Ulkomaankaupassa myötätuulta heinäkuussa
Viennin arvo kasvoi heinäkuussa lähes kaikissa tuoteryhmissä verrattuna vuoden takaiseen. Eniten vienti kasvoi Yhdysvaltoihin, Alankomaihin ja Ruotsiin.
Heinäkuussa 2024 Suomen tavaravienti oli arvoltaan 6 240 miljoonaa euroa, kasvua oli 16,6 prosenttia verrattuna viime vuoden vastaavaan kuukauteen. Vienti kasvoi eniten Yhdysvaltoihin (+42,3%), Alankomaihin (+19,2%) ja Ruotsiin (+18,0%), mutta vain vähän Kiinaan (+3,2%) ja Saksaan (+0,7%). Yhdysvallat oli suurin viennin määrämaa, Ruotsi oli toisena ja Saksa jäi kolmanneksi suurimmaksi vientimaaksi.
Vuotta aiemmin heinäkuu oli metsäteollisuustuotteissa heikko vientikuukausi, mutta tämän vuoden heinäkuussa metsäteollisuustuotteiden vienti oli kasvussa. Muutenkin lähes kaikkien tavararyhmien viennissä oli kasvua. Viennissä laskua oli ainoastaan kuljetusvälineiden kaupassa.
− Heinäkuussa 2024 ulkomaankaupassa vientimäärät kasvoivat ja vientihinnatkin nousivat hieman. Viennin arvo kasvoi ja ylitti tonnin arvon jo kolmatta kuukautta peräjälkeen. Viennin trendi on ollut viisi kuukautta ylöspäin, sanoo tilastojohtaja Olli-Pekka Penttilä.
Heinäkuussa 2024 Suomen tavaratuonti oli arvoltaan 6 150 miljoonaa euroa, tuonti kasvoi 3,1 prosenttia verrattuna vuoden takaiseen. Tuonti kasvoi eniten Yhdysvalloista (+27,4%), Saksasta (+15,9%) ja Norjasta (+14,4%).
Tammi-heinäkuun 2024 yhteenlasketun ulkomaankaupan volyymi yhä vaisua
Tammi-heinäkuussa yhteenlaskettu viennin arvo laski 5,2 prosenttia ja tuonnin arvo 6,7 prosenttia vuoden 2023 vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Viennin volyymin viimeisimmän 12 kuukauden muutos oli -2,1 prosenttia (12-kuukauden liukuva keskiarvo, elokuu 2023 - heinäkuu 2024). Tuonnin volyymin vastaava muutos oli -7,5 prosenttia.
Heinäkuun 2024 ennakkotilastojulkaisu: https://tilastot.tulli.fi/-/tavaroiden-ulkomaankaupan-ennakkotilasto-heinakuussa-2024
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja antaa tilastojohtaja Olli-Pekka Penttilä, p.040 332 1862.
Tietoja julkaisijasta
Tulli edistää tavarakaupan sujuvuutta ja varmistaa sen oikeellisuuden, tarjoaa asiakaslähtöisiä palveluita sekä suojaa yhteiskuntaa, ympäristöä ja kansalaisia. Tulli kantaa tehokkaasti tullit ja muut maahantuonnin verot ja maksut sekä torjuu ja tutkii rajat ylittävää rikollisuutta. Tulli laatii viralliset tilastot Suomen ulkomaankaupasta sekä tutkii elintarvikkeiden ja kulutustavaroiden turvallisuutta. Lisäksi Tullin tehtäviin kuuluvat hiilirajamekanismiin liittyvät viranomaistehtävät. Tulli on valtiovarainministeriön tulosohjaama virasto, joka toimii yhteistyössä elinkeinoelämän sekä kotimaisten ja ulkomaisten viranomaisten kanssa. Tullin palveluksessa on noin 2 000 henkilöä. Suomen tulli on osa Euroopan unionin tulliliittoa, jossa noudatetaan yhteistä kauppapolitiikkaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tulli
Kaksikäyttötuotteiden lakiuudistus toi myös tuotteisiin liittyvät teknologiat ja ohjelmistot valvonnan piiriin18.9.2024 10:57:39 EEST | Tiedote
Kaksikäyttötuotteiden eli niiden tuotteiden, joita voidaan käyttää sekä siviili- että sotilastarkoituksiin, vientivalvontaan on tullut muutoksia. Tullin toimivaltuuksien laajentumisen myötä kaksikäyttötuotteiden valvonta kattaa jatkossa fyysisten tavaroiden lisäksi myös erilaiset kaksikäyttötuotteisiin liittyvät tekniset palvelut, ohjelmistot ja teknologiat. Uudistuneen lainsäädännön myötä Tulli painottaa vientiyritysten kasvanutta vastuuta siinä, ettei kaksikäyttötuotteita päädy vääriin tarkoituksiin.
Tulli paljasti merkittävän huumausaineiden salakuljetusorganisaation – maahan tuotiin lähes 150 kiloa huumausaineita 2,5 miljoonan euron arvosta11.9.2024 09:18:00 EEST | Tiedote
Tulli paljasti keväällä 2024 useista latvialaisista koostuvan huumausaineiden maahantuonti- ja levitysorganisaation. Huumausaineet tuotiin Suomeen Latviasta postilähetyksissä ja ne varastoitiin sekä levitettiin edelleen Etelä- ja Länsi-Suomen alueelle. Tulli painottaa, että viranomaisten kansainvälinen, jatkuva tiedonvaihto on avainasemassa huumerikollisuuden tehokkaassa torjunnassa.
Korjattu versio: Ulkomaankaupassa myötätuulta heinäkuussa6.9.2024 09:57:48 EEST | Tiedote
Korjattu sitaatissa ollut lyöntivirhe. Viennin arvo kasvoi heinäkuussa lähes kaikissa tuoteryhmissä verrattuna vuoden takaiseen. Eniten vienti kasvoi Yhdysvaltoihin, Alankomaihin ja Ruotsiin.
Venäjältä ja Valko-Venäjältä saapuvilta lemmikeiltä vaaditaan raivotaudin vasta-ainetesti 16.9. alkaen2.9.2024 08:30:00 EEST | Tiedote
16.9.2024 lähtien sekä Venäjältä että Valko-Venäjältä saapuvilta koirilta, kissoilta ja freteiltä vaaditaan raivotautirokotuksen lisäksi raivotaudin vasta-ainetesti. Aiemmin on riittänyt pelkkä raivotautirokotus.
Tulli huutokauppaa polkupyöriä Lentiirassa13.8.2024 12:08:56 EEST | Tiedote
Tulli myy huutokaupalla Tullin haltuun jääneitä polkupyöriä 17. elokuuta 2024.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme