Junatien metrosilta todettu kunnostusta vaativaksi
Kaupunkiliikenne Oy toteuttaa vuosittain kuntotutkimuksia metroliikenteen käytössä oleville silloille. Kuntoarvion perusteella tehdyn erikoistarkastuksen jälkeen on todettu, että metron Junatien silta Kalasataman ja Sörnäisten asemien välissä on huonokuntoinen ja vaatii korjaustoimenpiteitä jo lähitulevaisuudessa. Silta vaatii merkittäviä vahvistamistoimenpiteitä tai jopa uusimista kokonaan, mikä aiheuttaisi toteutuessaan suurta haittaa metroliikenteelle. Junatien metrosilta on metroradan pisin silta, 482 metriä.
Kuntoarvion perusteella Junatien metrosillan kunto on heikko ja sillan väliaikaisen tuennan suunnittelu on käynnistetty. Silta on rakennettu vuonna 1972, ja silta ei vastaa kantavuudeltaan nykyistä mitoitusohjetta. Akuuttia vaaraa metroliikenteelle ei kuitenkaan ole, sillä silta ei ole jännitetty rakenne eli kunnon mahdollinen edelleen heikkeneminen huomataan etukäteen. Kaupunkiliikenne seuraa nyt sillan kuntoa tehostetusti, ja silta saatetaan pikaisella aikataululla jatkuvan monitoroinnin piiriin.
Varotoimenpiteenä jo tänä syksynä tehdään sillan väliaikainen tuenta sekä rajoitetaan metroliikenteen nopeutta sillalla. Nopeuden rajoittaminen ei tämänhetkisen arvion mukaan vaikuta metron aikatauluihin.
Siltojen säännöllisen tutkimisen kautta on mahdollista huomata riskirakenteet ja vauriot ajoissa, jotta ne eivät pääse aiheuttamaan vaaratilanteita. Aiemmin toteutetuista suuremmista siltakorjauksista esimerkkinä ovat Kulosaaren metrosillan vahvistaminen vuonna 2017 ja Kipparlahden sillan uudelleenrakentaminen vuonna 2021. 2020-luvulla Kaupunkiliikenne on tehnyt korjaustoimenpiteitä jo kuudelle sillalle. Parhaillaan valmistumassa on Mellunmäessä Länsimäentien sillan peruskorjaus.
Myös Vuosaaren (Vartiokylänlahden ylittävä) metrosilta määriteltiin Kaupunkiliikenteen tarkastuksen jälkeen kunnostusta vaativaksi. Sillan korjaus on suunniteltu toteutettavaksi kesän 2025 aikana.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Antti NousiainenKaupunkiliikenne Oy, omaisuudenhallintayksikön johtaja
Puh:040 579 6074antti.nousiainen@kaupunkliikenne.fiLinkit
Me Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy:ssä mahdollistamme pääkaupunkiseudun kestävän kasvun rakentamalla tulevaisuuden raideverkostokaupunkia ja pitämällä sen liikkeessä. Vastaamme joukkoliikenneinfran rakentamisesta sekä metrojunien ja raitiovaunujen liikennöinnistä, kunnossapidosta ja kehittämisestä laadukkaasti ja kustannustehokkaasti. Järjestämme kaupunkipyöräpalvelun ja liikennöimme Suomenlinnan lauttoja tytäryhtiömme kautta. Kannamme vastuun koko toimintamme elinkaaren päästöistä ja teemme valintoja, jotka muuttavat koko alan toimintaa, koska haluamme olla kestävien kaupunkien paras liikuttaja ja kehittäjä ̶ nyt ja tulevaisuudessa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy
Raitiolinjan 13 ympäristö ihastuttaa monimuotoisuudellaan10.10.2024 13:10:00 EEST | Tiedote
Kaupunkiliikenne Oy asetti korkeat vastuullisuustavoitteet linjan 13 raitiotien ja sen ympäristön rakentamiselle Kalasatamasta Pasilaan. Alueelle onnistuttiin luomaan uudenlaista, näyttävää ja monimuotoista kaupunkiympäristöä, ja rakentamisen ilmastovaikutuksia vähennettiin muun muassa kiertotalousratkaisuin.
Aalto yliopiston metroaseman liukuportaat ja hissit yliopiston ja pikaratikan suuntaan poissa käytöstä ma 14.-18.10.7.10.2024 12:50:52 EEST | Tiedote
Aalto yliopiston metroaseman yliopiston puolen sisäänkäynti suljetaan viikoksi ma 14.- pe 18.10., koska Kaupunkiliikenne Oy purkaa lippuhallissa olevat rakennustelineet.
Opintoputki suljetaan korjaustöiden vuoksi lokakuussa26.9.2024 10:17:34 EEST | Tiedote
Kaupunkiliikenne Oy uusii Helsingin yliopiston metroasemalle Yliopistonkadulta johtavan Opintoputken lattian sulanapitojärjestelmät. Opintoputki suljetaan korjaustöiden vuoksi maanantaina 7.10.2024.
Herttoniemen metroaseman kunnostustyöt alkavat syksyllä24.9.2024 11:20:39 EEST | Tiedote
Kaupunkiliikenne Oy kunnostaa Herttoniemen metroaseman lippuhallit, huoltorakennuksen ja piha-alueen. Kunnostustyöt eivät vaikuta metro- tai bussiliikenteeseen. Helsingin kaupunginhallitus hyväksyi hankesuunnitelman kokouksessaan 23.9.2024.
Matinkylässä metroasemalta bussiterminaaliin ja kauppakeskukseen vievät liukuportaat ja hissit poissa käytöstä 23.-27.9.16.9.2024 13:36:25 EEST | Tiedote
Matinkylän metroasemalta Ison Omenan kauppakeskukseen ja bussiterminaaliin vievät liukuportaat ja hissit ovat poissa käytöstä 23.-27.9., jonka aikana liukuportaiden yläpuolella olevat rakennustelineet puretaan pois.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme