Koulujen maksuton harrastustoiminta tavoittaa satoja lapsia
Vaasan koululaiset pääsevät jälleen syyslukukaudella 2024 osallistumaan monipuoliseen ja maksuttomaan harrastustoimintaan. Lapset ja nuoret pääsevät harrastamaan koulupäivän yhteydessä muun muassa Harrastamisen Vaasan malli –hankkeen avulla.
Syyslukukaudella 2024 Vaasan perusopetuksen kouluissa järjestetään vuosiluokkien 1–9 oppilaille 46 maksutonta kerhoa sekä yli 70 viikoittaista maksutonta harrastustoimintoa Harrastamisen Vaasan mallin kautta.
Syyslukukauden 2024 harrastustoiminta kouluissa alkaa syyskuun aikana, joten vanhempien kannattaa seurata tarkasti viestintää Wilmassa.
- Kukin koulu tiedottaa omista kerhoistaan suoraan Wilmassa, joten kannattaa nyt alkusyksystä seurata erityisen tarkasti koulun viestejä ja tiedotteita, vinkkaa nuorisopalvelukoordinaattori Anne Lamminen.
Liikunnan iloa, elokuvan tekemistä ja luovia harrastuksia
Vaasassa on tavoitteena mahdollistaa jokaiselle vaasalaisille lapselle ja nuorelle mieluisa ja maksuton harrastus koulupäivän yhteyteen.
- Tämän syksyn toiminta on iloisen monipuolista, ja mukana on uusia harrastustoimintoja. Monet suosikit jatkavat, kuten esimerkiksi kädentaidot ja monipuoliset liikuntakerhot. Uudempina suosikkeina jatkuvat muun muassa pelaaminen ja digiosaaminen. Oppilaiden toiveet on otettu laajasti huomioon, kertoo Lamminen.
Kouluissa järjestetään myös monipuolista kerhotoimintaa, joka vaihtelee koulukohtaisesti.
Harrastusvalikoima vaihtelee koulun mukaan
Kunkin koulun harrastustarjonta riippuu siitä, mitä toiveita oppilailla on, mitkä ovat koulun omat toiveet ja millaisia toimijoita on saatu mukaan järjestämään harrastustoimintaa kullakin alueella.
Harrastusvalikoima siis vaihtelee koulun mukaan. Tietyssä koulussa järjestettävä harrastus on suunnattu pelkästään kyseisen koulun oppilaille.
Lisäksi yläkoululaisille on tarjolla kaksi kerhoa, joihin voi ilmoittautua kuka vaan yläkoululainen. Ritz ja nuorisopalvelut järjestävät yhdessä Elokuvakeskus Botnian kanssa elokuvakerhon, ja kirjastoissa kokoontuu Creative Storytelling Club yhteistyössä Cooperative 3E kanssa.
Harrastustoimintaa toteuttavat yhteistyössä Vaasan kaupungin perusopetus sekä muut harrastustoimintaa tarjoavat kaupungin yksiköt ja muut yhteistyökumppanit kuten esimerkiksi paikalliset yhdistykset ja seurat.
Harrastukset valittu lasten ja nuorten ehdotusten perusteella
Harrastusvalikoiman suunnittelussa tärkeää on lasten ja nuorten toiveiden kuuleminen.
Harrastuksia järjestetään Vaasan peruskouluissa Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston myöntämällä Harrastamisen Vaasan mallin hankerahoituksella sekä Opetushallituksen myöntämällä erityisavustuksella.
Harrastamisen Vaasan mallin päätavoitteena on lasten ja nuorten hyvinvoinnin lisääminen. Sen toteuttamista koordinoi Vaasassa kaupungin nuorisopalvelut.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Nuorisopalvelukoordinaattori Anne Lamminen, puh. 040 156 4046, anne.lamminen@vaasa.fi
Linkit
Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa on helppo olla onnellinen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad
Svara på en enkät om barn och ungas färdvanor för hobbyverksamhet10.10.2024 12:55:43 EEST | Pressmeddelande
När det gäller barn och ungas motionsvanor fästs ofta uppmärksamhet vid skolvägen. Däremot finns det lite information om färden de gör till sina hobbyer. Winter Cycling Federation rf gör en undersökning där man syftar till att utreda situationen kring finländska barn och ungas färdvanor för hobbyverksamhet.
Vastaa kyselyyn lasten ja nuorten harrastusmatkoista10.10.2024 12:54:17 EEST | Tiedote
Lasten ja nuorten liikkumisen osalta huomio kiinnittyy tyypillisesti koulumatkoihin. Sen sijaan harrastusmatkoista tietoa on saatavilla vain vähän. Winter Cycling Federation ry:n toteuttamalla kyselyllä pyritään selvittämään harrastusmatkojen nykytilannetta Suomessa.
Ändringar i parkeringen invid gatan på Skolhusgatan, Museigatan och Lillagatan10.10.2024 11:06:15 EEST | Pressmeddelande
Parkeringspraxis ändras för vintermånaderna i omgivningen runt Österbottens museum på Skolhusgatan, Museigatan och Lillagatan. På ena sidan av gatan är parkering förbjuden från måndagmorgon till onsdagmorgon och på andra sidan gatan från onsdagmorgon till fredagmorgon. Målet med ändringen är att underlätta snöplogningen och förbättra kvaliteten på vinterunderhållet.
Kadunvarsipysäköintiin muutoksia Koulukadulla, Museokadulla ja Pikkukadulla10.10.2024 11:03:50 EEST | Tiedote
Pysäköintikäytännöt muuttuvat talvikuukausien ajaksi Pohjanmaan museon ympäristössä Koulukadulla, Museokadulla ja Pikkukadulla. Pysäköinti on kielletty toisella puolella katua maanantaiaamusta keskiviikkoaamuun ja vastakkaisella puolella keskiviikkoaamusta perjantaiaamuun. Muutoksen tavoitteena on helpottaa lumen aurausta ja parantaa talvikunnossapidon laatua.
Vasa stadsbibliotek söker en konstnär för planering av den nya bokbussens utseende10.10.2024 10:25:09 EEST | Pressmeddelande
Vasa stadsbibliotek får en ny bokbuss i början av år 2025, och planeringen av bussens utseende beställs av en professionell konstnär på basis av portföljsansökan. Ansökan är öppen för konstnärer som är verksamma i regionerna Österbotten, Södra Österbotten och Mellersta Österbotten 7–27.10.2024.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme