Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Kaupunginhallitus antoi lausuntoja ja käsitteli valtuutettujen aloitteita

Jaa

Helsingin kaupunginhallitus antoi kokouksessaan 16. syyskuuta lausunnot opetus- ja kulttuuriministeriölle kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain muuttamisesta sekä Tilastokeskukselle ja Luonnonvarakeskukselle tilastotuotannon muutoksista.

Helsingin kaupungintalo.
Sakari Röyskö

Lausunnossaan opetus- ja kulttuuriministeriölle luonnoksesta hallituksen esitykseksi kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain muuttamisesta kaupunginhallitus ottaa kantaa muun muassa kotikuntakorvauksen prosenttiosuuden korottamiseen, erityisen tuen järjestämisen laajentamiseen sekä oppilaaksiottoon ja muihun koulutuksen järjestäjään liittyviin velvoitteisiin.

Lausunnossaan Tilastokeskukselle ja Luonnonvarakeskukselle tilastotuotannon muutoksista kaupunginhallitus toteaa, että tilasto- ja tutkimustiedolla on keskeinen rooli kaupungin johtamisessa. Laadukkaalla tiedolla, yhteen toimivalla datalla ja siihen nojaavalla analytiikalla ennakoidaan asiakastarpeita, toimitaan vaikuttavammin ja parannetaan kaupungin päätösten ja toimien vaikuttavuutta sekä tuottavuutta.

Kaupunginhallitus toteaakin, että kehitys, jossa tilastojen tuotanto nojaa yhä enemmän erillisrahoitukseen lisää kuntien kustannuksia eikä edesauta pyrkimyksiä parantaa tietoon ja tutkimukseen perustuvaa päätöksentekoa ja sen vaikutusten arviointia.

Kaikki kaupunginhallituksen päätökset ja mahdolliset äänestykset löytyvät päätöstiedotteesta. Päätöstiedote julkaistaan kaupunginhallituksen asiakirjat -sivulla.

Johanna Snellman
Viestintäasiantuntija
P. 040 843 09 15
johanna.snellman@hel.fi

Avainsanat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye