Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kokoomuksen Risikko: Ikääntyneet tarvitsevat monimuotoista asumista

Jaa

Asumisjärjestelyillä voidaan lisätä ikäihmisten turvallisuutta, torjua yksinäisyyttä sekä rohkaista liikkumista ja toiminnallisuutta. Esteelliset asuinympäristöt, vaikeudet saada tarvitsemiaan sote-palveluja ja muita välttämättömiä palveluja, aiheuttavat vakavaa haittaa sadoilletuhansille ikääntyneille.

Paula Risikko. Kuvaaja: Mikko Mäntyniemi.
Paula Risikko. Kuvaaja: Mikko Mäntyniemi.

Asumisjärjestelyillä voidaan lisätä ikäihmisten turvallisuutta, torjua yksinäisyyttä sekä rohkaista liikkumista ja toiminnallisuutta. Kuntien kaavoituksessa ja asuinalueiden suunnittelussa on kiinnitettävä huomiota esteettömään liikkumiseen, totesi kansanedustaja, eduskunnan varapuhemies Paula Risikko puheessaan lauantaina 7.9.Kauhajoella Kauhajoen vanhaintuki ry:n uudisrakennuksen, Jalavakodin vihkiäisjuhlassa.

”Jos kotoaan joutuu siirtymään, on palveluasumisen oltava mahdollisimman lähellä, myös siksi, että läheiset pääsevät tapaamaan. Palveluasumiseen ja ympärivuorokautiseen hoivaan on varmistettava lääkäripalvelut, jottei sairasta ikääntynyttä ihmistä tarvitse tarpeettomasti siirtää paikasta toiseen”, totesi Risikko.

Usein vanhus joutuu odottamaan tarvitsemiaan palveluja liian kauan.

”Kotihoidon, palveluasumisen ja ympärivuorokautisen hoivan määrä on mitoitettava todellista tarvetta vastaavaksi. Kaikkia tarvitaan enemmän. Palvelujen on oltava aina myös kuntouttavia”, totesi Risikko.

Hyvinvointialueiden kannattaa tehdä yhteistyötä yksityisten palvelutuottajien ja järjestöjen kanssa.

”Usein kuvitellaan, että laatu ja kustannussäästöt asuvat julkisessa palvelussa. Näin ei välttämättä ole, kun kustannukset avoimesti verrataan”, muistutti Risikko.

Yli 65-vuotiaita on Suomessa noin 1.3 miljoonaa, joista valtaosa voi hyvin. He ovat aktiivisesti mukana yhteiskunnassa ja tukevat muiden hyvinvointia sekä yhteiskunnan toimivuutta. Toisaalta hyvinvointiin ja terveyteen liittyvät erot ovat heidän keskuudessaan suuret.

”Esteelliset asuinympäristöt, vaikeudet saada tarvitsemiaan sote-palveluja ja muita välttämättömiä palveluja, aiheuttavat vakavaa haittaa sadoilletuhansille ikääntyneille”, arvioi Paula Risikko.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan puheenjohtaja Sirén: Vientivetoinen työmarkkinamalli hyödyttää kaikkia suomalaisia9.10.2024 13:10:29 EEST | Tiedote

Kokoomuksen kansanedustaja ja työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan puheenjohtaja Saara-Sofia Sirén torjuu väitteet siitä, että hallitus ajaisi julkisen sektorin naisvaltaiset alat ikuiseen palkkakuoppaan. Sirén korostaa, että vientiyritysten pärjääminen on elinehto julkisen sektorin palkkojen kehittymiselle ja julkisten palveluiden rahoittamiselle.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye