Tavoitteena Satakunnan sote-alan TKI-toiminnan vahvistaminen – Työpajassa syvennytään sote-alan kehittämis- ja tutkimusrahoituksiin Satakunnassa
Diakonia-ammattikorkeakoulun Sosiaali- ja terveysalan TKI-kumppanuusverkosto ja tiekartta 2025–2030 Satakuntaan -hanke järjestää toisen työpajansa 25. syyskuuta 2024 Diakonia-ammattikorkeakoulun Porin kampuksen Martintalossa. Työpaja keskittyy sosiaali- ja terveysalan toimijoiden mahdollisuuksiin hyödyntää erilaisia kehittämis- ja tutkimusrahoituksia alueellisen yhteistyön vahvistamiseksi.

Satakunnan osuus tutkimus- ja kehitystoiminnasta on huomattavasti pienempi kuin väestöosuus antaisi olettaa. Alueen asukkaita on 3,9 % koko maan väestöstä, mutta tutkimus- ja kehitysmenot ovat vain 1,4 % valtakunnallisista menoista, selviää Satakunta-strategiasta. Esimerkiksi Satakunnan yritykset käyttävät tutkimukseen ja kehitykseen paljon vähemmän rahaa kuin muilla alueilla, ja julkisen sektorin sekä korkeakoulujen panostukset ovat erityisen pieniä. Tärkeää olisi keskittyä maakunnan vahvuuksiin ja kehittää uusia innovaatioita, jotka voivat tuoda alueelle kasvua ja kansainvälistä näkyvyyttä.
Helmikuussa 2024 käynnistyneen Diakonia-ammattikorkeakoulun hankkeen keskeisimpiin tavoitteisiin kuuluu Satakunnan alueen sote-alan TKI-toiminnan perusjärjestelmän rakentaminen ja juurruttaminen. Hankkeen järjestämät työpajat tarjoavat arvokasta tietoa ja tukea tälle prosessille, mikä auttaa luomaan pohjaa pitkäjänteiselle yhteistyölle ja kehitykselle alueella.
– Hyvinvointialueuudistuksen myötä on hyvä tarkastella yhdessä, koko Satakunnan laajuisesti, mitkä organisaatiot ovat kiinnostuneita osallistumaan sote-alan kehittämistyöhön ja missä roolissa. Alueellista ja paikallista yhteistyötä lujittamalla pystymme paremmin vastaamaan muutoksessa olevan sote-kentän kehittämistarpeisiin, sanoo hankkeen projektipäällikkö Katja Helander.
Verkostoitumismahdollisuuksia ja asiantuntijapuheenvuoroja
Päivän aikana työpajan osallistujat saavat kuulla rahoitusmahdollisuuksista, verkostoitua alan toimijoiden kanssa sekä osallistua keskusteluihin, jotka voivat johtaa konkreettisiin rahoitushakemuksiin ja kehittämishankkeisiin.
Mukana on puhujia muun muassa Turun yliopistosta, SAMKista sekä Satakunnan hyvinvointialueelta. Lisäksi TAMK herättelee keskustelua kansainvälisistä hankerahoituksista sosiaali- ja terveysalalla. Järjestöjen hankerahoituksista ovat kertomassa Satakunnan Sininauha ry ja Länsi-Suomen Diakonialaitoksen säätiö.
Satakunnan alueen sosiaali- ja terveysalan toimijat tervetulleita työpajaan
Tilaisuus alkaa klo 8.30 aamupalalla ja varsinainen ohjelma käynnistyy klo 9.00. Työpajaosuus, jossa osallistujat pääsevät syventämään tietojaan ja verkostoitumaan, alkaa klo 11.00.
Lisätietoja ja ilmoittautuminen täällä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Katja Helandererityisasiantuntija ja projektipäällikköDiakonia-ammattikorkeakoulu
Puh:050 349 7073katja.helander@diak.fiLiisa Vallinviestinnän asiantuntijaDiakonia-ammattikorkeakoulu
Puh:050 321 9234liisa.vallin@diak.fiLinkit
Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak)
Diak on sosiaali-, terveys-, kirkon ja tulkkausalaan keskittynyt kohtaamisen korkeakoulu. Osaamisemme kohdistuu sinne, missä on eriarvoisuutta, köyhyyttä, yksinäisyyttä ja yhteiskunnan ulkopuolisuutta. Teemme sosiaalista innovointia ihmisen puolella. Olemme ihmisyyden asiantuntijoita, joita ajaa halu rakentaa oikeudenmukaisempaa maailmaa kaikille. Teemme tuloksellisesti jatkuvaa kehitystyötä, jotta maailma olisi kaikille hyvä. Uskomme ihmiseen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak)
Julkaisuseminaari: Seurakuntien toiminnan muutos ja alueelliset kehitystrendit -tutkimusraportti 202413.3.2025 15:01:08 EET | Kutsu
Tervetuloa kuulemaan tuoreita tutkimustuloksia seurakuntien toiminnan muutoksesta ja alueellisista kehitystrendeistä julkaisuseminaariin 18.3. klo 15.30-17.15.
Yhteishaku alkaa – Diakissa 609 aloituspaikkaa kaikilla kampuksilla ja verkossa10.3.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Korkeakoulujen kevään toinen yhteishaku on käynnissä 11.–25. maaliskuuta.
Yhteishaku alkaa – Diakin Oulun-kampuksella 45 aloituspaikkaa sairaanhoitajakoulutukseen10.3.2025 07:57:00 EET | Tiedote
Korkeakoulujen kevään toinen yhteishaku on käynnissä 11.–25. maaliskuuta.
Yhteishaku alkaa – Diakin Porin-kampuksella 70 aloituspaikkaa terveysalan AMK-koulutuksiin10.3.2025 07:57:00 EET | Tiedote
Korkeakoulujen kevään toinen yhteishaku on käynnissä 11.–25. maaliskuuta.
Yhteishaku alkaa – Diakilla Jyväskylässä 40 aloituspaikkaa10.3.2025 07:55:00 EET | Tiedote
Korkeakoulujen kevään toinen yhteishaku on käynnissä 11.–25. maaliskuuta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme