Nobelisti Annie Ernaux’n kohutuin teos Puhdas intohimo on ilmestynyt uutena suomennoksena
Kirjallisuuden Nobelilla palkitun Annie Ernaux’n Puhdas intohimo (Gummerus) ilmestyi alun perin vuonna 1991 ja suomeksi ensi kerran vuonna 1996. Nyt se on julkaistu uudestaan palkitun suomentajan Lotta Toivasen käännöksenä. Ernaux hyödyntää teoksissaan oman elämänsä tapahtumia ja rakentaa niiden kautta kuvaa ympäröivästä yhteiskunnasta ja maailmasta.
”Minulla ei ollut muuta tulevaisuutta kuin puhelu, jolla sovittiin seuraavasta tapaamisesta.”
Pariisilainen kirjailija aloittaa kiihkeän suhteen varatun ulkomaalaisen miehen kanssa. Puhelut ja tapaamiset onnistuvat harvakseltaan, mutta niiden odotus, muistelu ja ikävöinti täyttävät naisen elämän kokonaan. Intohimosta tulee pakkomielle, ja suhteen päättyessä nainen suistuu epätoivoon. Eleetön kerronta on herkullisessa ristiriidassa kuohuvan tarinan kanssa.
Kirjailija Annie Ernaux (s. 1940) palkittiin vuonna 2022 kirjallisuuden Nobelilla. Ernaux on yksi Ranskan arvostetuimmista nykykirjailijoista. Kaikissa teoksissaan hän tutkii muistojen ja muistamisen merkitystä ihmiselle.
”Nobelin kirjallisuuspalkinto myönnetään Annie Ernaux´lle rohkeudesta ja mestarillisesta tarkkuudesta, jolla hän paljastaa henkilökohtaisen muistin juuret, sen vieraantuneiduuden ja muistamisen yhteisölliset rajat.” – Ruotsin Akatemia 2022
Annie Ernaux: Puhdas intohimo
alkuteos Passion simple
suomentanut Lotta Toivanen
74 sivua
Lisätietoja sekä haastattelu-, arvostelukappale- ja kuvapyynnöt:
Pauliina Pietilä, tuottaja, p. 040 779 2942, pauliina.pietila@gummerus.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pauliina PietiläTuottajaGummerus
Puh:040 7792942pauliina.pietila@gummerus.fiKuvat
Gummerus
Vuonna 1872 perustettu Gummerus on Suomen vanhin yleiskustantamo. Toteutamme edelleen perustajamme Kaarle Jaakko Gummeruksen alkuperäistä visiota julkaista kirjallisuutta ”huviksi ja hyödyksi”. Omaperäiset ja uskaliaat kustannuspäätökset ovat aina olleet Gummeruksen toiminnan ydin. Suhtaudumme kirjallisuuteen rakastavasti ja intohimoisesti, ja meitä ohjaavat yhteiset arvot: rohkea mieli, avara katse ja vapaa sana.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Gummerus
Kirjallisuuden Nobel-palkinto Han Kangille10.10.2024 14:50:38 EEST | Tiedote
Kirjallisuuden Nobel-palkinto on myönnetty kirjailija Han Kangille. Eteläkorealaista kirjailijaa on kutsuttu Korean kirjalliseksi omatunnoksi.
Krista Pärmäkosken elämäkerta paljastaa menestyneestä maastohiihtäjästä visusti piilossa olleen puolen9.10.2024 00:01:00 EEST | Tiedote
Sukupolvensa menestyneimmän hiihtäjän rohkea elämäkerta kertoo, miten maalaistyttö nousi ankaran lajin huipulle ja millaisia uhrauksia loistelias ura on vaatinut. Kirjassa Pärmäkoski kertoo ensimmäistä kertaa saamistaan paniikkikohtauksista ja vaikeasta keväästä 2023. 9.10. ilmestyvän elämäkerran Avoin – Krista Pärmäkoski (Gummerus) on kirjoittanut Yle Urheilun maastohiihtoon erikoistunut urheilutoimittaja Laura Arffman.
Tunnelmalliset joulukertomukset nyt lukijoiden toiveesta kovissa kansissa – Puuvillatehtaan joulutarinat (Gummerus) ilmestyy Turun kirjamessuilla3.10.2024 09:22:33 EEST | Tiedote
Historiallisen romantiikan kuningattaren Ann-Christin Antellin hurmaavat Puuvillatehdas-trilogian maailmaan sijoittuvat joulutarinat julkaistaan painettuna yhteisniteenä lukijoiden toiveesta. Mukana ovat ääni- ja e-kirjoina ilmestyneet Joulu Örndahlin ruukissa (2022) ja Loviisan joulu (2023) sekä täysin uusi tarina Joulu Falken linnassa. Puuvillatehtaan joulutarinat (Gummerus) ilmestyy huomenna perjantaina 4.10. Turun kirjamessuilla.
ENNAKKOTIEDOTE: Biotekniikkaa ja tekoälyä – Kaliforniassa asuvan kirjailija-tiedemies Hannu Rajaniemen lähitulevaisuuteen sijoittuva trilleri julkaistaan Helsingin kirjamessuilla2.10.2024 09:46:56 EEST | Tiedote
Varjomi (Gummerus) on Hannu Rajaniemen viides tieteisromaani. Pandemioiden vuosikymmenten jälkeiseen aikaan sijoittuvassa huikeassa tulevaisuusvisiossa ihmiskunta on jakautunut globaalin biotekniikkayhtiön terveysteknologialla suojautuneisiin ja tee-se-itse-rokotteita kehittäviin biohakkereihin. Teos pohtii, kuka saa päättää, mitä kehoissamme tapahtuu. Hannu Rajaniemi esiintyy Helsingin kirjamessuilla lauantaina 26.10.2024.
Palkitun korealaiskirjailija Han Kangin uusi romaani on riipaiseva ylistyslaulu muistamisen tärkeydelle26.9.2024 09:56:09 EEST | Tiedote
Älä jätä hyvästejä (Gummerus) käsittelee kivuliaita aiheita uniikilla tavalla. Romaani syventyy yhteen Etelä-Korean poliittisen historian synkimmistä tapahtumista, Jejun saaren verilöylyyn vuosina 1948–1949. On arvioitu, että saaren asukkaista noin 10 % sai surmansa kansannousussa. Han Kangin lumoava kerronta kuljettaa lukijaa läpi kansallisen tragedian vaiettujen tapahtumien.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme