www.jyu.fi/fi/tutkimus/wisdom/letters
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
JYU.Wisdomin koordinaattori, Viivi Kuusiaho, viivi.m.kuusiaho@jyu.fi, +358 50 473 8502
Elina LeskinenViestinnän asiantuntija
Puh:+358 50 461 7880elina.leskinen@jyu.fiKuvat
Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Jutta Viinikainen Jyväskylän yliopiston taloustieteen professoriksi9.10.2024 12:00:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopiston rehtori on kutsunut Jutta Viinikaisen taloustieteen professorin tehtävään 1.9.2024 alkaen. Professuuri sijoittuu Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakouluun.
Merkittävä rahoitus valolla ohjailtavien työkalujen kehittämiseen rintasyöpähoitoihin9.10.2024 07:00:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopiston akatemiatutkija Heikki Takala sai Jane ja Aatos Erkon säätiöltä merkittävän 707 000 euron rahoituksen. Kolmivuotisessa hankkeessa kehitetään punaisella valolla ohjailtavia optogeneettisiä työkaluja ja tutkitaan niiden soveltamista syöpähoitoon.
Jyväskylän yliopisto jälleen maailman parhaiden joukossa tutkimusyliopistojen vertailussa9.10.2024 06:00:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopisto sijoittui välille 401-500 tutkimuspainotteisia yliopistoja vertailevalla Times Higher Education World University Rankings (THE) -listalla.
Kestävyysharjoittelussa intensiteettiä ei voi korvata määrällä8.10.2024 09:25:21 EEST | Tiedote
Pekka Matomäen väitöstutkimus sukeltaa kestävyysharjoittelun ikuisuuskysymykseen: tulisiko harjoittelussa painottaa määrää vai tehoa? Väitöstutkimuksen mukaan pelkkä suuri harjoittelun määrä ei riitä kokonaisvaltaiseen kestävyyskunnon kohotukseen, jos intensiteetti on liian matala.
Tutkimus, yritykset ja opiskelijat kohtaavat Jyväskylän yliopiston Yrityspäivässä7.10.2024 09:00:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopiston perinteinen Yrityspäivä järjestetään Jyväskylässä, Kongressikeskus Paviljongissa 10.10.2024.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme