Wolfcom

Viimeinen Red Bull 400 kisataan Lahden suurmäessä lauantaina

Jaa

Red Bull 400 on maailman rankin sprintti, joka kilpaillaan Salpausselän suurmäessä toistaiseksi viimeistä kertaa tulevana lauantaina 7. syyskuuta. Ylämäkijuoksun armottomin tapahtuma on järjestetty Suomessa vuodesta 2014 alkaen, ja Lahden iltavalaistussa hyppyrimäessä järjestettävä 10-vuotisjuhlakilpailu onkin kotimaan lisäksi herättänyt suuren mielenkiinnon maailmalla. 1500 kisaan ilmoittautuneen joukossa on lähes 200 edustajaa 30:stä eri maasta. Lahden legendaarista betonia lähtee haastamaan myös mäkiennätyksen haltija ja Suomen Red Bull 400:n kaksinkertainen voittaja Erik Resell.

Red Bull 400:n juhlakilpailuun ilmoittautui viime hetkellä mukaan myös Lahden ylämäkiennätystä nimissään pitävä lajin maailmanmestari, norjalainen pikaluistelija Erik Resell. Red Bull 400 -juoksutapahtuma järjestetään toistaiseksi viimeistä kertaa Suomessa ja Lahden suurmäessä lauantaina 7.9.2024. Kilpailu alkaa naisten alkuerillä kello 17.30 ja huipentuu kello 21.45 alkavaan palkintojen jakoon ja 10-vuotisjuhlallisuuksiin.
Red Bull 400:n juhlakilpailuun ilmoittautui viime hetkellä mukaan myös Lahden ylämäkiennätystä nimissään pitävä lajin maailmanmestari, norjalainen pikaluistelija Erik Resell. Red Bull 400 -juoksutapahtuma järjestetään toistaiseksi viimeistä kertaa Suomessa ja Lahden suurmäessä lauantaina 7.9.2024. Kilpailu alkaa naisten alkuerillä kello 17.30 ja huipentuu kello 21.45 alkavaan palkintojen jakoon ja 10-vuotisjuhlallisuuksiin. Victor Engström, Red Bull Content Pool

Red Bull 400 laittaa kilpailijat äärimmäiseen testiin, kun vastassa on lähes pystysuora nousu Salpausselän suurmäessä. Kilpailu on tarkoitettu urheilijoille ja kuntoilijoille, jotka haluavat mitata oman suorituskykynsä rajoja. 400 metrin pyrähdys mäkihyppytornin huipulle tarjoaa jokaiselle osallistujalle upean kokemuksen lähtötasoon katsomatta.

”Red Bull 400 on äärimmäistä kestävyyttä mittaava laji. Ajallisesti suoritus ei ole pitkä, mutta mäen nousukulma, on sellainen, jota pumppaamaan ihmisen jalat ja kroppa eivät ole tottuneet. Tapahtuma on siinäkin mielessä ainutlaatuinen, että mäkihyppyreitä ei noin vain valloiteta. Nyt kun sen saa tehdä oikein luvan kanssa, niin suosittelen kisaa kaikille liikkuville ihmisille. Kun rinteessä on vielä paljon porukkaa ja yhteisöllinen tunnelma kirjaimellisesti korkealla, on Red Bull 400 kokemuksena sellainen, jota ei saa mistään muusta lajista”, kertoo kisaan useasti osallistunut Iivo Niskanen.

Legendaarinen ylämäkijuoksutapahtuma on 10-vuotisen historiansa aikana koetellut Suomessa yli 10 000 kuntoilijan ja huippu-urheilijan voimia ja kestävyyttä. Lauantaina 7. syyskuuta juoksijat ottavat toistaiseksi viimeistä kertaa mittaa itsestään, toisistaan ja Lahden suurmäestä, jonka alastulorinteen nousukulma on 34,7 astetta ja vauhtimäessä jyrkimmillään jopa 38,64 astetta

Iivo Niskasen treenivinkki

”Vaikka olen joskus lähtenytkin kisaan vähän rennommalla mielellä, niin finaalin jälkeen on rentous ollut kaukana. Kun finaalinousun vedetään ylös saakka hyppyritornin huipulle, niin viimeistään rappusia alas laskeutuessa ottaa tosissaan jalkoihin. Kisaan valmistautumista vaikeuttaa myös se, että treenejä ei voi samoissa olosuhteissa tehdä missään. Tiedän myös, että hiihtämällä ei tuota lajia voi treenata”, naurahtaa Iivo Niskanen ja vinkkaa:

”Koska hyppyrimäkeen ei pääse harjoittelemaan, niin kuntosalin porrastreenikone pari päivää ennen kisaa on hyvä vaihtoehto. Hieman samanmoista tuntumaa saa, kun vääntää porraslaitteen jyrkkyydet täysille, kelloon tavoiteltavan kisa-ajan, ja sitten painaa muutaman kierroksen riittävin palauttelupaussein. Sillä voi hakea nousufiilistä, mutta paikan päällä mäkimontussa tulee mukaan sitten se tärkein, eli tapahtuman ainutkertainen yhteisöllisyys ja mahtavat maisemat.”

Mäkiennätyksen haltija Erik Resell mukana juhlakilpailussa

Lahden ylämäkiennätystä 2:54 pitää nimissään vuosina 2021 ja 2022 kilpailun voittanut norjalainen pikaluistelija Erik Resell.

”Olen osallistunut kuuteen Red Bull 400 -kisaan neljässä eri maassa ja Lahden edellinen iltakilpailu oli visuaalisesti ja tunnelmaltaan kaikista upein. Juhlavalaistu Lahden suurmäki pimenevässä syysillassa on vaikuttava ilmestys paitsi katsoa, myös nousta”, kertoo Lahden Red Bull 400 ylämäkiennätystä lauantaina puolustava Erik Resell.

Kymmenen vuotta armotonta ylämäkeä

Suomessa Red Bull 400 juoksutapahtuman historia alkoi Kuopion Puijolta vuonna 2014, jolloin kilpailuun otti osaa 400 urheilijaa ja kuntoilijaa. Lahden suurmäessä lauantaina järjestettävään 10-vuotisjuhlakilpailuun on ilmoittautunut jo yli 1500 osallistujaa. Suomen toistaiseksi viimeinen Red Bull 400 on herättänyt paljon kansainvälistä kiinnostusta. Lahteen saapuu kilpailijoita 30 maasta.

Juhlatapahtumassa on myös kaksi vaikuttajalähtöä, jotka juostaan miesten alkuerien jälkeen. Vaikuttajalähdöissä nähdään mukana mm. Red Bull urheilija Jonne Koski, urheiluvaikuttaja Markus Heinonen, LADBible-toimittajat Jake Massey ja Will McCue, fitness-urheiluvaikuttajia Chilestä, Argentiinasta, Kolumbiasta, Perusta ja Meksikosta, sekä useita kotimaisia sosiaalisen median vaikuttajia.

Red Bull 400 -kilpailusarjoina on naisten ja miesten yksilökisat, naisten ja miesten viesti sekä sekaviestikilpailu. Yksilösarjojen alkuerissä juostaan 300 metrin matka alastulomäen kummulle. 70 nopeinta pääsee alkueristä A- ja B- finaaleihin, joissa molemmissa 35 osallistujaa juoksee täyden 400 metrin matkan Lahden suurmäen hyppyrimäen huipulle saakka. Viestijoukkueet juoksevat 100 metrin osuudet lähtöviivalta tornin huipulle saakka.

Red Bull 400 -juoksutapahtuma järjestetään Lahden suurmäessä lauantaina 7.9.2024. Kilpailu alkaa naisten alkuerillä kello 17.30. Tapahtuma huipentuu kello 21.45 alkavaan palkintojen jakoon ja 10-vuotisjuhlallisuuksiin. ISTV näyttää tapahtuman suorana lähetyksenä kello 17.20 alkaen Toni Saukkolan ja Ilmari Pitkäsen selostamana. Yleisöllä on tapahtumaan vapaa pääsy.

Median edustajille on mahdollista järjestää ennen kilpailua tai heti sen jälkeen mahdollisuus kokea juoksu Lahden suurmäen huipulle.

Median akkreditointi-, kuvaus- ja haastattelupyynnöt sekä lisätiedot samuel.sorainen@wolfcom.fi tai 0400 579 653.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt

Joonas Inkilä, Communications Specialist, Red Bull Finland Oy
+358 400 414 848, joonas.inkila@redbull.com

Samuel Sorainen, Wolfcom Oy, +358 400 579 653, samuel.sorainen@wolfcom.fi

Kuvat

”Red Bull 400 on äärimmäistä kestävyyttä mittaava laji. Ajallisesti suoritus ei ole pitkä, mutta mäen nousukulma, on sellainen, jota pumppaamaan ihmisen jalat ja kroppa eivät ole tottuneet. Tapahtuma on siinäkin mielessä ainutlaatuinen, että mäkihyppyreitä ei noin vain valloiteta. Nyt kun sen saa tehdä oikein luvan kanssa, niin suosittelen kisaa kaikille liikkuville ihmisille. Kun rinteessä on vielä paljon porukkaa ja yhteisöllinen tunnelma kirjaimellisesti korkealla, on Red Bull 400 kokemuksena sellainen, jota ei saa mistään muusta lajista”, kertoo kisaan useasti osallistunut Iivo Niskanen.
”Red Bull 400 on äärimmäistä kestävyyttä mittaava laji. Ajallisesti suoritus ei ole pitkä, mutta mäen nousukulma, on sellainen, jota pumppaamaan ihmisen jalat ja kroppa eivät ole tottuneet. Tapahtuma on siinäkin mielessä ainutlaatuinen, että mäkihyppyreitä ei noin vain valloiteta. Nyt kun sen saa tehdä oikein luvan kanssa, niin suosittelen kisaa kaikille liikkuville ihmisille. Kun rinteessä on vielä paljon porukkaa ja yhteisöllinen tunnelma kirjaimellisesti korkealla, on Red Bull 400 kokemuksena sellainen, jota ei saa mistään muusta lajista”, kertoo kisaan useasti osallistunut Iivo Niskanen.
Victor Engström, Red Bull Content Pool
Lataa
Red Bull 400 -voittaja Joni Palin (kuvassa) on  myös mukana puolustamassa ylämäkijuoksun armottomimman tapahtuman viimevuotista mestaruuttaan.
Red Bull 400 -voittaja Joni Palin (kuvassa) on myös mukana puolustamassa ylämäkijuoksun armottomimman tapahtuman viimevuotista mestaruuttaan.
Harri Tarvainen, Red Bull Content Pool
Lataa
Myös vuoden 2022 Red Bull 400 järjestettiin Lahdessa iltakilpailuna.
Myös vuoden 2022 Red Bull 400 järjestettiin Lahdessa iltakilpailuna.
Victor Engström / Red Bull Content Pool
Lataa
Red Bull 400 vuonna 2023
Red Bull 400 vuonna 2023
Harri Tarvainen, Red Bull Content Pool
Lataa
Lahden suurmäen alastulorinteen nousukulma on 34,7 astetta.
Lahden suurmäen alastulorinteen nousukulma on 34,7 astetta.
Harri Tarvainen Red Bull Content Pool
Lataa
Red Bull 400 Lahden suurmäessä 7.9.2024
Red Bull 400 Lahden suurmäessä 7.9.2024
Red Bull Content Pool
Lataa

Liitteet

Linkit

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Wolfcom

Lentoyhtiö Nordic Regional Airlines ja Salpauslento koulutusyhteistyöhön30.9.2024 08:22:20 EEST | Tiedote

Suomalainen lentoyhtiö Nordic Regional Airlines (Norra) hakee uusia liikennelentäjiä helsinkiläisen Aerocom Aviationin omistaman lentokoulu Salpauslennon rakentaman koulutusohjelman kautta. Ensi vuonna alkava koulutuskokonaisuus avaa ammattilentäjän urasta haaveileville mahdollisuuden ammattiin. Pienryhmänä lähiopetuksena tapahtuvassa koulutusohjelmassa valmistuu valmiiksi lentäjäksi noin 24 kuukaudessa, eikä aiempaa ilmailualan koulutusta vaadita. Menestyksekkäästi suoritettu koulutus mahdollistaa työllistymisen Norran palvelukseen liikennelentäjänä.

Viro ja Suomi saunoivat maailmanennätyksen13.9.2024 09:15:00 EEST | Tiedote

Saunakansojen yhteinen saunapäivätempaus on hyväksytty viralliseksi Guinnessin maailmanennätykseksi. Kansainvälisenä saunapäivänä 8. kesäkuuta 2024 otettiin ja julkaistiin "Eniten kuvia saunovista ihmisistä Facebookissa yhden tunnin aikana", minkä Guinness World Records on vahvistanut viralliseksi maailmanennätykseksi. Ennätystempauksen FB-ryhmässä julkaistiin saunatunnin aikana 3909 kuvaa, joista maailmanennätykseen hyväksyttiin mukaan 3602.

Getari on uusi Gin&Tonic Helsingistä11.9.2024 09:11:00 EEST | Tiedote

Gin&Tonicin ystävä löytää klassikkodrinkin nyt kaupan lonkerohyllystä, kun The Helsinki Distilling Company loi uuden Getarin. 5,5-prosenttisessa Getarissa maistuu ja tuoksuu kansainvälisesti palkittu Helsinki Dry Gin, jota tukevat luonnollisesta kiniinistä valmistettu tonicvesi ja aito sitruunamehu. Kirkas ja raikas Getari täydentää The Helsinki Distilling Companyn premium-lonkeroiden tuoteperheen nyt kuuteen makuun.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye