Raakun ihmeellinen elämä, syöpätutkimuksen uusimmat saavutukset ja Drive In Lab muuttavat maailmaa – Tutkijoiden yön 27.9.2024 ohjelmatarjonta on nyt julkaistu
Tieteentekijät löytävät uusia ratkaisuja yhteiskunnan haasteisiin. Tutkijoiden yössä pääset testaamaan Drive In -laboratorissa, miten kännykän käyttö autossa vaikuttaa ajosuoritukseen. Tarjolla on tilaisuus kurkistaa äärimmäisen uhanalaisen raakun poikasta silmästä silmään. Syöpätutkijat esittelevät, mitä juuri nyt tapahtuu syöpätutkimuksen iCAN-lippulaivahankkeessa. Tervetuloa tutustumaan tieteeseen ja jututtamaan tutkijoita Jyväskylässä, Helsingissä, Oulussa, Hämeenlinnassa ja Sodankylässä.
Euroopan laajuinen Tutkijoiden yö valtaa yliopistot ympäri Suomen jälleen syyskuun viimeisenä perjantaina 27.9.2024. Ohjelmatarjontamme tuo tieteen käsinkosketeltavaksi kaikenikäisille ja uutta opittavaa löytyy nanotieteistä ja fysiikasta aina psykologiaan ja filosofiaan saakka.
Tutkijoiden yö -tapahtumakonseptin tarkoituksena on tuoda tiede parrasvaloihin ja tieteen uusimmat saavutukset kaiken kansan nähtäville. Tiede voi olla monelle hyvinkin vierasta sen alaan kiinteästi sidoksissa olevan kielen vuoksi. Nyt tutkimukset on muovattu hauskaan ja innostavaan muotoon, jossa jokaisella on mahdollisuus päästä itse kokeilemaan, mihin kaikkeen tiede pystyykään.
Tieteen avulla etsitään ratkaisuja yhteiskuntamme haasteisiin
Jokaisessa yliopistossa esitellään sen hetkistä huippututkimusta tutkimusryhmien kehittämien pelien, työpajojen ja luentojen muodossa. Jyväskylässä raakkujen poikasten lisäksi esillä on aivokäyttöliittymällä toimiva autorata sekä autojen turvallisuusjärjestelmiä mittaava Drive-In Lab, jossa osallistujat voivat itse kokeilla, kuinka puhelimen käyttö vaikuttaa omaan ajosuoritukseen. Illan aikana kävijät pääsevät myös todistamaan vihreän vedyn voimaa vetyraketin laukaisua katsellen ja tutustumaan itseensä voimantuottomittauksen sekä filosofisten kävelyjen muodossa.
Oulussa ohjelmaa on tarjolla aina puutarhan pienimpien ötököiden tutkimisesta tekoälyn tulevaisuuden sovelluksiin. Hämeenlinnassa puolestaan pureudutaan älyvaatteiden ja robottien käyttömahdollisuuksiin. Eikä tässä vielä kaikki. Helsingissä käsitellään muuan muassa aiheita hyvinvoinnin ja terveyden ympärillä. Kävijät pääsevät tutustumaan syöpätutkimuksen uusimpiin löydöksiin sekä ilmastonmuutoksen pysäyttämiseen tähtäävään tutkimukseen.
Kaikkiin tapahtumiin on vapaa pääsy. Tule mukaan!
Laadukas tutkimus takaa yhteiskuntamme kehityksen ja paremman huomisen. Nyt jokaisella on ainutlaatuinen tilaisuus päästä itse kokemaan, kuinka tulevaisuuden uudet innovaatiot syntyvät ja parempi tulevaisuus luodaan.
Tutustu lähimmän paikkakuntasi ohjelmaan ja tule kokemaan tieteen kiehtova maailma!
Tarkemmat tiedot ohjelmasta, aikataulusta ja tapahtumapaikoista: https://tutkijoidenyo.fi/
Lisätietoja:
Liisa Harjula
Viestintäpäällikkö
Suvi Toivanen
Viestinnän harjoittelija
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Liisa Harjulaviestintäpäällikkö
Puh:040 805 4403viestinta@jyu.fiKuvat
Linkit
Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Ikääntyneet jäävät usein digipalveluiden suunnittelussa ulkopuolelle4.10.2024 12:30:00 EEST | Tiedote
Vastuu ikääntyneiden osallistamisesta julkisten digipalveluiden suunnitteluun ei kuulu kenellekään, vaikka eri sidosryhmät näkevät osallistavan suunnittelun hyvänä ja hedelmällisenä keinona digipalveluiden toteutuksessa.
Raakun säilyminen edellyttää yhteistyötä4.10.2024 07:00:00 EEST | Tiedote
Jokihelmisimpukan eli raakun säilyminen osana Suomen luontoa vaatii yhteistyötä metsäsektorin, suojelutahojen ja tutkijoiden kesken. Tärkeässä roolissa on myös tutkimus, jonka avulla voidaan löytää keinoja sovittaa yhteen metsätalous ja raakut.
Tutkimus paljastaa, miten aivot käsittelevät musiikillisia rajoja ja miten muusikkous vaikuttaa prosessointiin2.10.2024 13:11:30 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopiston tutkijat ovat saaneet uutta tietoa siitä, miten aivot käsittelevät musiikillisia rajoja eli kohtia, joissa yksi fraasi päättyy ja toinen alkaa. Tutkimuksessa tarkasteltiin myös sitä, vaikuttaako muusikkona oleminen tähän prosessiin.
Kansainvälinen ura luonnon populaatioiden sopeutumisen tutkijana toi professoriksi Jyväskylän yliopistoon2.10.2024 07:00:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopiston uusi professori Katja Räsänen on syventynyt tutkimaan suomalaisten vesisiirojen ja Islannin Mývatn-järvessä elävän kolmipiikin sopeutumiskykyä muuttuvaan ympäristöön. Räsänen on kerryttänyt kansainvälisiä verkostojaan ja kokemustaan ympäri maailman. Hän aloitti bio- ja ympäristötieteiden laitoksen evoluutio- ja ympäristöbiologian professorina 1.9.2024.
Mikroelektroniikan ja fotoniikan alan osaajille riittää kysyntää1.10.2024 06:45:00 EEST | Tiedote
Erasmus Mundus RADMEP (Radiation and its Effects on MicroElectronics and Photonics Technologies) -ohjelma tarjoaa varman työpaikan mikroelektroniikan ja fotoniikan aloilla. Yhteistutkinto-ohjelmasta vuonna 2023 valmistuneet ovat kaikki työllistyneet. Tänä syksynä valmistui 18 opiskelijaa ja suurin osa heistäkin on jo löytänyt työpaikan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme