Mila Teräksen Iso hyppy on nuortenromaani lapsiperheköyhyydestä ja siitä, mitä voi tapahtua, kun nuori tulee nähdyksi
Kun Routa hyppää, kaikki paino jää maahan. Hän on pelkkää rohkeutta, vauhtia ja vapautta. Iso hyppy on vahvasti ajassa kiinni oleva nuortenromaani rohkeudesta hypätä tuntemattomaan.
Ilmestyy 16.9.
17-vuotias Routa tuntee olevansa eri maata kuin varakkaat ja huolettomat lukiokaverinsa. Kotona jääkaapissa on vain valot, sairastunut isä on nuutunut sohvalle ja Roudan on kannettava vastuuta pikkusiskosta. Hän ei odota tulevaisuudeltaan mitään – miksi odottaisi.
Jotakin kuitenkin tapahtuu, kun vanhojentansseja ohjaava Otso houkuttelee hänet tanssitunneille. Uuden harrastuksensa avulla Routa näkee itsensä uutena: hänessä on voimaa ja rohkeutta astua pois ahtaista kuvioista.
Iso hyppy kertoo nykypäivän Suomesta, lapsiperheiden köyhyydestä, vanhojentansseista ja siitä, mitä voi tapahtua, jos yksikin ihminen näkee nuoren ja osaa kannustaa.
Itsekin pienituloisessa perheessä kasvanut kirjailija Mila Teräs on harrastanut tanssia nuoresta lähtien, joten hän tietää, kuinka paljon voimaa se voi elämään antaa. Tanssin ilosta kertomisen lisäksi Teräs halusi antaa äänen köyhässä perheessä elävälle nuorelle, sillä hän kokee, ettei heidän ääntään suuresta lukumäärästään huolimatta kuulla kovinkaan usein.
Teräs muistuttaa, että lapsena koettu köyhyys on yhteydessä muun muassa alhaiseen koulutustasoon, mielenterveysongelmiin ja heikompaan hyvinvointiin myöhemmässä elämässä. Lisäksi huono-osaisuus periytyy helposti seuraavalle sukupolvelle.
”Vaikka lapsiperheköyhyyden kielteiset vaikutukset on tiedostettu jo pitkään, toimenpiteet sen kitkemiseksi ovat olleet riittämättömiä. Nykyhallituksen leikkaukset ja jäädytykset vain lisäävät lapsiperheköyhyyttä”, Teräs kertoo.
Vaikka kirjan teemat ovat vakavat, on siinä kyse myös nuoruudesta, oman paikan etsinnästä, ystävyydestä, ihastumisesta ja tanssin ihanuudesta.
Mila Teräs on kirjoittanut lasten- ja nuortenkirjoja, aikuisten romaaneja sekä oppikirjoja. Teräs on palkittu Kaarina Helakisa -palkinnolla 2023 ja hänen kirjansa ovat olleet mm. Finlandia Junior- ja Topelius-palkintoehdokkaina. Orimattilassa asuvan Teräksen harrastuksiin kuuluu baletti.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anni GullichsenMarkkinointi- ja viestintäpäällikkö
Lasten- ja nuortenkirjat,
Otavan Kirjasto, sarjakuvat
Kuvat
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Otava
”Mikään ei tunnu niin tärkeältä kuin toivo” – Finlandia-palkitun Anne-Maija Aallon trilogia päättyy vangitsevaan Unohdettujen kirjaan3.10.2024 13:48:31 EEST | Tiedote
Unohdettujen kirja piirtää vavahduttavan tulevaisuuskuvan maailmasta, jossa ihmisyys on vaarassa kadota.
Marko Junkkarin uutuuskirja on kiehtova kertomus vakuutusjätti Pohjolan lopusta1.10.2024 08:59:11 EEST | Tiedote
Marko Junkkarin Vallan linnakkeen viimeinen taisto on jännittävä kuvaus poikkeuksellisesta valtakamppailusta Suomen taloushistoriassa. Vuosituhannen vaihteen molemmin puolin käyty taistelu vakuutusyhtiö Pohjolasta oli kuin shakespearelainen draama, jossa hamuttiin valtaa, menetettiin se ja kukin vuorollaan petti toisensa.
Margaret Atwoodin Vanhaa rakkautta kertoo ikääntymisestä riemastuttavasti ja kliseitä kaihtaen30.9.2024 10:30:00 EEST | Tiedote
84-vuotiaan kanadalaiskirjailijan kertomuskokoelma sisältää 15 tarinaa. Teoksen sydämessä ovat kertomukset avioparista, jonka rakkaus kantaa läpi vuosikymmenten.
True crime –kuningatar Tilda Laaksosen uutuuskirja tarjoaa hyytäviä rikostarinoita maailmalta27.9.2024 10:50:00 EEST | Tiedote
Tilda Laaksosen Jäljillä 3 –uutuuskirja avaa seitsemän eri kylmäävää rikostarinaa.
Uusi viihdesarja skotlantilaisesta pikkukylästä alkaa27.9.2024 09:00:00 EEST | Tiedote
Hyvänmielen lukunälkään on pian tulossa maistuvia uutuuksia Karistolta ja Otavalta. Rachael Lucasin Applemore-menestysteoksen lisäksi tarjolla on monipuolinen kattaus romaaneja, joista jokainen voi poimia omaan makuunsa sopivat.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme