Finnvera Oyj

Finnverasta lainaa mikroyritysten kasvuaskeliin

Jaa

Finnvera haluaa olla varmistamassa, että uusia kasvuyrityksiä syntyy. Laina mikroyrityksen kasvuun on tarkoitettu alle 10 henkeä työllistävien, kannattavan liiketoiminnan omaavien yritysten kasvun ja tuottavuuden parantamiseen. Laina on haettavissa merkittävästi yrityksen toimintaa ja kilpailukykyä parantavien investointien ja kehittämistoimien rahoittamiseen 1.10.2024–31.03.2025 välisenä aikana.

""

Finnveran yhtenä tavoitteena on selvittää puolen vuoden ajan mikroyritysten kasvun rahoituksen saatavuutta ja vaikuttavuutta. Suomessa rahoitusvaikeuksista kärsivien yritysten määrä on lähes puolet suurempi kuin pohjoismaisissa vertailumaissa. Tämän syksyn pk-yritysbarometrissa rahoitusvaikeuksista kärsivien yritysten osuus on jatkanut kasvuaan.

Mikroyritysten rahoituksen saatavuus on turvattava. Ilman kasvavia pieniä yrityksiä ei tule lisää kasvavia keskikokoisia yrityksiä. Yleensä kasvuhalu on korkeimmillaan pienessä päässä ja tasaantuu yrityskoon kasvaessa, sanoo Finnveran pk-liiketoiminnasta vastaava va. johtaja Juha Ketola.

Ilman tarvittavaa rahoitusta kasvu voi olla vaikeaa.

– Jokainen suuri yritys on joskus ollut pieni. Haluamme olla varmistamassa, että uusia kasvuyrityksiä syntyy, joten voimme myöntää takauksen lisäksi lainaa mikroyrityksen kasvuun, sanoo Finnveran pienrahoituksesta vastaava aluepäällikkö Elisa Sipponen.

Millaisiin hankkeisiin lainaa voidaan myöntää?

Lainaa voidaan myöntää mikroyrityksen kasvua, tuottavuutta tai kilpailukykyä edistäviin, tavanomaisesta toiminnasta poikkeaviin uusiin rahoitustarpeisiin, esimerkiksi uusien palvelujen kehittämiseen, toiminnan laajentamiseen, uuden työntekijän palkkaamiseen tai kansainvälistymiseen.

Lainan määrä on 20 000–50 000 euroa ja laina-aika on enintään 5 vuotta. Laina on haettavissa Finnveran sähköisen asiointipalvelun kautta 1.10.2024–31.03.2025.

Tutustu tarkempiin tuotetietoihin

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja
• Juha Ketola, va. liiketoimintajohtaja, pk- ja midcap-liiketoiminta, p. 020 460 3826
• Elisa Sipponen, aluepäällikkö, pienrahoitus p. 029 460 2834

Tietoja julkaisijasta

Finnvera tarjoaa rahoitusta yritystoiminnan alkuun, kasvuun ja kansainvälistymiseen sekä viennin riskeiltä suojautumiseen. Vahvistamme suomalaisten yritysten toimintaedellytyksiä ja kilpailukykyä tarjoamalla lainoja, takauksia ja vienninrahoituspalveluja. Finnvera jakaa rahoitukseen sisältyvää riskiä muiden rahoittajien kanssa. Finnvera on valtion omistama erityisrahoittaja ja Suomen vientitakuulaitos Export Credit Agency (ECA). www.finnvera.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Finnvera Oyj

Suomen viennin vanhat kivijalat Yhdysvallat, Saksa ja Kiina murroksessa – Viennin kasvu on haettava tulevaisuudessa uusilta markkinoilta4.10.2024 10:18:47 EEST | Tiedote

Suomen keskeiset vientimarkkinat ovat murroksessa, mikä lisää Suomen viennin kasvattamisen vaikeuskerrointa tulevina vuosina. Yhdysvallat, Saksa ja Kiina ovat olleet perinteisesti suomalaisten vientiyritysten päämarkkinoita, joille yhteenlasketun viennin osuus on yli neljännes kokonaisviennistä, mutta kasvunäkymät näissä maissa ovat alavireiset tai täynnä epävarmuutta. Vientiyritysten kannattaa varautua aktiivisesti etsimään uusia kohdemaita esimerkiksi kehittyviltä markkinoilta, sanoo Finnveran pääekonomisti Mauri Kotamäki. Vaikka riskit ovat suurempia, tuototkin voivat toteutuessaan olla korkeita. Keinoja riskeiltä suojautumiseen ja rahoituksen hyödyntämiseen viennissä löytyy.

Finnveran Juuso Heinilä: Rahoitusmarkkinoiden vinouma jarruttaa kasvua – Finnvera käynnistää mikroyritysten kasvun lainoituksen1.10.2024 09:00:00 EEST | Tiedote

Rahoitusmarkkinat eivät Suomessa toimi ongelmattomasti. Tämä näkyy ilmeisimmin pienimpien yritysten kohdalla, eivätkä ne saa pankista lainaa yrityksen kasvattamiseen. Tämä jarruttaa mikroyritysten kasvua, työllistämistä, vientiä ja uusien kasvuyritysten syntyä. Vaikutukset näkyvät koko Suomen taloudessa. Koska mikroyritysten on vaikea saada pankkilainaa edes Finnveran takaamana, Finnvera käynnistää lokakuun alusta maaliskuun 2025 loppuun kestävän pilotin ja myöntää suoraa lainaa mikroyritysten kasvuun. Tavoitteena on selvittää mikroyritysten rahoituksen saatavuutta ja sen vaikuttavuutta.

Omistajanvaihdoskatsaus 1–6/2024: Finnveran rahoitus yrityskauppoihin laski alkuvuonna – ”Myyntihalukkuutta olisi, ostajat odottavalla kannalla”17.9.2024 09:00:00 EEST | Tiedote

Korkojen nousu ja epävarmuus nakersivat edelleen erityisesti ostajien halukkuutta tehdä yrityskauppoja, ja yritysten omistusjärjestelyjen rahoitus laski alkuvuonna koko maassa. Finnvera rahoitti yrityskauppoja tammi–kesäkuussa 2024 yhteensä 53 miljoonalla eurolla (74), joka oli 29 prosenttia vähemmän kuin edellisvuoden vastaavana aikana. Myös rahoitettujen yrityskauppojen määrä laski 13 prosenttia 330 kappaleeseen (379). Korkotason kääntyminen selvään laskuun vaikuttaa todennäköisesti myönteisesti yrityskauppojen määrään loppuvuonna 2024.

Pk-yritysbarometri: Yritysten kasvuhakuisuuden pitkä lasku taittui – kaivattua käännettä nakertavat rakenteelliset haasteet, kuten rahoituksen saatavuus, sanoo Finnveran Mauri Kotamäki11.9.2024 10:01:32 EEST | Tiedote

Pk-yritysten näkymät ovat kaksijakoiset, mutta talous on käännepisteessä ja lähtenyt kasvuun. Tämä käy ilmi Finnveran, Suomen Yrittäjien ja työ- ja elinkeinoministeriön teettämän tuoreen Pk-yritysbarometrin tuloksista. Finnveran pääekonomisti Mauri Kotamäen mukaan tilannetta ei voi vielä kehua hyväksi, mutta suunta on oikea. Kotamäki kiinnittää huomiota voimakkaasti kasvuhakuisten yritysten seitsemän vuotta alentuneen trendin kääntymiseen. Jos kyse on aidosta kasvuhalukkuuden käänteestä eikä tilastokukkasesta, ilmiö on tärkeä Suomen talouden kannalta. Hän myös kannustaa yrityksiä kansainvälistymisen polulle mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.

Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan aluekatsaus 1–6/2024: Positiivinen vire jatkui alueen yrityksissä – Finnveran rahoitus kasvoi reippaasti10.9.2024 09:05:04 EEST | Tiedote

Pohjalaismaakuntien pk- ja midcap-yrityksissä positiivinen vire jatkui alkuvuonna 2024 talouden epävarmuudesta huolimatta. Finnvera myönsi tammi–kesäkuussa rahoitusta Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan yrityksille yhteensä 73 miljoonaa euroa (44). Alueella on nähtävissä uusia, aloittavia yrityksiä ja toimeliaisuus on korkealla. Toimialoista rahoitusta kohdistui eniten maakuntien teollisten toimialojen yrityksille. Omistajanvaihdoksia tehdään pohjalaismaakunnissa edelleen aktiivisesti eikä maksuvaikeuksia ole juurikaan ilmennyt. Pk-yritysten vientihankkeet ovat myös lisääntyneet.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye