Vahvat talousosaajat Matti Paavonen ja Petri Rouvinen tukemaan Sitran uutta suuntaa
Tulevaisuustalon työ keskittyy jatkossa yhä voimallisemmin kestävän talouskasvun edistämiseen. Pääekonomistin ja vanhemman neuvonantajan palkkaaminen tukee Sitran uutta strategiaa.
Sitran pääekonomistiksi on valittu Matti Paavonen. Hän työskentelee tällä hetkellä Tilastokeskuksen kehittämispäällikkönä. Pääekonomistin tehtävä on tulevaisuustalossa uusi ja kokopäiväinen.
Osa-aikaisena vanhempana neuvonantajana aloittaa Etlan tutkimusneuvonantaja, taloustieteen tohtori Petri Rouvinen. Kaksikko tuo Sitraan vahvaa osaamista etenkin kestävän talouskasvun edistämisestä sekä innovaatiokentältä.
”Sitran tehtävänä on edistää hyvinvointia ja talouskasvua sekä auttaa Suomea uudistumaan. Saamme nyt mukaan kaksikon, joka täydentää järeällä taustallaan erinomaisesti Sitrassa jo olevaa osaamista”, Sitran yliasiamies Atte Jääskeläinen sanoo.
Matti Paavosen tontilla pitkän aikavälin talousvaikutukset
Matti Paavonen aloittaa Sitran uutena pääekonomistina lokakuussa. Hänen tehtävänään on seurata ja analysoida Suomen talouden kehitystä yhteiskunnallisten haasteiden ymmärtämiseksi ja ratkaisujen tueksi.
”Olen valtavan innoissani, kun pääsen omalla panoksellani rakentamaan tulevaisuuskestävämpää yhteiskuntaa Sitran kaltaiseen tulevaisuustaloon, joka on täynnä asiantuntemusta. Ekonomistina tärkein lisäarvoni on luultavasti taloudellisten realiteettien painottamisessa, mutta haluan myös hyödyntää kokemustani tietoperusteisesta päätöksenteosta ja tiedon hyödyntämisestä yhteiskunnassa”, Paavonen kiteyttää.
Matti Paavonen on toiminut aiemmin myös liiketoimintajohtajana tutkimustalo Innolinkissä sekä pääekonomistina Palvelualojen työnantajat PALTA ry:ssä.
Petri Rouvinen tukemaan TKI-työtä
Petri Rouvinen vahvistaa lokakuusta alkaen Sitran tulevaisuustyötä osa-aikaisena vanhempana neuvonantajana. Hän jatkaa myös työtään Etlassa.
Rouvisen työ Sitrassa kytkeytyy etenkin kestävään talouteen tähtäävään elinkeino- ja innovaatiopolitiikkaan. Hän tukee Sitran työtä TKI-kentällä, jossa tulevaisuustalo on mukana vauhdittamassa kehitystä yhdessä suomalaisten tutkimus- ja kehitystoimijoiden kanssa.
”Olen iloinen ja ylpeä, että pääsen neuvonantajan roolissa pohtimaan, mitä Sitra voi tehdä Suomen kestävän kasvun eteen. Koen, että tätä kautta Etlassa tekemäni ja edelleen jatkuva tutkimustyö nivoutuu käytäntöön erinomaisella tavalla. Yhteiskunnan kasvavien innovaatiopanosten myötä mielenkiintoista tekemistä riittää”, Rouvinen sanoo.
Petri Rouvisella on pitkä työhistoria talous- ja innovaatioaiheiden parissa. Ennen nykyistä rooliaan Etlassa Rouvinen työskenteli muun muassa VTT:llä kestävän talouden työelämäprofessorina sekä Etlan tutkimusjohtajana liki 20 vuoden ajan.
Sitran uusi strategia tuli voimaan syyskuussa. Jatkossa työn keskiössä ovat hyvinvoinnin ja kestävän talouskasvun edistäminen sekä Suomen uudistaminen. Uuden strategian myötä Sitra vahvistaa ennakointitiedon tuottamista Suomen tulevaisuuden suurista haasteista, edistää Suomen uudistumista yhteiskunnallisilla innovaatioilla ja lisää yhteistyötä muiden toimijoiden kanssa Suomea koettelevien ongelmien ratkaisemiseksi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Atte JääskeläinenYliasiamies
Aten hommana on pitää huolta, että Sitra toimii tehokkaasti, se kehittää omaa toimintaansa ja Suomelle syntyy arvokkaita tuloksia.
Elina RavanttiJohtaja, Viestintä ja yhteistyösuhteet
Elinan vastuulla ovat Sitran sisäinen ja ulkoinen viestintä, Sitran brändi sekä yhteistyösuhteet keskeisiin Sitran keskeisiin sidosryhmiin niin Suomessa kuin ulkomailla.
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Sitra on tulevaisuustalo, joka auttaa Suomea uudistumaan. Ennakoimme tulevaa. Etsimme yhdessä kumppaneiden kanssa ratkaisuja huomisen haasteisiin. Edistämme Suomen hyvinvointia ja vauhditamme talouden kestävää kasvua. Parempi tulevaisuus vaatii tekoja jo tänään.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Sitra
Finland kan avsevärt öka produktionen av växtproteiner fram till 2040 – säkerställer försörjningstryggheten och diversifierar näringen5.9.2024 02:00:00 EEST | Pressmeddelande
Den inhemska produktionen av växtprotein kunde tredubblas fram till 2040. Detta kräver stora insatser, såsom att diversifiera jordbruket, förbättra lönsamheten och bygga värdekedjor. Inhemska växtproteiner kan spela en viktig roll för att säkerställa Finlands självförsörjning och hälsosam näring.
Suomi voi lisätä merkittävästi kasviproteiinien tuotantoa 2040 mennessä – turvaa huoltovarmuutta ja monipuolistaa ravitsemusta5.9.2024 02:00:00 EEST | Tiedote
Kotimainen kasviproteiinin tuotanto on mahdollista kolminkertaistaa nykyisestä vuoteen 2040 mennessä. Tämä edellyttää mittavia toimia, kuten viljelyn monimuotoistamista, kannattavuuden parantamista ja arvoketjujen rakentamista. Kotimaisilla kasviproteiineilla voi jatkossa olla merkittävä rooli Suomen omavaraisuuden ja terveellisen ravitsemuksen turvaamisessa.
Finland can significantly increase plant protein production by 2040 to secure security of supply and diversify nutrition5.9.2024 02:00:00 EEST | Press release
Domestic plant protein production could be tripled by 2040 compared to today. This will require major efforts, such as diversifying farming, improving profitability and building value chains. Domestic plant proteins can play a significant role in ensuring Finland’s self-sufficiency and healthy nutrition.
FIIA och Sitra: EU styr även Finlands framtid – fem ödesfrågor29.8.2024 08:00:00 EEST | Pressmeddelande
Utrikespolitiska institutets (FIIA) och Sitras promemoria är en inbjudan till samtal om EU:s viktiga val och deras påverkan på lång sikt. Vilka frågor bör Finlands EU-politik och påverkansarbete uppmärksamma ytterligare här och nu, om man blickar fram mot 2035?
UPI ja Sitra: EU määrittää myös Suomen tulevaisuutta – viisi kohtalonkysymystä29.8.2024 08:00:00 EEST | Tiedote
Ulkopoliittisen instituutin (UPI) ja Sitran yhteinen muistio on kutsu keskusteluun EU:n isoista valinnoista ja niiden pitkän aikavälin vaikutuksista. Millaiset kysymykset vaatisivat Suomen EU-politiikalta ja -vaikuttamiselta lisää huomiota tässä ja nyt, kun näkökulmaksi otetaan vuosi 2035?
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme