SDP EDUSKUNTA

Anna-Kristiina Mikkonen ja Hanna Kosonen: Lisää rajoituksia Savonlinnan sairaalan toimintoihin

Jaa

Sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso piti virkakuntineen tiedotustilaisuuden hallituksen tekemistä sairaalaverkkopäätöksistä. Hallitus on hieman perääntynyt lausunnoilla olleesta esityksestä, jossa päivystyksiä oltiin sulkemassa Kouvolan, Varkauden, Iisalmen, Raahen, Salon, Valkeakosken ja Oulaisten sairaaloissa ja Kemin sekä Savonlinnan sairaaloissa erikoissairaanhoidon ympärivuorokautista toimintaa ja päivystystä oltiin supistamassa perusterveydenhuollon päivystyksiin.

Kuva: Jukka-Pekka Flander  & Johannes Erkkilä
Kuva: Jukka-Pekka Flander & Johannes Erkkilä

Jatkossa Savonlinnassa ei voisi olla enää monierikoisalaista ympärivuorokautista päivystystä, mutta Savonlinnan keskussairaalassa voisi kuitenkin toteuttaa päiväkirurgiaa ja lyhytjälkihoitoista kirurgiaa. Takapäivystysringit ovat siis poistumassa, mutta tarkasti ei kerrottu mitä rajattu erikoissairaanhoidon päivystys käytännössä juuri Savonlinnalle merkitsee. Polven ja lonkan tekonivelleikkaukset olisivat Savonlinnassa mahdollisia siirtymäajalla 30.6.2028 asti.

-Olemme tietenkin hieman helpottuneita, ettei pahin mahdollinen näkymä Savonlinnan sairaalan alasajosta toteutunut, mutta epäselväksi jäi kuinka tulevat rajaukset tulevat sairaalan toimintaan tosiasiallisesti vaikuttamaan, toteavat savonlinnalaiset kansanedustajat Hanna Kosonen (Kesk.) ja Anna-Kristiina Mikkonen (SDP).

-Käsittämätöntä sen sijaan on tekonivelleikkausten estäminen Savonlinnassa neljän vuoden kuluttua. Tällä hetkellä Suomessa on satojen ihmisten tekonivelleikkausjonot, mutta Etelä-Savossa leikkausjonot on saatu lyhennettyä minimiin. Aivan kuin meitä rangaistaisiin tehokkaasta toiminnasta, jota hallituskin hyvinvointialueilta peräänkuuluttaa. Siirtymäajat eivät houkuttele myöskään osaajia, ihmettelevät Kosonen ja Mikkonen.

-Hyvin toimivia käytäntöjä on järjetöntä romuttaa. Työ Savonlinnan puolesta jatkuu.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP
Lataa
©JohannesErkkilä
©JohannesErkkilä
Lataa

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Suhonen: Vientivetoinen palkkamalli syöksee pienipalkkaiset ikuiseen ahdinkoon3.10.2024 14:53:00 EEST | Tiedote

Hallitus on tänään päättänyt tuoda palkkadumppauslain eduskuntaan. Malli tulee väistämättä sitomaan kotimaan palkkakehityksen vientialojen palkkamalttiin ja sen vaikutukset osuvat raskaimmin julkisen sektorin työntekijöihin. Näiden työntekijöiden palkkatason nousu sementoidaan sitomalla sovittelijan kädet. - Tämä tarkoittaa väistämättä sitä, että työnantaja puoli voi nojautua lainsäädännön perälautaan ja todeta, ettei vientialojen korotusta suurempi nosto käy. Kuinka pääministeri Orpo voi pokkana todeta, että ei tässä haluta hillitä eri alojen palkankorotuksia? kysyy kansanedustaja ja työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan jäsen Timo Suhonen.

SDP:n Marko Asell: Orpon hallitus maustaa rakentamislakia mieleisekseen2.10.2024 12:13:58 EEST | Tiedote

– Orpon hallituksen rakentamislakiin esittämät muutokset ovat osin ongelmallisia. Kuntien viranomaisille säädettävä rakentamisluvan käsittelyn määräaika voi kääntyä tarkoitustaan vastaan ja kaavoituksen ennakoitavuus ja pysyvyys on vaarassa heiketä. Rakentamislaki vaatii korjaamista, mutta nyt mukaan on sekoitettu oikeistohallituksen kitkerät mausteet, arvioi ympäristövaliokunnan jäsen, kansanedustaja Marko Asell (sd).

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye