Vesienhoidon hankkeita tuettiin Uudellamaalla tänä vuonna runsaalla kahdella miljoonalla
Raakut hyötyvät Mustionjoella virtavesiluonnon monimuotoisuutta edistävästä hankkeesta.
- Uudellamaalla käynnistyi tänä vuonna Uudenmaan vesienhoidon toimenpideohjelman toteuttamiseksi ja sen tavoitteiden tukemiseksi monia vaikuttavia kunnostushankkeita, erikoistutkija Pasi Lempinen Uudenmaan ELY-keskuksesta kertoo.
Länsi-Uudellamaalla parannetaan virtavesien tilaa ja edistetään virtavesiluonnon monimuotoisuutta perustamalla Mustionjoen raakkukannalle uusi esiintymisalue. Peltoviljelyn vesienhallintaongelmista johtuvia haittoja, kuten ravinne- ja kiintoainekuormitusta sekä uomaeroosiota vähennetään Inkoon-, Ingarskilan- ja Siuntionjoen valuma-alueilla. Valuma-alueilla tehtävä työ heijastuu myös rannikkovesiemme tilaan. Espoossa poistetaan Bodominjärven padon vaellusesteellisyys ja toteutetaan Niipperinojan (Vanhankartanonpuron) kunnostus- ja tulvasuojeluhanke.
Keski-Uudellamaalla käynnistetiin yhteistyössä neljä vesienhoidon toimenpideohjelman hanketta: Hunttijärven, Isojärven, Kilpijärven ja Valkjärven kunnostushankkeet. Hankkeiden tavoitteena on vähentää maa- ja metsätalousvaltaisen alueen valuma-alueilta järviin kohdistuvaa kuormitusta: kun vedenlaatu parantuu, myös järven ekologinen tila kohenee. Hankkeiden toteuttajat ovat Mäntsälän ja Nurmijärven kunnat yhdessä Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen kanssa.
Isojärven kunnostushankkeessa on mukana myös Pornaisten kunta. Järven ekologista tilaa parannetaan rakentamalla vesistökunnostusrakenteita valuma-aluekuormituksen leikkaamiseksi. Hankkeessa laaditaan koko Isojärven valuma-alueen kattava yleissuunnitelma, johon kartoitusten perusteella tunnistetaan mahdolliset paikat vesistökunnostusrakenteille, kuten kosteikoille, kaksitasouomille ja laskeutusaltaille. Rakenteiden tavoitteena on lisätä tilavuutta tulvavedelle sekä viivyttää ja/tai suodattaa vesiä maastossa parantaen näin järveen saapuvan veden laatua.
Uudenmaan ELY-keskus pystyi vuonna 2024 tukemaan edellä mainittuja hankkeita ja monia muita kunnostushankkeita myöntämällä avustusta lähes 2,3 miljoonaa euroa. Hankkeita toteutetaan vuosien 2024–2026 aikana. Myös tänä syksynä on haettavissa avustuksia vesistökunnostusten toteuttamiseen. Avustusten hakuajan alkamisesta ja hakuohjeista ELY-keskus tiedottaa, kun haku käynnistyy.
Yhteyshenkilöt
Uudenmaan ELY-keskuksen avustukset vesistöjen kunnostamiseen:
Erikoistutkija Pasi Lempinen, etunimi.sukunimi(at)ely-keskus.fi, 0295 021 425
Erikoissuunnittelija Harri Aulaskari, etunimi.sukunimi(at)ely-keskus.fi, 0295 021 375 (Bodominjärven padon ja Niipperinojan avustukset)
Isojärven, Hunttijärven ja Kilpijärven kunnostukset, Keski-Uudenmaan ympäristökeskus: Ekaterina Ikonen, etunimi.sukunimi(at)tuusula.fi, 040 314 4735
Valkjärven kunnostus, Keski-Uudenmaan ympäristökeskus, Liisa Garcia, etunimi.sukunimi(at)tuusula.fi, 040 314 4740
Liitteet
Linkit
ELY-keskukset edistävät alueellista kehittämistä
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Uudenmaan ELY-keskus
Tavastehus tunnel stängs för trafik den 9.10.2024 kl. 10.00–14.30 för en räddningsövning2.10.2024 09:46:00 EEST | Pressmeddelande
P-tunneln i Tavastehus tunnel på riksväg 3, det vill säga körvägen norrut, stängs den 9.10.2024 kl. 10.00–14.30.
Hämeenlinnan tunneli suljetaan liikenteeltä 9.10.2024 klo 10.00–14.30 pelastusharjoitusta varten2.10.2024 09:46:00 EEST | Tiedote
Valtatie 3:lla sijaitsevan Hämeenlinnan tunnelin P-tunneliputki, eli ajoreitti pohjoiseen, suljetaan 9.10.2024 kello 10–14.30.
Rekordår för beläggningsarbeten: Inom området för NTM-centralen i Nyland får cirka 780 kilometer körbana ny beläggning2.10.2024 09:06:00 EEST | Pressmeddelande
I år utförs rekordmånga beläggningsarbeten, vilket gör att det är mer sannolikt än tidigare år att trafikanterna drabbas av trafikstörningar. Eftersom det finns mer arbete än under tidigare år kan alla arbeten inte utföras utanför rusningstiderna, även om man strävar efter det.
Päällystystöiden ennätysvuosi: Uudenmaan ELY:n alueella päällystetään noin 780 ajoratakilometriä2.10.2024 09:06:00 EEST | Tiedote
Tänä vuonna päällystystöitä tehdään ennätyksellisen paljon, mikä näkyi tienkäyttäjille aiempia vuosia todennäköisemmin liikennehäiriöinä. Koska töitä on enemmän kuin aiempina vuosina, ei kaikkia töitä voida tehdä ruuhka-aikojen ulkopuolella, vaikka siihen pyritään.
Ändringar i tidtabellen för den upphandlade busstrafiken vid NTM-centralen i Nyland26.9.2024 12:50:00 EEST | Pressmeddelande
Målet är att bussarna bättre ska hålla tidtabellen. De nya tidtabellerna träder i kraft från och med 30.9.2024.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme