Varhan palveluverkkosuunnitelmalle aluehallituksen hyväksyntä
Varsinais-Suomen hyvinvointialueen aluehallitus hyväksyi sosiaali- ja terveydenhuollon palveluverkkosuunnitelman 2024–2026 kokouksessaan 10.9.2024. Jokaiseen alueen kuntaan jää sote-palveluita tarjoava piste.
Aluevaltuusto teki päätökset Varhan alueen sote-keskusten ja -asemien alueellisesta sijoittumisesta kesäkuussa 2024 ja aluehallitus päätti niin ikään kesäkuussa sote-keskusten, -asemien ja -pisteiden vähimmäispalveluista.
Aluehallituksen tiistaina tekemä päätös palveluverkkosuunnitelmasta 2024–2026 huomioi aluevaltuuston linjaukset. Samoin on huomioitu aluevaltuuston periaatepäätöksen mukaisesti se, että jokaisesta kunnasta löytyvät vähintään sote-pisteen tasoiset palvelut.
Päätöksentekoon tuotiin kaksi vaihtoehtoista palveluverkkosuunnitelman mallia, joista toinen oli virkamiesesitys ja toisessa huomioitiin aluehallituksen valmisteluohje. Aluehallitus päätti hyväksyä jälkimmäisen vaihtoehdon sekä teki samalla tarkennuksia ja lisäyksiä erityisesti suun terveydenhuollon ja lapsiperheiden palveluihin.
Tämä tarkoittaa muun muassa seuraavia muutoksia esitykseen:
- Sote-pisteet päätettiin sijoittaa myös Alastarolle, Kiskoon ja Suomusjärvelle, lisäksi kevyempänä hybridimallina sote-pistepalveluita tarjotaan Velkualle, Iniöön, Nousiaisiin, Pyhärantaan ja Taalintehtaalle.
- Suun terveydenhuollon koululaisten tarkastukset ja mahdollisuuksien mukaan hoitotoimenpiteet hoidetaan ensisijaisesti kouluissa jalkautuvana palveluna mikäli suun terveydenhuollon kiinteään palvelupisteeseen koulusta on yli viisi kilometriä. Mikäli toiminnan keskittäminen vaatii ison investoinnin, on varmistettava, että toiminnan muutos on kokonaistaloudellisesti kannattava.
- Investointiohjelmaan asetetaan vuodelle 2025 tavoitteeksi hankkia yksi suun terveydenhuollon liikkuva hoitopiste, jolla voidaan tarkastusten lisäksi myös hoitaa erityisesti koululaisia ja vanhuksia.
- Raision Ihalan suun terveydenhuoltoa ei lakkauteta. Yläneen suun terveydenhuollon yksikön jatko arvioidaan vuoden 2025 lopussa.
- Esitettyjen palvelupisteiden lisäksi neuvolapalveluja tarjotaan Salon ja Kosken sotepisteissä ja ensisijaisesti Varhan käytössä olevissa oppilashuollon tiloissa Kyrössä, Yläneellä sekä Salon Perttelissä, Muurlassa ja Kiikalassa.
- Kemiönsaaren kuvantaminen loppuu tänä syksynä, mutta osana Kemiönsaaren kokonaisulkoistuksen kilpailutusta otetaan kuvantamisen optio mukaan. Liedossa, Somerolla, Naantalissa ja Paraisilla kuvantamista jatketaan.
- Kaarinaan ja Saloon sijoitetaan kotikuntoutuksen ryhmätoiminnan palvelupiste.
- Taivassalon osalta selvitetään vaihtoehdot ympärivuorokautisen ja yhteisöllisen asumisen turvaamiseksi esimerkiksi yksityisenä palvelutuotantona.
- Loimaan seudulle perustetaan kuntoutus- ja arviointiyksikkö.
Tilojen karsimisella vajaan 10 miljoonan euron säästöt
Palveluverkon uudistamisella toteutetaan aluevaltuuston vuonna 2023 päättämää tuottavuus- ja taloudellisuusohjelmaa, jonka edellytyksenä on saavuttaa kustannussäätöjä tilojen käytön tehostamisella.
Hyväksytty palveluverkkosuunnitelman malli tuottaa vajaan 10 miljoonan euron suorat säästöt kiinteistöjen nykyisistä vuokrakuluista vuoteen 2027 mennessä. Varhan nykyisin käytössä oleva kiinteistöala pienenee tällä palveluverkkosuunnitelmalla noin 10 prosenttia.
Palveluverkkosuunnitelma on laadittu vuosille 2024–2026. Pidemmän aikavälin suunnitelman valmistelu jatkuu ja se tuodaan päätettäväksi seuraavan valtuustokauden aikana.
Aluehallituksen esityslistan teksti
Varhan palveluverkkosuunnitelma 2024 - 2026 aluehallituksen valmisteluohjeen mukaisesti
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sanna VauranojaAluehallituksen puheenjohtajaVarsinais-Suomen hyvinvointialue
Puh:050 306 6129sanna.vauranoja@varha.fiTarmo MartikainenHyvinvointialueen johtajaVarsinais-Suomen hyvinvointialue
Puh:050 558 4579tarmo.martikainen@varha.fiLeena SetäläJohtava asiantuntijaVarsinais-Suomen hyvinvointialue
Puh:050 327 1230lenna.setala@varha.fiVarsinais-Suomen hyvinvointialue
"Turvaamme, parannamme, pelastamme – hyvinvointia yhdessä, joka päivä."
Varsinais-Suomen hyvinvointialue järjestää varsinaissuomalaisten sote- ja pelastuspalvelut. Verkkopalvelumme: varha.fi
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Varsinais-Suomen hyvinvointialue, Varha
Välfärdsområdesstyrelsen för Varha preciserade servicebeskrivningarna av social- och hälsotjänster och grunderna för beviljande av dem8.10.2024 18:20:13 EEST | Pressmeddelande
Välfärdsområdesstyrelsen för Varha godkände vid sitt sammanträde 8.10.2024 serviceutbudet, servicebeskrivningarna och grunderna för beviljande av tjänster inom socialservice. När det gäller funktionshinderservice fattar man beslut i ärendet när lagstiftningen stadfästs.
Varhan aluehallitus tarkensi sote-palveluiden palvelukuvauksia ja myöntämisperusteita8.10.2024 18:20:13 EEST | Tiedote
Varhan aluehallitus hyväksyi kokouksessaan 8.10.2024 sosiaalipalvelujen palveluvalikon, palvelukuvaukset ja palvelujen myöntämisen perusteet. Vammaispalveluja koskien asiasta päätetään, kun lainsäädäntö vahvistuu.
Budgeten för 2025 klarnar: målet är att vända ekonomin8.10.2024 17:52:05 EEST | Pressmeddelande
Välfärdsområdesstyrelsen uppdaterade ramen för Varhas budget för 2025. Målet nästa år är att vända riktningen på välfärdsområdets ekonomi. Programmet för produktivitet och ekonomisk effektivitet följs fortsättningsvis noggrant och uppdateras vid behov.
Varhan talousarvio vuodelle 2025 täsmentyy: tavoitteena kääntää talouden suunta8.10.2024 17:52:05 EEST | Tiedote
Varhan aluehallitus päivitti Varhan vuoden 2025 talousarvion raamia. Ensi vuonna tavoitteena on kääntää hyvinvointialueen talouden suunta. Tuottavuus- ja taloudellisuusohjelmaa jatketaan tarkasti ja päivitetään säännöllisesti.
Äldrerådet i Varha besöker kommunerna – kom och träffa rådets medlemmar4.10.2024 14:57:38 EEST | Pressmeddelande
Äldrerådet i Egentliga Finlands välfärdsområde besöker kommunerna i Egentliga Finland. Kom och träffa oss som är medlemmar i äldrerådet och vårdpersonal som arbetar inom vårt välfärdsområde. Härnäst besöker vi Virmo, Pyhäranta och äldremässan i Nådendal.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme