Nanohiukkasista valheenpaljastuskokeeseen – Tutkijoiden yön ohjelmatarjonta on nyt julkaistu
Euroopan laajuinen Tutkijoiden yö valtaa Jyväskylän yliopiston kampuksen jälleen syyskuun viimeisenä perjantaina 27.9.2024. Ohjelmatarjonta on laajempi kuin koskaan ja ohjelmaa on yliopiston jokaisella kampuksella.
Ohjelmatarjontamme tuo tieteen käsinkosketeltavaksi kaikenikäisille ja uutta opittavaa löytyy nanotieteistä ja fysiikasta aina psykologiaan ja varhaiskasvatukseen saakka.
Ylistönrinteellä kävijät pääsevät tutustumaan kemian laboratorioihin, fysiikan sovelluksiin sekä Jyväsjärven eliöihin. Lisäksi vierailijoilla on mahdollisuus päästä ihastelemaan raakun poikasia. Illan aikana vierailijat pääsevät myös kurkistamaan kiihdytinlaboratorioon, jonka Suomen paksuin ovi aukeaa yleisölle hyvin harvoin. Saadaankohan se auki? Se selviää Tutkijoiden yössä.
Sillan toisella puolella Agorassa päästään käsiksi IT-teknologian maailmaan sekä tanssitaan ja leikitään STEAM-työpajassa oppien samalla kestävästä kehityksestä. Psykologian ohjelmissa päästään oppimaan kehon ja mielen yhteyksistä. Lisäksi kävijöillä on mahdollisuus kokeilla, tunnistavatko he valehtelijan kehollisten signaalien avulla. Ihmisen kasvusta ja kehityksestä ohjelmaa on tarjolla muutaman minuutin kävelymatkan päässä Ruusupuistossa. Aivan Ruusupuiston vieressä Aalto2 tiloissa on puolestaan vihreän vedyn mahdollisuuksia valottavan Cefmof-säätiön ohjelmaa vetyraketin ampumisesta vihreällä vedyllä toimivaan pizzauuniin.
Mäkeä ylös kiivetessä saa hyvän lämmittelyn Liikunta-rakennuksella olevaan temppurataan. Mukana on laaja kattaus työpajoja ihmisen kehon toiminnasta ja terveyden edistämisestä.
Lisäksi ohjemaa on tarjolla yliopiston kirjasto Lähteessä, Luontomuseolla sekä Kanavuoren Kokoelmakeskuksessa.
Kaikkiin tapahtumiin on vapaa pääsy. Tule mukaan!
Yhteistyössä Valon kaupungin kanssa kävijöille on luotu säihkyvä ilta täynnä valon ja tieteen ihmeitä. Tutkijoiden yön reitille Ylistönrinteeltä Seminaarinmäelle mahtuu useampia valotaideteoksia. Esimerkiksi, Ylistönrinteen järvenpuoleista seinää koristaa Connection II taideteos ja Ruusupuiston aukiolla kävijöitä viihdyttää DUNDU Giant of Light.
Kampuksilla olevia parkkipaikkoja on hyvin rajoitettu määrä, joten kehotamme vierailijoita saapumaan muilla tavoilla suuren kävijämäärän vuoksi. Koko illan kaupungin Linkki-bussit liikennöivät maksutta, joten kampuksille saapuminen on vaivatonta myös ilman autoa.
Kampuksilla sijaitsevat Semman ravintolat ja kahvilat myös palvelevat Tutkijoiden yön osallistujia illan aikana tarjoten välipalaa ja pientä purtavaa.
Nähdään Tutkijoiden yössä!
Tarkemmat tiedot ohjelmasta, aikataulusta ja tapahtumapaikoista: www.jyu.fi/tutkijoidenyo
Lisätietoja:
Liisa Harjula
Viestintäpäällikkö
Suvi Toivanen
Viestinnän harjoittelija
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Liisa Harjulaviestintäpäällikkö
Puh:040 805 4403viestinta@jyu.fiKuvat
Linkit
Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Jutta Viinikainen Jyväskylän yliopiston taloustieteen professoriksi9.10.2024 12:00:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopiston rehtori on kutsunut Jutta Viinikaisen taloustieteen professorin tehtävään 1.9.2024 alkaen. Professuuri sijoittuu Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakouluun.
Merkittävä rahoitus valolla ohjailtavien työkalujen kehittämiseen rintasyöpähoitoihin9.10.2024 07:00:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopiston akatemiatutkija Heikki Takala sai Jane ja Aatos Erkon säätiöltä merkittävän 707 000 euron rahoituksen. Kolmivuotisessa hankkeessa kehitetään punaisella valolla ohjailtavia optogeneettisiä työkaluja ja tutkitaan niiden soveltamista syöpähoitoon.
Jyväskylän yliopisto jälleen maailman parhaiden joukossa tutkimusyliopistojen vertailussa9.10.2024 06:00:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopisto sijoittui välille 401-500 tutkimuspainotteisia yliopistoja vertailevalla Times Higher Education World University Rankings (THE) -listalla.
Kestävyysharjoittelussa intensiteettiä ei voi korvata määrällä8.10.2024 09:25:21 EEST | Tiedote
Pekka Matomäen väitöstutkimus sukeltaa kestävyysharjoittelun ikuisuuskysymykseen: tulisiko harjoittelussa painottaa määrää vai tehoa? Väitöstutkimuksen mukaan pelkkä suuri harjoittelun määrä ei riitä kokonaisvaltaiseen kestävyyskunnon kohotukseen, jos intensiteetti on liian matala.
Tutkimus, yritykset ja opiskelijat kohtaavat Jyväskylän yliopiston Yrityspäivässä7.10.2024 09:00:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopiston perinteinen Yrityspäivä järjestetään Jyväskylässä, Kongressikeskus Paviljongissa 10.10.2024.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme