Keskuskauppakamari: Suomalaisten vientiyritysten odotukset nousseet hieman viime keväästä
Kauppakamarien tuoreen vientijohtajakyselyn mukaan suomalaisten vientiyritysten näkymät ovat kohentuneet selkeästi kesän aikana. Kyselyn mukaan reilu puolet, 53 prosenttia yrityksistä kertoo vientinsä kasvavan joko jonkin verran tai merkittävästi kuluvan vuoden aikana verrattuna edelliseen vuoteen. ”Kyselystä on nähtävissä se, että vientiodotukset ovat nyt selkeästi piristyneet alkukesästä”, toteaa Keskuskauppakamarin kansainvälisten asioiden johtaja Päivi Pohjanheimo.
Kauppakamarien edellisessä vientijohtajakyselyssä toukokuussa 47,3 prosenttia yrityksistä kertoi uskovansa vientinsä kasvavan joko jonkin verran tai merkittävästi kuluvan vuoden aikana. Kesän aikana optimismi tulevaisuuden suhteen on siis yrityksissä kasvanut: kasvua edelliseen kyselyyn on lähes kuusi prosenttia.
Kauppakamarien vientiyritysten johtajille suunnattuun kyselyyn osallistui yli sata suomalaista vientiä harjoittavaa kauppakamarien jäsenyritystä eri puolilta maata.
Vaikka yli puolet yrityksistä uskoi viennin kasvavan loppuvuoden aikana viime vuoteen verrattuna, noin 20 prosenttia uskoi viennin kasvun heikkenevän. Kyselyssä yrityksiltä tiedusteltiin myös tekijöitä, jotka heikentävät vientinäkymiä. Heikentynyt kysyntä sai nyt korkeammat luvut kuin toukokuussa tehdyssä edellisessä kyselyssä.
“Tärkeimpien kauppakumppaneiden talouden elpyminen erityisesti euroalueella on edennyt odotuksia hitaammin, mikä on näkynyt kysyntään”, arvelee Pohjanheimo.
Sen sijaan maailmantalouden taantuman sekä geopoliittisten epävarmuuksien vaikutus vientiin on kyselyn mukaan vähentynyt hieman. Keväällä lähes 60 prosenttia kyselyyn vastanneista yrityksistä kertoi, että maailmantalouden taantuma heikentää heidän vientinäkymiään. Syyskuussa tämä luku oli pudonnut 49 prosenttiin.
”Maailmantalouden taantuman lientyminen sekä suhtautuminen geopoliittisiin epävarmuuksiin on kevään kyselystä parantunut. Näiden tekijöiden ei enää nähdä heikentävän vientinäkymiä yhtälailla kuin edellisessä kyselyssä”, toteaa Pohjanheimo.
Puhtaasta siirtymästä uutta kasvua
Puhdas siirtymä ja teknologiset innovaatiot ovat nousseet esiin merkittävinä potentiaalisina kasvualoina. Kyselyn mukaan 63,1 prosenttia yrityksistä arvioi, että puhtaat teknologiat ja vähähiiliset ratkaisut ovat tulevaisuuden keskeisiä kasvualoja. Keväällä vastaava luku oli 35 prosenttia.
”Puhdas siirtymä nähdään entistä enemmän mahdollisuutena suomalaisissa vientiyrityksissä. Yhä useampi vientiyritys tunnistaa sen kilpailuedun, jonka puhdas siirtymä tarjoaa suomalaisille vientiyrityksille”, Pohjanheimo sanoo.
Kauppakamarien vientijohtajakysely tehtiin 3.-10.9. ja siihen vastasi 113 vientiyritystä ympäri Suomen. Kolmasosa vastanneista yrityksistä työllistää yli 250 henkilöä, kolmasosa 50-249 henkilöä ja kolmasosa alle 50 henkilöä. Kyselyn aineisto on kerätty sähköpostitse ja siihen pystyi vastaamaan vain yhden kerran.
Yhteyshenkilöt
Päivi PohjanheimoJohtaja, kansainväliset asiat; maajohtaja, Kansainvälinen kauppakamari
Puh:050 573 8494paivi.pohjanheimo@chamber.fiLiitteet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari
Kiinteistömarkkinoilla nähtävissä piristymistä – puolet auktorisoiduista arvioijista sanoo markkinoiden vilkastuneen10.10.2024 13:25:00 EEST | Tiedote
Keskuskauppakamarin auktorisoiduille kiinteistöarvioijille tekemän kyselyn mukaan kiinteistömarkkina on vilkastunut vuoden 2024 aikana hieman. Peräti 50 prosenttia kyselyyn vastanneista arvioijista kertoi kiinteistömarkkinan elpyneen vuoden aikana, erityisesti elokuusta alkaen. Tämä on merkittävä muutos verrattuna viime vuoden kyselyyn, jossa vastaajat totesivat kiinteistömarkkinoiden hiljentyneen.
Kauppakamarikysely: Suhdannetilanteesta huolimatta osaajapula ei ole kadonnut - ammattiosaajista suurin pula10.10.2024 06:54:00 EEST | Tiedote
Kauppakamarien kyselyn mukaan 45 prosentilla yrityksistä on pulaa osaavasta työvoimasta ja 59 prosenttia yrityksistä kertoo osaavan työvoiman saatavuuden rajoittavan liiketoiminnan kasvua ja kehittämistä. “Kyselyn vastausten perusteella on nähtävissä, että suhdannetilanteesta huolimatta yritysten osaajatarpeet eivät ole kadonneet mihinkään, vaikka vuodentakaiseen kyselyyn nähden ne ovat hetkellisesti hieman hellittäneet,” toteaa Keskuskauppakamarin johtava asiantuntija Suvi Pulkkinen.
Kauppakamarikysely: Yritysten näkemykset suhdannetilanteesta ovat kohentuneet - huippulukemiin yhä matkaa9.10.2024 06:55:00 EEST | Tiedote
Kauppakamarien syksyn suhdannekyselyn mukaan yritysten näkemykset suhdannetilanteesta ovat parantuneet. Keskuskauppakamarin pääekonomistin Jukka Appelqvistin mukaan huippulukemiin on yhä matkaa, mutta arviot ovat parantuneet kaikilla kyselyn osa-alueilla.
Keskuskauppakamari: Yritykset luottavat sähkön riittävyyteen talvella, teollisuusyrityksille kasvava hintavaihtelu riski3.10.2024 06:54:00 EEST | Tiedote
Yritykset suhtautuvat rauhallisesti sähkön riittävyyteen tulevana talvena, kertoo tuore kauppakamarikysely. Kasvava sähkön hintavaihtelu huolettaa kuitenkin erityisesti teollisuusyrityksiä.
Kauppakamarien vientijohtajakysely: Suomalaisyritykset näkevät Yhdysvaltain markkinamahdollisuudet myönteisessä kasvussa30.9.2024 06:54:00 EEST | Tiedote
Kauppakamarien vientijohtajakyselyyn vastanneet suomalaisyritykset näkevät Yhdysvallat merkittävänä kasvavana markkinana. Yhdysvallat on yritysten silmissä vahvistumassa entistä tärkeämmäksi kumppaniksi ja kohdemarkkinaksi kansainvälistymisen ja viennin näkökulmasta, toteaa Keskuskauppakamarin kansainvälisten asioiden johtaja Päivi Pohjanheimo.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme