Kaupungin yrittäjäkysely on auki 13.10. saakka
Yrittäjäystävällisyys on yksi Kokkolan kaupunkistrategian keskeisistä tavoitteista. Kaupunki ja KOSEK toteuttavat vuosittain yrittäjäkyselyn, jonka avulla selvitetään yrittäjien tyytyväisyyttä kaupungin elinkeinoelämää edistäviin palveluihin. Kyselyllä halutaan selvittää, mikä tekisi Kokkolasta yrittäjille vieläkin paremman paikan, sekä mitkä ovat yrittämisen näkökulmasta keskeisiä kehittämiskohteita. Vastaajat voivat myös antaa avointa palautetta.
Kokkolan kaupunki on saanut runsaasti palautetta lupapalveluistaan, ja olemme kehittäneet niitä monilla toimenpiteillä vastataksemme paremmin yrittäjien tarpeisiin.
”Tämän vuoden kyselyssä lupapalveluiden palaute on jäsennelty tarkemmin kuin aiemmin. Tämä auttaa meitä saamaan yksityiskohtaisempaa tietoa siitä, mitkä osat lupapalveluissa erityisesti kaipaavat kehittämistä. Aiempien vuosien palautteiden perusteella olemme myös kehittäneet kaupungin hankintoja ja lisänneet resursseja, mm. palkkaamalla hankintapäällikön hoitamaan ja kehittämään kaupungin hankintatoimea”, kertoo kehitysjohtaja Jonne Sandberg.
Vuoropuhelu yritysten kanssa on tärkeää kaupungin kehittymisen kannalta.
”Olemme iloisia siitä, että kaupungin ja yrittäjien välinen vuoropuhelu on parantunut. Arvostamme mahdollisuutta keskustella suoraan yrittäjien kanssa säännöllisesti erilaisissa tilaisuuksissa”, sanoo Sandberg.
Vuonna 2023 kyselyyn saatiin vastauksia 249 kpl ja tavoitteena on kasvattaa vastaajien määrää edelleen. Kyselystä jaetaan tietoa mm. yrittäjäjärjestöjen, verkkosivujen, somekanavien ja KOSEKin uutiskirjepostitusten kautta.
Vuoden 2024 yrittäjäkyselyyn voi vastata 9.9. – 13.10. Linkki kyselyyn löytyy Kokkolan kaupungin verkkosivujen etusivulta.
Yhteyshenkilöt
Jonne SandbergKehitysjohtaja
Puh:0447809093jonne.sandberg@kokkola.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Kokkola. Meillä on laajempi horisontti
Kokkolan kaupunki on Keski-Pohjanmaan kaksikielinen maakuntakeskus, jossa asukkaita on noin 48.000. Kokkolan elinkeinoelämän veturi on kansainvälisestikin merkittävä kemianteollisuuden keskittymä, jota täydentävät Suomen suurin raideliikenne- ja panamaxsatama sekä monipuolinen yritystoimijoiden verkosto. Myös monipuoliset tapahtumat, matkailu ja loma-asuminen tuovat kaupunkiin kävijöitä.
Kuningas Kustaa II Aadolf perusti Kokkolan kaupungin 400 vuotta sitten Pohjanlahden rannalle. Meri on tuonut mukanaan vahvat kaupan ja logistiikan perinteet merenkulusta ja laivanrakennuksesta teollisuuteen ja sivistykseen. Sijainti meren ja lentoyhteyksien äärellä, pääradan ja E8-tien varrella varmistaa niin ihmisten, tavaroiden kuin ideoidenkin liikkuvuuden.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokkolan kaupunki
Rivningen av Idrottsgården börjar i april 20254.10.2024 14:53:57 EEST | Pressmeddelande
Utbyggnaden av Idrottsgården i Karleby (löphallen, tennishallen, volleyboll- och spegelsalen) är i bruk för sista vintern. Användningen av lokalerna upphör i mars 2025 och rivningsarbetet inleds i april. Där utbyggnaden finns nu byggs Karleby Arenas fotbollsplan och läktare.
Urheilutalon purkutyöt alkavat huhtikuussa 20254.10.2024 14:53:57 EEST | Tiedote
Kokkolan Urheilutalon laajennusosa (juoksuhalli, tennishalli, lentopallo- ja peilisalit) on käytössä viimeistä talvea. Laajennusosan tilojen käyttö päättyy maaliskuussa 2025, ja purkutyöt alkavat huhtikuussa. Laajennusosan paikalle rakennetaan Kokkola Areenan jalkapallokenttä katsomoineen.
Karleby deltar i den riksomfattande energisparveckan4.10.2024 08:00:00 EEST | Pressmeddelande
Karleby stad deltar den 7-13.10.204 i den riksomfattande energisparveckan. I år är temat den nya tidens energianvändning. Temat betonar en tidsenlig användning av el och en förskjutning av förbrukningen till tidpunkter då det är förmånligare och miljövänligare att använda energi. En smart energianvändare följer sin energiförbrukning och prisväxlingarna aktivt.
Kokkola on mukana valtakunnallisella energiansäästöviikolla4.10.2024 08:00:00 EEST | Tiedote
Kokkolan kaupunki osallistuu 7.–13.10.2024 valtakunnalliseen energiansäästöviikkoon, jonka teemana on tänä vuonna ”Energiankäytön uusi aika”. Teema korostaa oikea-aikaista sähkönkäyttöä ja kulutuksen siirtämistä ajankohtiin, joina energiankulutus on edullisempaa ja ympäristöystävällisempää. Fiksu energiankäyttäjä seuraa sähkön kulutusta ja hintavaihteluita aktiivisesti.
Mellersta Österbottens sysselsättningsnämnd inledde sin verksamhet2.10.2024 08:31:46 EEST | Pressmeddelande
Mellersta Österbottens sysselsättningsnämnd sammanträdde första gången på tisdag 1.10.2024. Karleby stadsfullmäktige valde i augusti Oliver Pietilä till nämndens ordförande och Mika Virtanen till vice ordförande från Karleby.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme