SDP EDUSKUNTA

SDP:n Rantanen: Paikallinen sopiminen avaa sokan työntekijöiden oikeuksien polkemiselle

Jaa

Orpon hallituksen suurin tasavertaisia työmarkkinoita heikentävä hanke, paikallinen sopiminen, on annettu eduskunnalle. Esityksessä liittoon kuulumattomat työnantajat pääsevät nauttimaan eduista, joita on aiemmin saanut käyttää vain liittoonsa kuuluvat työnantajat. Nyt portit avataan selälleen eikä kukaan tiedä mikä edessä odottaa.

Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP

- Paikallista sopimista on mainostettu oikeistopuolueiden toimesta hopealuodiksi, joka osuessaan korjaa kaikki työelämän ongelmat ja lisää työllisyyttä valtavasti. Hallitus ei itsekään ole pystynyt laskemaan esitykselleen minkäänlaisia työllisyysvaikutuksia. Mitä tämä siis kertoo hallituksen politiikasta? Se on ideologista, toivotaan toivotaan-politiikkaa, jossa toivotaan näkymättömän käden hoitavan ongelmat, mitä ei edes ole olemassa, parahtaa SDP:n eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Piritta Rantanen.

Järjestäytymättömissä yrityksissä on paljon pieniä yrityksiä, joiden isoksi kynnykseksi yrityskohtaisen työehtosopimuksen solmimisessa nousee osaamisen puute työoikeudesta. Saadakseen tasavertaisia sopimuksia nämä yritykset joutuvat käyttämään paljon aikaa ja rahaa työehdoista sopimiseen. Todellisena uhkana on, että jatkossa työntekijöiden työehtoja poljetaan entistä enemmän. Isoimmat hyötyjät kaikessa tässä voivat olla epärehelliset yrittäjät, jotka jo nyt istuvat oikeusistuimissa työlainsäädännön rikkomuksista.

- Tämä työmarkkinoiden taksiuudistus tulee lisäämään epäselvyyksiä työehdoista ja riitoja, joita ratkotaan sitten pitkään ja hartaasti jo ennestään ruuhkaisissa oikeusistuimissa. Viikkotyöajat työntekijöillä saattavat nousta 60 tuntiin tai jopa suuremmiksi, kun ne nyt ovat 35–40 viikkotyötunnin välissä. Vuorokautisista ja viikkolepoajoista voitaisiin sopia huonommin, mikä heikentää työturvallisuutta ja työntekijän työssäjaksamista. Lisäksi valvontaan aluehallintovirastoille ei olla antamassa lisää resursseja, kun työnantajien valvontavelvollisuus häviää järjestäytymättömiltä. Päinvastoin valtionhallinnosta näiltäkin ollaan leikkaamassa. Harmaan talouden torjunta tulee vaikeutumaan todella paljon ja siitä kärsii ennen kaikkea rehellisesti toimivat yrittäjät sekä loppujen lopuksi suomalaiset työntekijät ja valtion talous. Veroeurot valuvat hyvinvointivaltiosta pois, joka ilmeisesti lienee hallituksen tavoite, päättää Rantanen.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Piritta RantanenKansanedustaja, eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja

Puh:050 545 1123

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

Savo-Karjalan kansanedustajat jättivät yhteistyössä aloitteita ensi vuoden budjettiin4.10.2024 13:45:58 EEST | Tiedote

– Savo-Karjalan vaalipiirin kansanedustajat jättivät yhteistyössä 21 talousarvioaloitetta vuoden 2025 budjettiin, kun niiden jättöaika päättyi perjantaina klo 12.00. Pääosa aloitteista käsittelee väyläverkon määrärahoja valtion teillä, mutta mukana on myös Itä-Suomen yliopistoa, Joensuun nuorisoverstasta, museoita, talohankkeita sekä lentopaikkoja, selvittää vaalipiirin yhteistyöverkoston vuoden 2024 vetäjä kansanedustaja Timo Suhonen (sd).

SDP:n Juha Viitalalta aloitteita liikenneturvallisuuden, kulttuurin ja luontokohteiden edistämiseksi Satakunnassa4.10.2024 13:41:19 EEST | Tiedote

SDP:n kansanedustaja Viitala on jättänyt seitsemän talousarvioaloitetta, jotka tähtäävät liikenneturvallisuuden parantamiseen, kulttuurin edistämiseen ja vankien kuntouttavan työn tukemiseen Satakunnassa. Aloitteilla pyritään muun muassa lisäämään alueen liikenneturvallisuutta, vahvistamaan kulttuuritarjontaa ja hyödyntämään vankien työpanosta Metsähallituksen luontokohteiden ylläpidossa.

SDP:n Peltonen esittää riista-aidan rakentamista Lahdenväylällä Keravan ja Järvenpään välille4.10.2024 12:00:00 EEST | Tiedote

SDP:n kansanedustaja Eemeli Peltonen kantaa suurta huolta liikenneturvallisuudesta vilkkaasti liikennöidyllä Lahdenväylällä. Tieosuudelta puuttuu tällä hetkellä yhteensä kuusi kilometriä riista-aitaa Keravan ja Järvenpään väliltä. Peltonen on tänään jättänyt talousarvioaloitteen, jossa hän ehdottaa lisämäärärahaa valtion ensi vuoden budjettiin puuttuvan riista-aidan rakentamiseksi tieosuudelle.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye