Hallituksen leikkaukset uhkaavat Suomen kokonaisturvallisuutta, JHL:n toimialajohtaja Mari Keturi muistuttaa
– Suomen kokonaisturvallisuuden ydin on vahva julkinen sektori. Väestön toimintakyky ja henkinen kriisinkestävyys ovat koetuksella julkisten palveluiden huonontumisen takia, toteaa JHL:n toimialajohtaja Mari Keturi.
Ammattiliitto JHL:n toimialajohtaja Mari Keturi on huolissaan valtiovarainministeriön budjettiesityksen vaikutuksista Suomen kokonaisturvallisuuteen.
– Hallituksen leikkaukset hyvinvointialueilta uhkaavat suomalaisten turvallisuutta.
Keturi muistuttaa, että esimerkiksi Puolustusvoimien, Rajavartiolaitoksen ja poliisin resurssien lisääminen ei riitä, jos samaan aikaan hallitus leikkaa hyvinvointialueilta. Ne ovat myös valmiuden perusyksiköitä.
Kokonaisturvallisuus tarkoittaa kaikkia toimia, joilla turvataan yhteiskunnan toimivuus ja kansalaisten hyvinvointi niin normaalioloissa kuin kriisitilanteissa. Avainasemassa on yhteistyö. Ulkoinen turvallisuus tarvitsee tuekseen vakaata sisäistä turvallisuutta ja päinvastoin.
– Suomen kokonaisturvallisuuden ydin on vahva julkinen sektori. Väestön toimintakyky ja henkinen kriisinkestävyys on koetuksella, koska julkiset palvelut – erityisesti mielenterveyspalvelujen saatavuus – ovat huonontuneet merkittävästi. Sisäisen turvallisuuden kannalta on olennaista myös se, miten hyvin varhaiskasvatus, lastensuojelu ja koulut kykenevät edistämään sosiaalista oikeudenmukaisuutta, Keturi toteaa.
– Yhteistyöllä pystymme rakentamaan yhteiskunnan, joka kykenee reagoimaan ja palautumaan nopeasti ja tehokkaasti erilaisista kriiseistä ja häiriötilanteista.
Suomi oli pitkään poikkeuksellisen turvallinen ja vakaa maa. Koko Euroopan turvallisuustilanne muuttui Venäjän Ukrainaan kohdistaman hyökkäyssodan takia. Se merkitsi myös Suomen lintukotoajan päättymistä.
– Koska Ukrainan sota on edelleen akuutti, tukipalvelujen ulkoistaminen ei omavaraisuuden ja huoltovarmuuden kannalta ole ajankohtaista.
Päätös liittyä Natoon oli historiallinen käänne, joka osoittaa maamme turvallisuuspoliittisen tilanteen muuttuneen ja ulkoisten uhkien riskien kasvaneen.
– Vaikka Nato-jäsenyys lisää Suomen turvallisuutta, tuo se mukanaan myös uudenlaisen vastuun. Se saattaa tehdä Suomesta aktiivisen toimijan kansainvälisissä konflikteissa, Keturi toteaa.
Kansainvälisten jännitteiden lisäksi Suomessa on kasvavia sisäisiä turvallisuushaasteita kuten kyberuhat, radikalisoituminen ja luonnonkatastrofien riski. Lisäksi globalisaatio, ilmastonmuutos ja talouden epävarmuustekijät luovat uusia, monimutkaisempia uhkia, jotka vaikuttavat myös meihin.
JHL:n ja yhteisöjäsenliittojen jäseniä työskentelee kokonaisuusturvallisuutta tukevilla aloilla kuten puolustuksessa, tullissa, rajalla, pelastuksessa, poliisissa, ensihoidossa, terveydenhuollossa, sosiaalihuollossa, maahanmuutossa, nuorisotoimessa, varhaiskasvatuksessa ja kouluissa. Siksi meille on tärkeää, että Suomen kokonaisturvallisuusmallia kehitetään entisestään ja että se mallinnetaan myös Eurooppaan.
JHL haluaa olla aktiivinen ja aloitteellinen yhteistyökumppani, joka luo mahdollisuuksia yhteiselle keskustelulle kokonaisturvallisuudesta, jotta tilannekuva kirkastuisi ja yhteistyön verkostot laajenisivat entisestään.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mari KeturiJHL:n toimialajohtaja
Puh:+ 358 50 461 9315mari.keturi@jhl.fiTietoja julkaisijasta
Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL on hyvinvoinnin ammattilaisia ja opiskelijoita yhdistävä ammattiliitto kunnissa, valtiolla ja yksityisissä hyvinvointipalveluissa. Hyvinvointipalveluja tuottavia jäseniä meillä on noin 165 000. JHL on SAK:n jäsenjärjestö.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
JHL: Julkiset inhouse-yhtiöt turvaavat Suomen kriisivalmiuden ja työllisyyden7.10.2024 09:00:00 EEST | Tiedote
Ammattiliitto JHL on huolissaan julkisia palveluja tuottavien inhouse-yhtiöiden yksityistämisestä. Liiton mukaan vaakalaudalla on Suomen selviytyminen kriiseissä ja suomalaisten työllisyys.
Åbo stads samarbetsförhandlingar kan bli dyrare än de planerade besparingarna, varnar JHL:s branschchef Mari Keturi16.9.2024 12:28:53 EEST | Pressmeddelande
Åbo stad inleder samarbetsförhandlingar den 17 september. Staden eftersträvar inbesparingar på cirka 10,8 miljoner för personalutgifternas del. Nedskärningarna hotar arbetstagarnas välbefinnande och arbetshälsa, konstaterar JHL:s branschchef Mari Keturi bestämt.
Turun yt-neuvottelut voivat käydä suunniteltuja säästöjä kalliimmiksi, varoittaa JHL:n toimialajohtaja Mari Keturi16.9.2024 12:28:53 EEST | Tiedote
Turun kaupunki aloittaa yhteistoimintaneuvottelut 17.9. Kaupunki tavoittelee henkilöstömenoihin noin 10,8 miljoonan euron säästöjä. Leikkaukset uhkaavat työntekijöiden jaksamista ja työhyvinvointia, JHL:n toimialajohtaja Mari Keturi jyrähtää.
JHL:n Ekström: Ammatillisen koulutuksen leikkaukset heikentävät suomalaisten osaamista5.9.2024 15:22:41 EEST | Tiedote
Ammattiliitto JHL on erittäin huolissaan hallituksen esittämistä 20 miljoonan euron lisäleikkauksista ammatilliseen koulutukseen. Kaikkiaan ammatillisesta koulutuksesta aiotaan leikata peräti 120 miljoonaa euroa.
Ammattiliitto JHL:n kysely paljastaa sote-alojen työvoimapulan laajuuden – yhdeksi ratkaisuksi tarjotaan avustavien- ja tukipalvelutyöntekijöiden määrän lisäämistä5.9.2024 08:00:00 EEST | Tiedote
JHL:n sosiaali- ja terveysalan laaja kysely nostaa odotetusti esiin alan akuutin työvoimapulan ja kiireen. Vastaukset kertovat karua kieltä siitä, millaisia haasteita sosiaali- ja terveysalojen työntekijät kohtaavat arjessaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme