Elinkeinoelämän keskusliitto EK

EK:n jäsenkysely: 3 kk:n sääntö vaikeuttaa Suomen houkuttelevuutta

Jaa

Hallituksen esitys kolmen kuukauden määräajasta, jonka aikana maahanmuuttajan pitäisi työsuhteen päätyttyä löytää uusi työpaikka tai poistua maasta, saa EK:n yrityskyselyssä tuomion. 3 kuukauden säännöllä olisi 59 prosentin mielestä kielteinen vaikutus Suomen maineelle työperusteisen maahanmuuton kohteena. Vain 22 prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, ettei muutoksella olisi vaikutusta Suomen maineelle kansainvälisten osaajien mielissä.

Yli puolet (52%) ilmaisi myös huolensa siitä, että ehdotetun lakimuutoksen aiheuttama epävarmuus olisi syy hakeutua pois Suomesta aiempaa herkemmin. Vajaa puolet vastaajista arvioi muutosten vaikuttavan negatiivisesti sekä työntekijöiden että asiantuntijoiden työhönottoon yrityksissä. 

- Suomi tarvitsee muun Euroopan tavoin osaavaa työvoimaa. Yrityksissä ihmetellään, miksi hallitus on hankaloittamassa mahdollisuuksia rekrytoida ulkomailta ja samalla vaikeuttamassa menestymistä kansainvälisillä markkinoilla. Asiantuntijoiden sekä johtajien työnhakuaika on pidennetty 6 kuukauteen, mutta myös osaavien työntekijöiden määräaikoja on pidennettävä esitetystä, EK:n maahanmuuttoasiantuntija Mikko Räsänen sanoo.

Kyselyn tuloksista ilmenee, että yksin asiantuntijoiden rekrytointiprosessien pituus on yli kolmasosassa tapauksista enemmän kuin 3 kuukautta jo ilman työttömyysjaksoa. Usein työntekijäkin joutuu hakemaan useampaa työpaikkaa ennen työpaikan varmistumista. Johtotason tehtävien rekrytointiprosessit ovat selvästi kaikkein pitkäkestoisimpia. Kyselyyn vastanneista yrityksistä 65 prosenttia oli sitä mieltä, että johtajarekrytoinnit kestävät tyypillisesti pidempään kuin 3 kuukautta.

3 kuukauden sääntö -kysely  toteutettiin 20.8 – 30.8.2024. Kyselyyn vastasi 736 EK:n jäsenyritystä kaikilta EK:n toimialoilta ja kaikista kokoluokista.

Lisätietoja: asiantuntija Mikko Räsänen p. 040 722 4100

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Elinkeinoelämän keskusliitto EK on suomalaisten yritysten merkittävin puolestapuhuja. Välitämme elinkeinoelämän yhteisiä viestejä ja ratkaisuehdotuksia politiikan päättäjille ja yhteiskunnalliseen keskusteluun.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Elinkeinoelämän keskusliitto EK

KUTSU 8.10. - Analyysi vihreiden investointien vaikutuksista Suomen kansantalouteen3.10.2024 12:55:00 EEST | Kutsu

Aika: ti 8.10. klo 12 - 13 Toteutus: Teams Hyvä toimittaja / toimitus Suomessa on seurattu vihreään siirtymään liittyvän investointiaallon etenemistä – hankeaikomukset ovat yltäneet EK:n dataikkunan mukaan 270 miljardin euron mittakaavaan. Näistä noin 14 miljardia on jo tuotannossa; valtaosa on varhaisessa suunnitteluvaiheessa. Nyt saadaan ensimmäistä kertaa tarkempaa analyysia siitä, mikä on näiden investointien kansantaloudellinen potentiaali – mikäli hankeaikomukset etenevät ja ne saadaan toteutumaan Suomessa. EK on tilannut yhdessä toimialajärjestöjen kanssa konsulttiyhtiö Swecolta raportin, joka vastaa seuraaviin kysymyksiin: Vihreän siirtymän investointihankkeiden vaikutukset bruttokansantuotteeseen, kiinteistöverokertymään, palkansaajien ansiotuloveroon, yhteisöveroon sekä työllisyyteen. Lisäksi analyysissä saadaan toimialakohtaisesti eriteltyä tietoa seuraavien alojen talousvaikutuksista: akkuteollisuus, vedyn tuotanto ja jalostaminen, biotuotteet ja bioenergia sekä tuuli- ja a

Elinkeinoelämä: EU-politiikan johtotähdeksi talouden kasvu  - yhteistä investointirahoitusta on vahvistettava2.10.2024 12:30:00 EEST | Tiedote

EK:n näkemyksen mukaan seuraavan EU-komission tärkein tehtävä on kilpailukyvyn parantaminen. Vihreästä siirtymästä on tehtävä kasvun moottori. Investointirahoituksen valmistelussa juna liikkuu jo vauhdilla. Suomen on vaikutettava nyt sen puolesta, että EU-tason rahoitus tulee perustumaan aitoon kilpailuun. Suomi pärjää, kun rahoitus kohdistuu yritysten parhaille hankkeille. EK:n tuoreissa kyselytuloksissa korostuu Suomen yrityskentän toive EU:n sujuvammasta sääntelystä ja raportointivelvoitteiden kohtuullistamisesta. Elinkeinoelämän keskusliitto EK julkisti odotuksiaan komission seuraavaan työohjelmaan samalla kun järjestö juhlisti viiden vuosikymmenen mittaista vaikuttamistyötä Brysselissä – Suomen elinkeinoelämä perusti oman toimiston Brysseliin vuonna 1974. Puheenjohtaja Ursula von der Leyenin uuden komission isot suuntaviivat vastaavat hyvin EK:n tavoitteita, arvioi EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies. ”Erinomaista on kilpailukyvyn ja investointien aiempaa voimakkaampi korostaminen

KUTSU 8.10. - Analyysi vihreiden investointien vaikutuksista Suomen kansantalouteen19.9.2024 14:40:00 EEST | Kutsu

Aika: ti 8.10. klo 12 - 13 Toteutus: Teams Hyvä toimittaja / toimitus Suomessa on seurattu vihreään siirtymään liittyvän investointiaallon etenemistä – hankeaikomukset ovat yltäneet EK:n dataikkunan mukaan 270 miljardin euron mittakaavaan. Näistä noin 14 miljardia on jo tuotannossa; valtaosa on varhaisessa suunnitteluvaiheessa. Nyt saadaan ensimmäistä kertaa tarkempaa analyysia siitä, mikä on näiden investointien kansantaloudellinen potentiaali – mikäli hankeaikomukset etenevät ja ne saadaan toteutumaan Suomessa. EK on tilannut yhdessä toimialajärjestöjen kanssa konsulttiyhtiö Swecolta raportin, joka vastaa seuraaviin kysymyksiin: Vihreän siirtymän investointihankkeiden vaikutukset bruttokansantuotteeseen, kiinteistöverokertymään, palkansaajien ansiotuloveroon, yhteisöveroon sekä työllisyyteen. Lisäksi analyysissä saadaan toimialakohtaisesti eriteltyä tietoa seuraavien alojen talousvaikutuksista: akkuteollisuus, vedyn tuotanto ja jalostaminen, biotuotteet ja bioenergia sekä tuuli- ja a

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye