Lapin ELY-keskus

Yhteysviranomainen on antanut perustellun päätelmän Kuorinki-Vinsanmaan tuulivoimahankkeen YVA-selostuksesta

Jaa

Yhteysviranomainen on katsonut, että Kuorinki-Vinsanmaan tuulivoimahankkeen toteuttamiskelpoisuuden arvioinnin kannalta on välttämätöntä, että hankkeen jatkosuunnittelussa esitetään vaihtoehto tai vaihtoehtoja, joissa voimaloita on selkeästi vähemmän.

Tuulivoimala metsän vieressä, taustalla puolikuu.
Kuvituskuva. Kuva: Lapin Materiaalipankki | Nina Susi

Kuorinki-Vinsanmaan tuulivoimahankkeessa yhteysviranomaisena toimiva Lapin ELY-keskus on tarkastanut hankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostuksen riittävyyden ja laadun. Perustellussa päätelmässä esitetään näkemys YVA-selostuksen riittävyyden ja laadun lisäksi myös hankkeen merkittävistä ympäristövaikutuksista. Perustellussa päätelmässä on käsitelty myös vaikutusten arvioinnin epävarmuuksia.

Perustellussa päätelmässä on kiinnitetty huomiota esitettyjen vaihtoehtojen niukkuuteen ja edellytetty, että hankkeen yleiskaavoituksessa esitetään vaihtoehtoja, joissa voimaloita on selkeästi vähemmän ja kauempana asutuksesta, erityisesti hankealueen lähikylistä. Ihmisiin kohdistuvia vaikutuksia on pyrittävä lieventämään tehokkaasti ja erityisesti maisemavaikutusten havainnollistamiseen tulee jatkosuunnittelussa voimakkaasti panostaa.

Yhteysviranomainen on katsonut, että kaavoituksessa vaikutusten arviointia voidaan täydentää ja kaavoituksessa päivittyvän ja tarkentuvan arvioinnin pohjalta hankkeesta on todennäköisesti mahdollista muodostaa toteuttamiskelpoinen vaihtoehto. Hankkeen jatkovalmistelussa tulee ottaa huomioon perustellussa päätelmässä esille tuodut seikat.

88-sivuinen perusteltu päätelmä sisältää lukuisia yksityiskohtia, joihin voi tutustua tarkemmin ympäristöhallinnon verkkosivuilla www.ymparisto.fi/kuorinkivinsanmaantuulivoimahankeYVA

Hankkeesta vastaa Myrsky Energia Oy, joka suunnittelee tuulivoimapuistoa Tornion kaupungin Vinsanmaan ja Tervolan kunnan Kuoringin alueille. Hanke sijoittuu noin 16 kilometriä Tervolan keskustan länsipuolelle ja noin 28 kilometriä Torniosta kaakkoon. Tuulivoimaloita on suunniteltu rakennettavaksi vaihtoehdosta riippuen 25–28. Sähkönsiirto on tarkoitus toteuttaa Kuoringista tai Vinsanmaalta etelään joko Keminmaan tai Viitajärven sähköasemalle.

Hankkeen suunnittelu jatkuu yleiskaavoituksessa

Yhteysviranomainen antoi lausunnon YVA-ohjelmasta tammikuussa 2023. Nyt on annettu perusteltu päätelmä hankkeen merkittävistä ympäristövaikutuksista. Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn yhteydessä on laadittu myös Natura-arviointi Vinsanmaan letot Natura 2000 -alueen osalta. Metsähallitus ja ELY-keskus ovat lausunnoissaan katsoneet arvioinnin riittäväksi.

Tuulivoimaloiden rakentaminen edellyttää, että tuotantoalueelle laaditaan tuulivoimayleiskaava, jota voidaan käyttää tuulivoimaloiden rakentamisluvan myöntämisen perusteena. Tervolan kunnan puoleiselle hankealueelle on Tervolan kunta laatimassa Kuoringin tuulivoimaosayleiskaavaa, jonka valmisteluaineisto on ollut nähtävillä. Tornion kaupungin puoleisella hankealueella on vireillä Vinsanmaan tuulivoimaosayleiskaava, jolla muutetaan alueella voimassa olevaa Tornion yleiskaavaa 2021. YVA-menettelyn yhteydessä tehtävät selvitykset ja vaikutusten arvioinnit toimivat myös kaavoituksen selvitysaineistona.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Ylitarkastaja Hannu Raasakka
puh. 0295 037 500
etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi

Tietoja julkaisijasta

ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Lapin ELY-keskus

Yhteysviranomainen on antanut perustellun päätelmän Vitsakankaan tuulivoimahankkeen YVA-selostuksesta13.9.2024 10:33:26 EEST | Tiedote

Vitsakankaalle suunniteltu tuulivoimatuotannon alue sijoittuisi Suuripään Natura 2000 -verkostoon kuuluvan alueen länsipuolelle. YVA-menettelyn yhteydessä on toteutettu hankkeen Natura-arviointi. Arvioinnista antamissaan lausunnoissa Metsähallitus ja Lapin ELY-keskus ovat katsoneet, ettei Natura-arviointi kaikilta osin täytä asianmukaiselle arvioinnille asetettuja vaatimuksia. Lausuntojen mukaan ei voida varmistua siitä, ettei Vitsakankaan tuulivoimahanke merkittävästi heikennä niitä luonnonarvoja, joiden suojelemiseksi alue on sisällytetty Natura 2000 -verkostoon.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye