Valokuitunen rakentaa Hartolan kunnan asuntoihin nopeat valokuituyhteydet
Valokuitunen parantaa Hartolan kunnan tietoliikenneyhteyksiä rakentamalla kunnan omistamiin vuokra-asuntoihin valokuituyhteydet. Panostukset valokuituun lisäävät kuntalaisten edellytyksiä sujuvaan digiarkeen.
Valokuitunen Oy ja Hartolan kunta ovat tehneet sopimuksen Hartolan kunnan vuokra-asuntojen valokuiduttamisesta. Sopimus kattaa kaikki kunnan omistamat kuusi kiinteistöä, joissa on 71 huoneistoa keskustan ja Petäjistön alueilla.
Rakentamistöiden on tarkoitus alkaa vielä tänä vuonna, urakoitsijaksi on valittu Eltel. Kunta mahdollistaa yhteydet, ja asukas voi hankkia itselleen sopivan nettiyhteyden verkon palvelutarjonnasta.
– Asumisen laatu ja toimivat tietoliikenneyhteydet ovat yhä merkityksellisempiä tekijöitä asuinpaikan valinnassa. On tärkeää, että myös vuokra-asumisessa pystytään vastaamaan asukkaiden tarpeisiin, toteaa Hartolan kunnanjohtaja Jarkko Seppälä.
Nopeiden yhteyksien piiriin myös yksityisasiakkaita
Tietoliikenneyhteyksiltä vaaditaan nykyisessä digiarjessa enemmän, koska tietoliikenneverkoissa liikkuvan datan määrä kasvaa merkittävästi. Valokuitu on kiinteä yhteys, jonka toimintavarmuus ja kapasiteetti mahdollistavat usean laitteen samanaikaisen käytön ilman, että nettiyhteys pätkii.
– Jos saman katon alla yksi pitää esitelmää etäpalaverissa kamera päällä, toinen katsoo televisiota netin yli ja kolmas pelaa, nettiyhteys voi helposti hidastua ja pätkiä, Valokuitusen toimitusjohtaja Heikki Kaunisto kuvailee.
Kunnan huoneistoihin rakennettavien yhteyksien lisäksi verkkoaluetta laajennetaan kysynnän mukaan. Pientalot verkkoalueen läheltä voivat myös liittyä rakennettavaan avoimeen valokuituverkkoon. Valokuitusen verkkoa rakennetaan myös Sysmään, lisäksi Heinolassa on kuudella asuinalueella joko valmista tai rakenteilla olevaa verkkoa.
Avoin valokuituverkko rakennetaan käyttämällä uusinta ja turvallista rakentamistekniikkaa ja laitteita, mikä takaa käyttäjille huippuluokan, vuosikymmeniä kestävät yhteydet. Valokuitunen on Suomen suurin avoimen valokuituinfran rakentaja. Avoimessa valokuidussa nettiyhteys tilataan erikseen ja verkon palvelutarjonnassa on monta yritystä, jotka tarjoavat palveluitaan verkon asiakkaille.
– Mieluisa digiarki pohjautuu kuluttajan vapauteen valita ja kilpailuttaa tarvitsemansa nettipalvelut. Valokuitusen avoimessa verkossa kuluttajalla on vapaus valita itselle sopivat nettipalvelut sekä kilpailuttaa ja vaihtaa niitä. On hienoa, että voimme nyt edistää Hartolan yhteyksien parantumista, Kaunisto toteaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jarkko SeppäläkunnanjohtajaHartolan kunta
Puh:044 743 2217jarkko.seppala@hartola.fiHeikki KaunistoToimitusjohtajaValokuitunen Oy
heikki.kaunisto@valokuitunen.fiKirsi JännesViestintäpäällikköValokuitunen Oy
Puh:050 564 4645kirsi.jannes@valokuitunen.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Valokuitunen Oy rakentaa valokuituyhteyksiä taajamien koteihin ja yrityksiin valtakunnallisesti sinne, missä kysyntää on eniten. Valokuitu on paras saatavilla oleva kiinteä yhteys, joka ei pätki verkon kuormittumisen tai sääolosuhteiden takia. Valokuidulla kotitaloudet saavat tiedonsiirtoyhteydet kerralla kuntoon seuraavaksi vuosikymmeniksi. Kytkemme pientalojen valokuituyhteydet Telian ylläpitämään Avoin Kuitu -runkoverkkoon, jossa asiakas voi nyt ja jatkossa valita nettiliittymänsä usealta eri palveluntarjoajalta. Lähivuosina Valokuitunen investoi satoja miljoonia valokuituverkkoihin Suomessa, jo pelkästään vuoden 2023 aikana investoimme 100 miljoonaa verkkojen rakentamiseen. Valokuitusen verkkojen rakentamisen pääyhteistyökumppani on Eltel. Meidät omistavat suomalainen sijoitusyhtiö CapManin Infra-rahasto ja Telia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Valokuitunen Oy
Valokuitunen ostaa Telian pientaloalueiden valokuituverkkoa – kyseessä Suomen suurin valokuituverkkokauppa26.9.2024 08:00:00 EEST | Tiedote
Valokuitunen on allekirjoittanut sopimuksen Telia Finlandin pientaloalueille rakentaman valokuituverkon ostamisesta. Kaupan kohteena olevaa valokuituverkkoa on usealla asuinalueella ympäri Suomen. Toteutuessaan kauppa on Suomen suurin valokuituverkkotransaktio, jossa siirtyy yli 16 000 valokuituasiakasta.
Kuopion Pihkainmäessä alkoi EU:n tukema valokuiturakentaminen16.9.2024 08:20:00 EEST | Tiedote
Valokuitunen rakennuttaa valokuituverkkoa EU:n laajakaistatuella Kuopioon. Valokuituverkon runkokaivuutyöt alkavat tällä viikolla Pihkainmäessä. Myös Vehmasmäen alueella maanrakennustöiden on suunniteltu alkavan myöhemmin tänä vuonna.
Vihdissä valokuitutyömaat etenevät - yhteyksiä käyttöön tänä vuonna13.9.2024 07:55:00 EEST | Tiedote
Valokuitunen rakentaa tänä ja ensi vuonna neljällä Vihdin asuinalueella laajakaistatukihankkeen valokuituyhteyksiä. Valokuidun runkoverkko on valmistumassa Huhmarissa, ja työt alkavat nyt myös Oinasjoella. Molempien alueiden kotitalouksien yhteydet saadaan käyttöön tänä vuonna.
Tutkimus etätyökommelluksista: vilauttelua, unohduksia, palaveripieruja ja perheen ojentamista3.9.2024 07:40:00 EEST | Tiedote
Suomalaisten digiarki 2024 -tutkimus* paljastaa, että suomalaisten yleisimmät etätyökommellukset liittyvät unohteluun sekä kameran tai mikin käyttöön. Noloja tilanteita etäkokouksissa ovat aiheuttaneet muun muassa sotkuinen koti, ilmavaivat ja perheen äänekäs ojentaminen. Neljä viidestä (80 %) pitää hyväksyttävänä sitä, että kamera pidetään etätyökokouksissa suljettuna.
Kysely: Näillä nettinopeuksilla digi-Suomi liikkuu – ”Kolmannes kansasta tietämätön”7.8.2024 06:50:00 EEST | Tiedote
Valokuitusen huhtikuussa teettämän kyselyn* mukaan suomalaisista lähes puolet (46 %) on valinnut kotiinsa alle 250 megatavun nettiyhteyden. Noin kolmannes (29 %) kansasta puolestaan kertoo, ettei tiedä oman nettinsä maksiminopeutta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme