Väitös: Psykoterapiassa asiakkaan motivaatio ei ole asiakkaan vaan terapiasuhteen ominaisuus (Holmström)
Väitöskirjatutkija Édua Holmströmin tutkimus avaa uusia mahdollisuuksia siihen, kuinka psykoterapeutti voi edistää asiakkaan motivaation rakentumista ja tukea näin tämän psyykkistä muutosta. Aidosti sisäinen motivaatio johtaa kestävämpiin terapeuttisiin tuloksiin.
Miten terapeutti voi tukea asiakkaan psykologisia perustarpeita terapiasuhteessa ja terapeuttisessa vuorovaikutuksessa? Tämä on tärkeä ja vähän tutkittu kysymys, johon Édua Holmströmin väitöskirjatutkimus pyrkii vastaamaan neljässä eri terapiatilanteessa suoritetun prosessitutkimuksen ja teoreettisen tarkastelun kautta. Edistääkseen asiakkaan sisäistä motivaatiota, terapeutin on pidettävä mielessä - ja terapeuttisessa toiminnassaan tukea - asiakkaan autonomian, yhteenkuuluvuuden ja pystyvyyden perustarpeita.
Motivaatio ei synny tyhjiössä
Psyykkinen muutos ei ole helppoa. Me haluamme muuttua, mutta muuttuminen tuntuu useimmiten vaikealta, ja joskus mahdottomalta. Muuttuminen on pelottavaa, koska vanhoista tavoistamme luopuminen on hyppy tuntemattomaan.
”Ratkaisevaa psykoterapian onnistumiselle on miten terapeutti terapiaprosessissa kohtaa näitä asiakkaan luonnollisia, psyykkistä muutosta koskevia ristiriitaisia tunteita”, selventää Holmström.
Psykoterapian alalla on laajasti levinnyt yksilökeskeinen käsitys ihmisen motivaatiosta: motivaatio ymmärretään ihmisen yksilöllisenä ominaisuutena, ja mitä enemmän motivaatiota yksilöllä on sitä parempi. Tämä käsitys on psykoterapian alalla hallitseva siitäkin huolimatta, että motivaatiota koskeva psykologian alan tutkimus vahvasti kyseenalaistaa yksilökeskeisyyden.
Motivaatio ei ole yksilön, vaan pikemminkin ihmisten välisen suhteen ominaisuus. Tärkeintä ei niinkään ole motivaation vahvuus, vaan sen luonne. Motivaation laatu rakentuu muuttumista tavoittelevan henkilön ollessa vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa.
”Terapiakontekstissa tämä ympäristö on tietenkin terapeutti itse. Asiakkaan psykoterapiaan tuomat vaikeat kokemukset herättävät terapeutissa erilaisia tunteita. Tapa, jolla terapeutti pystyy käsittelemään näitä omia tunteitaan, on ratkaiseva sille, miten paljon hän pystyy tukemaan asiakkaansa perustarpeita. Tämä puolestaan vaikuttaa olennaisesti siihen, syntyykö asiakkaassa ulkoinen vai sisäinen motivaatio psyykkiseen muutokseen. Asiakkaan ulkoinen motivaatio saattaa ilmentyä hienovaraisesti, terapeuttiin mukautumisena, jääden helposti tunnistamatta”, kuvailee Holmström.
Motivaatiota edistämällä voidaan saada kestävämpiä terapeuttisia tuloksia
Kestävää psyykkistä muutosta hakevan asiakkaan ja häntä tässä prosessissa auttavan psykoterapeutin vuorovaikutuksessa on oltava läsnä tietyt piirteet. Holmströmin väitöskirjatutkimuksessa nämä vuorovaikutuksen piirteet tunnistetaan pohjautuen itseohjautuvuusteoriaan. Teoriaa on laajasti sovellettu maailmassa ja Suomessa terveys-, kasvatus-, ja organisaatiopsykologian alueilla. Itseohjautuvuusteorian soveltaminen psykoterapian prosessitutkimukseen on uusi tutkimussuunta, johon väitöskirja tekee kontribuutionsa.
”Muutosta tavoittelevan asiakkaan kolmen psykologisen perustarpeen – autonomian, yhteenkuuluvuuden ja pystyvyyden – terapeuttinen tukeminen on välttämätöntä asiakkaan kestävän ja sisäisen motivaation edistämisessä”, toteaa Holmström.
Korostamalla motivaation laatua ja sitä edistävää suhteessa olemista, Holmströmin tutkimus avaa uusia mahdollisuuksia sisäisen motivaation edistämiseksi erilaisissa terapeuttisissa interventioissa. Tämä puolestaan voi johtaa merkittävämpiin ja kestävämpiin terapeuttisiin tuloksiin.
M.Psych., M.Ed., M.Sc. Édua Holmströmin psykologian väitöskirja “Conceptualizing the therapist’s relational positioning: Basic need support to facilitate patient engagement and emotional change” tarkastetaan lauantaina 21.9.2024 klo 12 alkaen Agorassa (Auditorio 3), Mattilanniemessä. Vastaväittäjänä toimii Associate Professor Carla Cunha (University of Maia) ja kustoksena apulaisprofessori Virpi-Liisa Kykyri.
Väitöstilaisuuden kieli on englanti.
Väitöstilaisuutta voi seurata etäyhteydellä: https://r.jyu.fi/dissertation-holmstrom-210924
Väitöskirja on luettavissa osoitteessa https://jyx.jyu.fi/handle/123456789/96651.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Édua Holmström, edua.holmstrom@gmail.com
Tupu RiikonenViestinnän asiantuntija
Puh:+358504766736tuulia.a.riikonen@jyu.fiJyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Ikääntyneet jäävät usein digipalveluiden suunnittelussa ulkopuolelle4.10.2024 12:30:00 EEST | Tiedote
Vastuu ikääntyneiden osallistamisesta julkisten digipalveluiden suunnitteluun ei kuulu kenellekään, vaikka eri sidosryhmät näkevät osallistavan suunnittelun hyvänä ja hedelmällisenä keinona digipalveluiden toteutuksessa.
Raakun säilyminen edellyttää yhteistyötä4.10.2024 07:00:00 EEST | Tiedote
Jokihelmisimpukan eli raakun säilyminen osana Suomen luontoa vaatii yhteistyötä metsäsektorin, suojelutahojen ja tutkijoiden kesken. Tärkeässä roolissa on myös tutkimus, jonka avulla voidaan löytää keinoja sovittaa yhteen metsätalous ja raakut.
Tutkimus paljastaa, miten aivot käsittelevät musiikillisia rajoja ja miten muusikkous vaikuttaa prosessointiin2.10.2024 13:11:30 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopiston tutkijat ovat saaneet uutta tietoa siitä, miten aivot käsittelevät musiikillisia rajoja eli kohtia, joissa yksi fraasi päättyy ja toinen alkaa. Tutkimuksessa tarkasteltiin myös sitä, vaikuttaako muusikkona oleminen tähän prosessiin.
Kansainvälinen ura luonnon populaatioiden sopeutumisen tutkijana toi professoriksi Jyväskylän yliopistoon2.10.2024 07:00:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopiston uusi professori Katja Räsänen on syventynyt tutkimaan suomalaisten vesisiirojen ja Islannin Mývatn-järvessä elävän kolmipiikin sopeutumiskykyä muuttuvaan ympäristöön. Räsänen on kerryttänyt kansainvälisiä verkostojaan ja kokemustaan ympäri maailman. Hän aloitti bio- ja ympäristötieteiden laitoksen evoluutio- ja ympäristöbiologian professorina 1.9.2024.
Mikroelektroniikan ja fotoniikan alan osaajille riittää kysyntää1.10.2024 06:45:00 EEST | Tiedote
Erasmus Mundus RADMEP (Radiation and its Effects on MicroElectronics and Photonics Technologies) -ohjelma tarjoaa varman työpaikan mikroelektroniikan ja fotoniikan aloilla. Yhteistutkinto-ohjelmasta vuonna 2023 valmistuneet ovat kaikki työllistyneet. Tänä syksynä valmistui 18 opiskelijaa ja suurin osa heistäkin on jo löytänyt työpaikan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme